Tynnyrikivi, Ukonniemi, Leppävirta

Selaillessani Leppävirran kirjan (toim. Osmo Rinta-Tassi, kust. Leppävirran kunta, painettu Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino, Pieksämäki 1967) lukua Paikannimitarinoista ja nimien kansanselityksistä löysin maininnan Tynnyrikivestä. Kotalahden Tynnyrikivi on ollut sota-aikoina piilopaikkana, jonne on myös kätketty viljaa levottomomina aikoina. Pistin viestiä Leppävirran kameraseuran senioreille pitävätkö saamani karttatiedot paikkansa, että sijaitseeko kivi tosiaa Kuivataipaleen museokanavan takana Paasveden ja Kuvansijärven […]

Kevon kanjoni kahdella tavalla, Utsjoki

Ylä-Lapin alueella, erämaiden keskellä on tarkemmin varjeltu kohta: Kevon luonnonpuisto. Luonnonpuistoissa kulkeminen muualla kuin merkityillä reiteillä on kielletty, samoin majoittuminen on sallittua ainoastaan merkityillä telttapaikoilla. Tämän voisi olettaa lisäävän ruuhkaisuuden tuntua, mutta tilaa Kevolla riittää samoin kuin yksinkuljettavia taipaleitakin. Kevon kanjoni kuuluu ainutlaatuisiin retkikohteisiin Suomessa. Lähes 40 kilometriä pitkä, ja paikoin 80 metriä syvä kanjoni […]

Lohjansaaren surukuusikko, Lohja

Niin tuttu puu kuin kuusi onkin, on sillä myös enemmän tai vähemmän harvinaisia kasvutapoja. Niistä ehkä kaunein on surukuusi Picea abies ’Inversa’. Se on kapealatvainen muoto tavallisesti kuusesta. Latvan kapeus johtuu johtuu rungonmyötäisesti alaspäin riippuvista oksista. Puun olemus näyttää alakuloiselta ja niinpä se on ruotsiksi tårgran eli kyynelkuusi, saksaksi Trauerfichte eli surukuusi ja englanniksi Weeping […]

Kesänmittainen kestotesti – Lowa Camino GTX

Siitä asti kun jalkani kasvoivat nykyiseen kokoonsa, on minulla ollut kolme paria kumisaappaita. Ne ovat palvelleet hyvin käytännössä aina, kun olen luonnossa liikkunut. Kesän kuumimpina aikoina on pitänyt keksiä jotain muuta, mutta muutoin niillä on pärjännyt sieniretkillä, kalavesillä, taluslouhikoissa ja ties missä. Siinä rinnalla palvelivat Salomonin vaelluskengät, joiden mallia en muista. Ei niissä sinänsä mitään […]

Hauensuolen kalliopiirrokset, purjelaivakauden vieraskirja, Hanko

Hankoniemen kärjessä Tullisaaren ja Kobbenin välinen salmi on nimeltään Hauensuoli. Salmen rantakallioille on vuosisatojen aikana hakattu yli 600 kalliopiirrosta. Ne koostuvat nimikirjaimista, nimistä ja sukuvaakunoista. Mukana on muutama pidempikin teksti. Hakkaajina tai hakkauttajina ovat olleet Hauensuolen salmessa suotuisaa purjehdussäätä odottaneet merimiehet ja laivojen matkustajat. Hauensuoli oli suojainen satama, jossa saattoi odotella sopivaa tuulta Suomenlahden meriteille. […]

Paasveen piru, Savonranta

Entisen Savonrannan pitäjän seuduilta voi karttaa tiiraillessaan erottaa jokseenkin pyöreän järven, Paasselän. Paasveden. Paasveen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kun Paasveen rannalla seisoo, on tuo rakkaus helppo ymmärtää. Edessä avautuu aavaa selkää silmän kantamattomiin. Vastaranta on siellä jossain, yli 11 kilometrin päässä. Vaan eipä henkeäsalpaavan upea maisema ole ainoa syy, miksi Paasvesi on kuuluisa. Sen […]

Tule kehittämään retkeilymobiiliopasta!

Rekisteröidy oppaan käyttäjäksi oheisen linkin kautta. Saat n. viikon kuluttua rekisteröinnistä kyselyn mobiilioppaan toiminnasta. Kyselyyn voi vastata myös ilman rekisteröitymistä suoran linkin kautta. Vastanneiden kesken arvotaan Garmin gps-paikannin ja muita palkintoja! Rekisteröitymiseen tästä. Suoraan tutkimukseen pääset tästä. Vastauksellasi on suuri apu mobiilioppaan kehittämistyössä! Ennen tutkimukseen vastaamista: 1. Lataa applikaatio älypuhelimeesi/tablettiisi joko Google Play – kaupasta […]

Sieniretki Nuuksiossa

Ajelin lauantaiaamuna Nuuksion kansallispuistoon Haukkalammelle. Matkalla sinne ainoa sieniretkelle ilmottautunut perhe peruutti osallistumisensa – harmi. Käyttöön plan B: Kamera, heijastin, sienikori, poimuri ja marjaämpäri, eväät ja juomapullo. Reppu pykälään, kartta käteen ja menoksi. Haukkalammen tienoon polut ja vastaavat on mitoitettu suurille retkeilijämassoille, mutta alue on pysynyt silti varsin pienimuotoisena ja viehättävänä. Nuuksion opastustaulut ja opasteet […]

Hiidenvuoren Pirunkirkko, Tervo

Tervon Hiidenvuoren luolalle jos mielii mennä, niin täytyy ajelella noin 8,5 kilometriä Tervosta Vesannolle Sinistä tietä. Siitä kun kääntyy oikealle Miljoonatielle, ajelee 750 metriä, kääntyy taas oikealle Pulkkaniementielle ja ajaa vielä noin vajaan puoli kilometriä, niin silloin on juuri siinä mutkassa, josta on lyhin matka luolalle. Läheltä löytyy myös levikettä, johon auton voi jättää. Vanhan […]

Korsvuoren luola, Nousiainen

Luolamiehenä tunnetun Tuomo Kesäläisen jalanjälkiä seuraten löysimme itsemme Nousiaisten Korsvuorelta. Mäeltä löytyikin jotain ihan muuta kuin vanha korsu. Korsvuoressa on keskellä hakkuuaukeaista mäkeä kivikasa. Tuo kivikasa ei soratieltä helposti avaisi mielenkiintoa kohteeseen, jos ei tietäisi sen kätkevän sisäänsä varsin monimuotoisen luolamaisen kokonaisuuden. Koska olimme saaneet hieman ”vihiä” paikasta osasimme odottaakin kohteelta jotain. Luolamaisen varsin avaran […]