Vähänojanköngäs Rovaniemellä on yksi kauneimmista tiimalasivesiputouksista

Korouoman rotkolaakso on tunnettu avarista maisemistaan. Huikaisevien näkymien lisäksi Korouomassa on erityisen monta vesiputousta pienellä alueella. Missään muualla Suomessa ei ole yhtä tiheässä vesiputouksia kuin Kanjonin läheisyydessä.  19 kilometrin säteellä löytyy seitsemän köngästä. 50 kilometrin säteelle mahtuu yhdeksän vesiputousta. Vastaavasti esimerkiksi Kuusamossa virtaa 22 kilometrin matkalla kuusi putousta. Mikäli Korouomaan talviaikaan muodostuvat jääputoukset lasketaan mukaan, nousee putousten määrä yli kymmeneen.

Tiimalasin taikaa Vähänojankönkäällä

Tiimalasin muotoiset vesiputoukset ovat harvinaisia. Patikkareitin varrelta löytyy esimerkiksi Shepperd’s Dell vesiputous Yhdysvaltain Oregonin Columbiajoessa ja Shuck Ridge Creekin vesiputous Pohjois-Carolinassa.

Suomen ainoa ja yksi kauneimmista tiimalasiputouksista on Vähänojanköngäs. Rovaniemen itäosassa Vanttauskoskella sijaitseva putous on kuusi metriä korkea. Putouksen yläosa on kuin ylöspäin aukeava ja alaosa päinvastoin alaspäin aukeava viuhka.

Tiimalasin taikaa Vähänojankönkäällä.

Vähänojankönkäälle pääsee Rovaniemi–Kuusamo-tieltä. Poikkesimme putouksella menomatkalla kotoa Seinäjoelta Wanha Autti Campingiin. Parkkeerasimme pojan kanssa Kuusamontieltä kääntyvälle nimettömälle metsäautotielle. Vastakkaiseen suuntaan lähtee Hyypiöharjuntie. Noin sadan metrin päässä nimettömällä metsäautotiellä on kääntöpaikka, johon jätimme auton. Kävelimme polkua pitkin parisataa metriä voimalinjalle, jota myöten laskeuduimme Vähäojan varteen.

Suomenvesiputoukset.fi-kuvauksen perusteella tiesimme odottaa erikoista putousta. Ennen putoukselle saapumista jännitys kasvoi. Pohdimme, onko putous todella tiimalasin muotoinen? Vähäojan vartta talsiessa kuulimme voimistuvan veden kohinan. Tiesimme, että olemme lähellä.

Saavuttuamme putoukselle tiimalasin muotoinen virtaus mykisti. Vesi todella supistui pieneen suppiloon ja levisi uudelleen laajaksi viuhkaksi.

Vähänojanköngäs.

Vähänojankönkäällä on helppoa vaihtaa kuvakulmaa

Vähänojankönkäällä valokuvaaminen oli helppoa. Vähäojan pystyy ylittämään saappailla putouksen ylä- ja alapuolilta. Kokeilin kuvata putousta suoraan sen yläpuolelta. Yläkuvista tulikin kivan näköisiä, vaikka tiimalasin muoto ei niissä korostukaan samalla tavalla kuin suoraan edestä otetuissa kuvissa.

Putous niskalta suoraan alaspäin kuvattuna.

Poika otti muutamia kuvia suoraan putouksen sivulta Olympuksen vedenkestävällä Tough TG-4 -kameralla.

Vähänojankönkään sivuprofiili.

Teksti on mukailtu Kuvakulmilla -blogin jutusta Korouoman kiehuvat kosket -Suomen tihein vesiputouskeskittymä Osa 2 Vähänojanköngäs – yksi kauneimmista tiimalasivesiputouksista. Blogista löydät myös videon Korouoman vesiputouksista.

Tiimalasissa syöksyvä vesi villiinnyttää luonnossaliikkujan niin, että paidannappikin on näköjään auennut!

Kartta. N=7360204.551, E=486186.887

2 replies
  1. Johannes Ylitalo
    Johannes Ylitalo says:

    Mitenkä tämä Posion Korouoma liittyy tähän Vanttauskosken lähellä olevaan vesiputoukseen?

    Vastaa
    • terohintsa
      terohintsa says:

      Kiitos viestistä Johannes! Olet aivan oikeassa, ei liity suoraan Korouomaan, mutta on lähialueella. Alue on Suomessa hyvin poikkeuksellinen suuren vesiputousmäärän takia. Esimerkiksi Suomenvesiputoukset.fi -sivusto on nimennyt tien 81 Suomen vesiputousbaanaksi alkaen Alakönkäältä ja päättyen Vähänojankönkäälle. Niputin itse useampia putouksia samaan juttusarjaan juuri alueen poikkeuksellisen suuren putousmäärän takia.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.