Vaelluksella Käsivarren erämaa-alueella, löytyikö nyt Suomen hienoin vaellusreitti?

Reitin pituus n. 200 km
Kulkuaika 10 päivää (mahdollista tehdä viikossa)
Paikka kartalla
Vaikea maasto

Pakollinen porokuva.

Kuten aina, vaellus alkoi roadtripillä ja ensimmäisten porojen näkeminen on aina sen merkki, että alamme olla lähellä. Tällä kertaa suunnitelmat muuttuivat viime metreillä, kun yksi ryhmämme jäsen joutui perumaan lähtönsä. Aloituspaikaksi muuttui Kilpisjärven retkeilykeskus, koska meillä oli enää yksi auto käytössämme. Tarkoituksena oli alkuun tehdä pitkä reitti aloittaen Tarvantovaaran erämaa-alueelta, mutta nyt oli ajatuksena tehdä rengasreitti Käsivarren erämaa-alueelle. Tarkempia yksityiskohtia en ollut kerennyt suunnitella…

Rinkka kasaan ja menoksi!

Parkkipaikka löytyi pari sataa metriä Retkeilykeskuksesta eteenpäin. Pakkasimme rauhassa rinkkamme, merinosukkaa ja kenkää jalkaan. On aika lähteä vaellukselle! Ilmakin oli mitä parhain, lämpöä vajaa 20 astetta ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Kesä oli ollut jälleen melko lämmin ja nyt oli elokuun 2. päivä – sääennuste näytti lämmintä muutamaksi päiväksi, mutta sitten oli ennusteessa selkeä pudotus lämpötiloissa.

Polulla Saanan alapuolella.

Suunnittelin pikaisesti reitin, jonka oli tarkoitus viedä meidät kohti Termisjärven laaksoa, Poroharjun eteläpäähän, Valtijokea ylävirtaan, Somasjärvelle ja lopulta Kalottireitille, josta koukkaisimme Suomen korkeimmalle kohdalle, Haltille ja kaunista Kalottireittiä pitkin Saanalle ja takaisin autolle.

Meitä oli ryhmässämme kolme ihmistä; minä, vaimoni Katja ja ruotsalainen ystävämme Johan, jonka kanssa olemme kolunneet Ruotsin erämaita ja nyt oli meidän vuoromme esitellä pala kauneinta Suomea. Olemme poluttoman erämaan ystäviä ja halusimme päästä nopeasti pois poluilta ja ihmisten ilmoilta. Kenkä nousikin näin ensimmäisenä päivänä hyvin kevyesti.

Meillä oli ideana pakata kevyesti ja kävellä pidempiä matkoja. Lopulta emme kuitenkaan tehneet pitkiä siirtymiä, vaan halusimme ottaa retken enemmän nautiskelun kannalta ja päivämatkamme olivat keskimäärin noin 20 kilometriä. Kevyt rinkka, kevyet kengät ja vaellussauvat tukena on tullut jo tavaksi normaaleilla vaellusreissuillamme. Suomalainen tyyli, jossa kannetaan painavia rinkkoja ja käytetään tukevia vaelluskenkiä, ei oikein ollut meidän juttumme. Kevyemmillä kantamuksilla on mukavempi tallustaa, ja kun kokemusta alkaa olla, niin turhat varusteet jäävät kotiin ja mukaan pakataan vain ne mitä vaelluksella oikeasti tarvitaan.

Nousu reilun 1000 m korkean Termisvaaran huipulle, taustalla näkyy Saana.

Vaimolla on selässä ison näköinen rinkka, mikä oli oikeasti melko kevyt, muistaakseni 12 kg painava. Kuitenkin 150 cm pitkän ihmisen selässä pienikin rinkka näyttää isolta.

Dierpmesvárrin eli Termisvaaran huippu on yli 1000 metrin korkeudella. Näitä yli tonnisia huippuja ei Suomessa montaa ole, ja tämä on yksi helpoimmista käydä huiputtamassa. Lännen suunnasta noustessa rinne on loivaa ja helposti käveltävissä.

Pieni evästauko Termisvaaran huipulla. Näköaloissa ei ollut moittimista.

Yleensä huipulla tuulee ja hyttysistä ei tarvitse välittää. Tällä kertaa huipulla ei tuullut, hyttysiä oli melko runsaasti, mutta eihän me niistä välitetty, vaikka ne tuntuivat välittävän meistä hyvinkin paljon.

Leirissä lähellä Termisvaaran huippua.

Kun on hyvä majoite ja osaa sen turvallisesti pystyttää, niin voi yöpyä myös tuulisemmilla paikoilla. Tunturien päällä on usein parhaimmat paikat majoittautua, mikäli vettä on vaan lähellä. Löysimme Termisvaaran huipun itäpuolelta kivan pienen lammen ja sen vierestä todella kauniin leiripaikan.

Seuraavan päivän reittiä miettimässä. Kuvassa näkyy vasemmalla Termisjärvi.

Jos minulta kysytään mikä vaelluksilla on parasta – tai vaikka ei kysyttäisi – niin vastaus on erämaan taianomaiset illat, hiljaisuus, kaukaisuus kaikesta turhasta ja läheisyys kaikkein tärkeintä elämässäni. Vielä kun mukanani on rakas vaimoni ja hyvä ystäväni, niin tunnun olevani siellä missä minun kuuluisi aina olla.

Kuivan kesän jäljiltä jokien ylitykset olivat todella helppoja. Polkujuoksukenkä antaa hyvän pidon ja on ketterä kivillä pomppiessa.

Sittenhän sitä mentiin, mistä oli suunniteltu. Keli oli mitä parhain, ja pidimme jo pienen evästauon tunnin vaelluksen jälkeen. Nukuimme myös pienet päiväunet jonkin nimettömän järven rannalla. Minnekään ei ole kiire, niin sitähän voi tehdä juuri mitä mieli tekee.

Kivikoissa hyppiessä pitää olla varmuus loikissaan tai tulee äkkiä pahaa jälkeä.

Reittiämme oli pääosin todella helppoa kulkea pehmeässä varvikossa. Välillä emme lukeneet karttaa tarpeeksi usein ja vastaamme tuli kivikoita ja soita, jotka olisi voinut kiertääkin. Kivikoiden yli pomppii kuitenkin melko helposti, jos osaa sen tehdä turvallisesti. Minulla oli jalassani kevyet melontakengät ja ne eivät vettä pelkää. Soiden yli pystyin kävelemään turhia ihmettelemättä ja kenkä sitten kuivui leirissä ja jos ei kuivunut niin sekään ei haitannut, koska se kuitenkin todennäköisesti kastui taas seuraavana päivänä.

Kauniita leiripaikkoja Käsivarren erämaa-alueella riittää loputtomasti.

Käyttämämme majoite on varmasti monelle oudon näköinen. Kyseessä ei ole tiipii- tai kotateltta, vaan pyramiditeltta. Pyramiditeltan ideana on käyttää keskisalkona vaellussauvoja, melaa, keppiä tai sitä voi roikottaa vaikkapa puun oksasta. Teltassa ei ole mitään telttakaaria, ja meidän telttamme on neljälle henkilölle ja varusteille – painoa teltalla on alle 1,5 kg ja se onkin luksusmajoite kahdelle. Kevyt paino ei myöskään tarkoita, että se olisi heikompi tai ei kestäisi tuulta. Pyramiditeltat ovat parhaimmillaan juuri tuulisilla paikoilla. Kun vaarnat saa tukevasti maahan se kestää hurjia tuulia, eikä haittaa mistä suunnasta tuulee. Esimerkiksi tunneliteltat eivät kestä kovin hyvin sivutuulia, ja väitän pyramiditeltan olevan useimmiten jopa tunnelitelttoja parempi vaihtoehto tunturivaellukselle.

Tunturiylängöillä on usein helppoa vaeltaa.

Vaelluksille kun suunnittelee reittejä, on paljon hyötyä aikaisemmasta kokemuksesta ja hyvästä kartanlukutaidosta. Helpoin reitti ei aina ole välttämättä paras reitti, mutta kaikkein pahimpiin soihin, pusikoihin ja kivikoihin ei kannata väkisin mennä. Tunturiylängöt ovat usein helppoa varvikkoa, jossa pääsee nopeasti etenemään, näkyvyyskin voi olla todella hyvä ja suunnistaminen on silloin helppoa.

Poroharjun eteläpäätä, bongaa kuvasta kaksi poroa.

Tiesin Poroharjun olevan nähtävyys, mutta kun se lopulta avautui eteeni, jäi suuni hetkeksi auki. Aivan uskomaton luonnon ihme, harju jatkui niin pitkälle, kuin silmä kantoi. Harjun päällä näkyi selvä polku, ja harjun nimikin alkoi selviämään meille melko nopeasti.

Siinä onkin harjua käveltäväksi. Välissä harjun leikkaa joki nimeltään Poroeno.

Kiipesimme harjun päälle ja edessä näkyikin sitten seuraavankin päivän etappi. Alkupätkä harjua oli hiukan kivikkoista, mutta polku muuttui koko ajan helpommaksi kulkea. Edessä jo häämötti Poroeno, joki näytti leveältä ja alkoikin mietityttää, että millainen ylityspaikka siellä mahtaa olla.

Näinkin voi jokea ylittää – vai alittaa?

Kun näin ylityspaikan korkeammalta harjun päältä, näin heti, ettei siitä kyllä kahlaamalla pääse ylitse. Harkitsimme hetken, että ylitämmekö joen heti vai huomenna. Päätimme yksin tuumaan, että se on järkevämpää tehdä heti, jolloin voimme kuivata kamppeita illan ajan ja aamulla pääsemme heti liikkeelle. Johan ei juuri uimisesta välitä ja hän halusi päästä äkkiä yli, ettei tule kylmä. Itse päätin jäädä katsomaan, miten äijän käy, koska en millään uskonut, että yli pääsee ilman uintiliikkeitä. No eihän siitä lopulta päässytkään ja uimme kaikki sen ylitse. Tuli samalla tehtyä pesu, niin itselle, sukille ja yhdelle paidalle.

HUOM! Tällaiset ylitykset ovat aina vaarallisia ja pitää tietää mitä tekee. Jos näkyy pahaa virtausta, niin kannattaa etsiä toinen ylityskohta. Kaikki varusteet pitää olla vedenpitävissä kuivapusseissa, jolloin rinkasta tulee kelluke. Vaatteet kannattaa ottaa pois päältä ja varmistaa, että toisella puolella saa äkkiä lämmintä ylle. Rinkasta kannattaa aukaista varmuuden vuoksi lantiovyön ja olkaviilekkeiden hihnat, jotta tarvittaessa rinkan saa äkkiä pois selästä.

Tois puol jokkee, sanoisi turkulainen.

Pääsimme turvallisesti joen yli ja jäimme Katjan kanssa hetkeksi uimaankin. Vesi oli yllättävän lämmintä, ja aurinkoinen, tuulinen ilma kuivasi meidät äkkiä, eikä pyyhkeitä tarvinnut. Teimme leirin heti toiselle puolelle jokea. Kaunis leiripaikka, tästä tulemme melomaan ohi vuoden tai kahden päästä…

Lapin erämaan kauneutta.

Kuivaa ylle ja illasta nauttimaan. Lämpötila alkoikin viilenemään nopeasti. Kova tuuli vaikutti siltä, että kelit tulivat ehkä muuttumaan. Lapissa säät vaihtuvat välillä todella nopeasti lämpimästä kylmään ja toistepäin.

Poroenon rantaa, suota ja tasankoa.

Yöt olivat olleet todella kylmiä, lämpötila kävi lähellä nollaa joka ilta. Olimme kuitenkin leiriintyneet melko korkeilla paikoilla. Nyt kuitenkin alkoi tuntua, että jo aamulla oli melko koleaa ja kävi kuten sääennuste lupasi, ilmat viilenivät.

Matka Poroharjun päällä jatkui.

Jatkoimme matkaamme kauniin Poroharjun päällä. Reitti oli helppokulkuinen. Polku ja harju katkeaa Sállojavrin kohdalla, josta kävelimme hiukan koilliseen, josta pääsi helposti hyppimällä puron yli. Sitten matka jatkui kohti Valtijokea, jonka vierellä sama harju jatkaa menoaan kohti pohjoista.

Valtijoki on kaunis joki, jonka reunoilla kulkee puoltaan vuorotellen hiekkainen harju.

Valtijoki on kohde, jossa on tarkoituksemme käydä melomassa joku kaunis kevät packrafteillämme alas kohti Poroenoa ja Markkinaa. Nyt oli hyvä paikka käydä tarkastamassa miltä paikka näyttää. Joki on nyt kesyssä tilassa ja vedet ovat alhaalla. Keväällä tilanne onkin aivan toinen…

Porot tekivät lähempää tuttavuutta kanssamme.

Porot eivät täällä paljoa ihmisiä arkailleet ja ne tulivat syömään lähes kädestä. Valtijoen rannalla yöpyessämme myös jokin hiiripariskunta juoksenteli jatkuvasti vieressämme.

Valtijoen maisemaa. Kävelimme edessä näkyvän harjun yli seuraavana päivänä.

Toiselle puolelle jokea majoittui joku toinenkin vaeltaja pyramiditeltalla. Näitä harvemmin näkee ihmisillä Suomessa käytössään, ja selvisikin myöhemmin, että kyseinen vaeltaja oli kanssamme samassa kevytretkeilijät Facebook-ryhmässä. Erämaakin on joskus pieni.

Joskus luonto vetää kauneudellaan sanattomaksi.

Valtijoki näyttikin haastavalta melontakohteelta. Joessa oli useampi vesiputous ja varmasti tulee paikkoja, joissa pitää kantaa packraft putouksien ohi. Valtijoen viertä kulkeva harju oli aivan uskomaton, aivan kuin jostain eri maailmasta.

Nämä harjut jäivät mieleeni retken kohokohtana. Polku oli myös niin helppokulkuista, että se tuntui moottoritieltä. Valtijoki saa alkunsa Somasjärveltä, jonne saavuimmekin melko nopeasti.

Kopmajoen autiotupa sijaitsee kauniilla paikalla, josta aukeaa näkymä Somasjärvelle.

Ylitimme Valtijoen läheltä Somasjärven rajavartiolaitoksen tupaa. Talsimme kohti Kopmajoen autiotupaa, jonne kävimme rustaamassa nimimerkkimme. Vaikka autiotuvissa ei öitä vietäkään, niin vieraskirjaan on hyvä käydä kirjoittamassa reittisuunnitelmansa. Nimittäin jos jostain syystä jotakin tapahtuu, ja etsijöiden pitää paikantaa kulkijan sijainti, niin merkinnät vieraskirjassa helpottavat kummasti etsintäoperaatiota.

Leiripaikka Veajetoaivin rinteellä.

Kävelimme vielä tuvalta pari kilometriä eteenpäin ja yövyimme Veajetoaivin huipun tuntumassa. Yö veti jälleen todella kylmäksi ja lämpötila kävi lähellä pakkasta.

Kuten yleensä, illat ja yöt ovat lempiaikaani. Aikaa tulee vietettyä istuskellessa, herkutellessa ja jutellen kaiken maailman asioita, joita ei yleensä normiarjen aikana tule puheeksi. Makuupussi on kätevä kaveri myös iltaa viettäessä, varovasti käytettynä se ei rikkoudu ja antaa kivasti lisälämpöä.

Kivikkoa riittää Haltin seuduilla.

Seuraavana päivänä suunnistimme oikoreittiä Haltille. Olemme käyneet Haltilla vuonna 2014, jolloin reittimme meni Norjan puolelta. Nyt oli vuorossa ensimmäinen kerta Suomen puolelta.

Nousu Haltille Suomen puolelta.

Norjan puolelta noustessa oli kivikkoista, ja ei tämäkään ihan varvikossa kävelemistä ollut. Norjan puolen kivet olivat ehkä isompia ja reittiä ei ainakaan silloin ollut kunnolla merkitty. Suomen puolella merkkejä riitti. Rinkkamme olimme jättäneet Kalottireitille, niitä olisi turha kiskoa edestakaisin ylös ja alas.

Haltilla, Suomen korkein kohta! Luntakin alkoi hiukan sataa.

Nousu Haltille kävikin melko nopeasti ja kivuttomasti. Näköalat olivat suunnilleen samat mitä viimeksikin.

Näköalaa Norjan suuntaan parin sadan metrin päästä Suomen korkeimmasta kohdasta.

Näkymät Norjan puolelle on hiukan hienommat, jos niitä nyt voi vertailla. Mutta jos käyt joskus Haltilla, käy kurkkaamassa myös Norjan suuntaan. Moni ei sitä tee.

Pitsusjärven autiotupa.

Matkamme jatkui nyt kohti autoamme. Jännä muuten, miten mieli toimii, kun se alkaa ajattelemaan näin. Kävimme kirjoittamassa jälleen vieraskirjaan nimemme, jatkoimme kilometrin verran reittiä eteenpäin ja pystytimme leirimme.

Näkymää Pitsusjärvelle.

Kun on ottanut mukaan lämmintä vaatetta ja varustetta, ei kylmä ilmakaan haittaa. Kesäiset kelit vaihtuivat melko koleaksi, mutta missään vaiheessa ei tarvinnut kärsiä kylmyydestä.

Matkamme jatkui Kalottireittiä pitkin kohti Saanaa.

Pitsusköngäs.
Meekon varaustupa. Takana Saivaara.

Vaikka pidän merkattuja reittejä todella tylsänä tapana vaeltaa, tämä reitti on poikkeuksellisen kaunis. Oli kiva kävellä Kalottireittiä Käsivarressa, kun kaikki siitä niin paljon puhuu. Nyt kyllä ymmärrän miksi.

Bierfejohkan vesiputous.
Saivaara ja pari poroa.
Kuonjarjoen autio- ja varaustupa.
Ja lisää telttakuvia. Näyttää kuin takana rehuisi tulipalo.

Laitoimme leirin pystyyn hiukan Kuonarjoen autiotuvan jälkeen. Saimme jälleen kylmän, mutta erittäin kauniin yön. Pilvipeite alkoi repeillä meille ja näytti siltä, että ehkä saisimme taas huomenna auringonpaistetta.

Aamu olikin poutainen, mutta sitten alkoi taas tulla hiukan pilviä. Saana tuli jo näkyviin ja alkoi tuntua, että matkamme on melko lopussa. Matkaa Saanalle oli vielä rutkasti, mutta jotenkin se näytti olevan jo niin lähellä.

Saarijärven varaus- ja autiotupa.
Saana tuli vain lähemmäksi ja lähemmäksi, mutta oli kuitenkin vielä niin kaukana.
Saana jo nurkan takana. Tai siis noiden tyyppien takana.

Viimeinen ilta oli edessämme. Halusimme löytää täydellisen leiripaikan viimeiseksi yöksi. Suunnitelmana oli löytää se jostakin Saanajärven koillispuolelta.

Saanajärvi.
Kilpisjärvi näkyvissä suoraan teltasta.

Sieltähän se upea leiripaikka löytyikin. Vietimme viimeisen yömme kauniilla paikalla, teltasta pystyimme ihailla maisemaa Kilpisjärvelle ja nauttia illasta ennen seuraavan päivän Saanan huiputusta.

Varmaankin Suomen kuuluisin tunturi, Saana ja kaunis Saanajärvi.

Heräsimmekin täydelliseen, aurinkoiseen säähän. Etukäteen jännittikin millaisen ilman saamme Saanan huiputukseen, pilvisellä kelillä kun ei sieltä juuri näköaloja saa.

Valkoinen poro tuli tervehtimään.

Matka Saanalle alkoi. Jätimme rinkkamme Saanan juurelle ja lähdimme huiputtamaan tunturia!

Saanan huipulla tuulee!
Huipulta näki ensimmäisten päivien reittimme.
Ja matka alas. Edessä näkyy Malla ja Norja.
Mallan luonnonpuisto. Reittimme vie tuota kautta todennäköisesti ensi vuonna packraft-retkelle.

Sellainen retki tällä kertaa. Vaelluksemme kesti 10 päivää ja reitti oli hiukan alle 200 km. Mieleenpainuvimmat paikat olivat Termisjärven laakso, Poroeno, Valtijoki, Halti, Kalottireitti ja Saana. Suosittelen suuresti reittiä kaikille seikkailumielisille. Vaatimuksena tietysti kartanlukutaito ja tarvittavat retkeilytaidot.

Lisää kuviani löytää täältä. Tein myös reissustamme pienen videon:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=-6yHSMN3oXk&w=560&h=315]

Aloituspaikan koordinaatit: ETRS-TM35FIN N=7672207.500 E=252851.500

9 replies
  1. Joonas Tervola
    Joonas Tervola says:

    Hieno tarina ja hieno reitti! Mulla oli jotakuinkin sama reitti 2018 elokuussa. Ja Poroenon ylityskin mulla oli samasta kohtaa, uimalla. Jos nyt joku ajattelee että siinä on ylityspaikka niin en kuitenkaan uskaltaisi suositella koska uimisessa on aina iso riski….

    Vastaa
    • Caide
      Caide says:

      Kiitos, joo uimisessa on aina omat riskinsä, mutta eipä tuolla virtausta ollut juurikaan, niin jos nyt osaa uida ja pakata kamat turvallisesti, niin on aika helppo nakki. Tietysti kylmällä ilmalla jokainen voi itse päättää uiko vai ei.

      Vastaa
      • Joonas Tervola
        Joonas Tervola says:

        Niinpä. 2018 elokuussa oli ihan huomattavan pyörteinen virtaus siinä harjun päädyssä missä joki tekee mutkan ja on kapein kohta. Toisin kuin siitä harjun päästä kun kahlailee ensin muutaman kymmentä metriä ylävirtaan niin siinä kohtaa ei ollut juurikaan virtausta.

        Vastaa
        • Caj Koskinen
          Caj Koskinen says:

          Joo en tuolla kevättulvalla ole käynyt, vielä, mutta en usko tuohon koskea syntyvän silloinkaan ja tuskin ensikertalainen on silloin tuolla vaeltamassa. Harrastan itse myös koskenlaskua ja olen käynyt kansainvälisen Rescue 3 -koskipelastajakoulutuksen. Sanoisin, että pahin mitä voi uidessa tuossa tapahtua on rinkka, joka hörppii vettä ja vetää pohjaan. Eli olisi pitänyt varmaan kerrata, että rinkasta aina lantioremmin ja olkaviilekkeiden välisen hihnan klipsit auki, kaikki tavarat vedenpitäviin pusseihin. Tämä tekee rinkasta kellukkeen.

          Se mitä kova virta voi tehdä, niin se vie jonkin verran alavirtaan. Olen isoja IV-koskia uinut läpi ja ehkä minulla on liikaa kokemusta, että pelkäisin tuota kohtaa liikaa, mutta hyvä tiedostaa tietysti riskit. Kiitos varoituksesta.

          Vastaa
  2. Mika Saikkonen
    Mika Saikkonen says:

    Haluaisinpa itsekin mennä tuon reitin. Oliko teillä kuinka paljon vettä ja ruokaa mukana?

    Vastaa
    • Caide
      Caide says:

      Meillä oli kahden viikon ruoat. Vedet löytää sieltä luonnosta. Emme juurikaan puhdistelleet vettä, mutta suositeltavaa varmaan olisi puhdistaa vedet. Erilaisia keinoja on mm. keittäminen, suodattimet ja pillerit. Ruokahan tuollaisella reissulla on se painavin osa kantamuksista. Jos ei ole ennen käynyt vaeltamassa, niin kannattaa kyllä aloittaa jostain helpommasta merkitystä reitistä.

      Vastaa
  3. exposedpaths
    exposedpaths says:

    Olipa hieno juttu, saattaa olla että löysin loppukesän vaelluskohteen nyt kun Euroopan rajat saattavat olla kiinni. Käsivarsi on niin lähellä yleensä koluamiani Ruotsin ja Norjan vuoristoja kuin mihin Suomen rajojen sisällä pääsee, ja eihän tuo maisemien puolesta häpeä niille muutenkaan.

    Onko muuten jossain mitään koottua listaa mahdollisista vesistönylityspaikoista itse Kalottireitin siltojen lisäksi? Uimahommiin en yksinvaeltajana halua lähteä eli esim. tuo Poroenon ylitys on liian riskaabeli (jos se on vielä loppukesästäkin noin syvä).

    Vastaa
    • Tapio
      Tapio says:

      Reikämaan kohdalta Jogasjärven länsipuolelta pääsee aika helposti yli, matalan syysveden aikana melkein loikkaamalla, pohjoisuoma on kuiva, eteläpuolella muutama metri kahluuta. Jogasjärven pohjoisrannalla on metsähallituksen tupa, jonka terassilla olen yöpynyt muutaman kerran ennen ylitystä.

      Vastaa
      • Daddy
        Daddy says:

        Tuossa poroenon kohdalla kiinanmuurien välissä (30m alaspäin) menee mönkiä ura. Siitä pääsee kahlaamaan ja syksyllä 2017 oli vain polveen vettä. Eli ei ole pakko uida. Vaellusnetistä löytyy aiheesta keskustelu ja löytyy tarkka linkki mistä kohtaa pääsee yli.

        Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Joonas Tervola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.