Itämeren Aurin matkassa muinais-Hämeeseen – osa II: Torronsuo

– Äiti, kertoisitko taas tarinan jättiläisistä? Nainen hymyili. Hän painoi päänsä vasten pojan vaaleita hiuksia ja aloitti tarinan, jonka oli omalta äidiltään kuullut – ja jota hänen poikansa vielä kerran kertoisi omille lapsilleen. Odin oli vasta luonut maailman Ymirin, ensimmäisen jättiläisen, lihasta, kun meren itäisellä rannalla kohosi Pohjolan maa. Sen talvi oli pitkä, hyytävän kylmä […]

Uintiretkeilyä Etelä-Suomessa

Viileähkön kesäkuun alun jälkeen tuntuu hyvältä muistella toukokuun lämpöä: kuinka Etelä-Suomen järvet muuttuivat linnunmaidoksi ja tarjosivat kaikille uinti- ja vesiretkeilystä nauttiville paratiisimaisen kauden alun. Muistellaan hieman pidemmällekin, jotta päästään tämän vetisen jutun alkulähteille. Tammikuussa Suomessa vieraili walesilainen valokuvaaja Vivienne Rickman-Poole, joka kertoi uineensa kaikkina huhtikuun päivinä Snowdonian kansallispuiston järvissä jo monen vuoden ajan. Inspiroiduin tästä uintihaasteesta ja päätin uida toukokuussa joka […]

Juhannusruokaa tulilla

Juhannukseen kuuluvat mielestäni olennaisena osana tuli, vesi ja vehreä luonto, joten haluan juhannuksen ruuankin juhlistavan noita aiheita. Kolmen ruokalajin juhannusmenu valmistuu tulilla helposti, kunhan tekee vähän esivalmisteluja. Juhannusmenu: Nokkoskeitto Paistetut uudet perunat, paistetut muikut ja kesäsoossi, ruisleipää Nokipannukahvia, nuotiolettuja ja voikukkasiirappia Nokkoskeitto on kätevintä valmistaa nuotiolla niin, että kotona kokkailee paksun nokkosmuhennoksen. Nuotiolla sitä laimennetaan […]

Kuukauden retkeilyblogi: Lähiluonnon huvituksia

Kesäkuun retkeilyblogivalintamme on mieleenpainuvan visuaalinen Lähiluonnon huvituksia, jonka luonteikkaan napakat retkikertomukset tempaavat helposti mukaansa todelliselle lukumaratonille. Hyvin nopeasti blogiin sukellettaessa huomaa, että niin linnut kuin taidokas luontokuvauskin ovat kirjoittajan sydäntä lähellä. Henkeäsalpaavan kauniit maisema- ja eläinotokset paitsi pääkaupunkiseudun luonnosta, myös muualta Suomesta, vievät mennessään kenet tahansa. Blogin kirjoittaja Antti Salovaara kertoo, että blogipostauksissaan hän pyrkii seurailemaan […]

Lankosken luontopolku, Merikarvia

Voiko luontoon hyppäämistä enää helpommin tehdä? Ja voiko näin lyhyeen luontopolun pätkään mahtua näin paljon upeita, sykähdyttäviä jokimaisemia? Ajelimme keväisenä lauantai-iltapäivänä tyttäreni kanssa Lankosken luontopolulle katsomaan, millaiselta maisemat ja polku siellä nykyään näyttävät. Omat muistikuvani polusta perustuivat noin 25 vuoden takaiseen päiväkotitätien järjestämään luontoretkeen, josta muistan vain lehmien laiduntamisen joen läheisellä pellolla, sekä vierailun läheisessä […]

Halimasjärvi on yksi Tampereen seudun parhaista perheretkikohteista

Viileä keväinen sunnuntai houkutteli toukokuun lopulla selkeällä säällään reippailemaan lähimetsiin. Syystä tai toisesta ajattelin, että voisimme lähteä katsomaan Atalasta löytyvää Halimasjärveä. Itse kasvoin Atalassa ja Halimasjärvi vaikutti silloin olevan ”liian kaukana”, joten olihan se lähdettävä ottamaan asiasta selvää. Paikalle oli helppo löytää jo vanhasta muististakin, mutta mainittakoon, että Tampereen kaupungilla on kerrankin erinomaiset sivut tälle […]

Kekkosen reitti Kolilta Kiilopäälle: haastattelussa Vesa Jakosuo

Vesa Jakosuo oli jonkun aikaa miettinyt, miten toteuttaisi pitkän yhtäjaksoisen vaelluksen. Monet tuntuvat lähtevän Espanjaan asti kävelemään, vaikka kotimaassakin olisi mahdollisuuksia. Niitä tosin ei ole paljoa, eikä tietoa ainoasta pitkästä yhtenäisestä polusta, Kekkosen reitistä, ollut helppo saada. Netistä löytyi hajanaisia tiedonmurusia ja kirjoista vanhoja reittikuvauksia. Lopulta ajatus Kekkosen jalanjäljillä tuhannen kilometrin rutistuksesta tuli konkreettiseksi, ja […]

Kummittelevan kartanon puisto ja puutarha

Tampereen keskustasta löytyy historiaa moneen eri makuun: Vanhojen talojen seinillä on luotien reikiä sisällissodan ajalta. Tammerkosken voimalat kertovat omaa tarinaansa Suomen ensimmäisestä teollisuuskaupungista. Finlaysonin sekä Tampellan alue suorastaan huokuu historiaa. Hatanpään kartanolla on oma merkittävä osuutensa jopa pohjoismaisessa historiassa ja sattuupa alue olemaan nykyään loistava kaupunkiretkikohde, josta voi nauttia vaikkapa piknikillä. Sen verran kohtaloita löytyy kartanon omistajilta, […]

Kalajan kierroksen ja Vuori-Kalajan kotalaavun avajaiset Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Joku lienee tilannut Etelä-Konneveden kansallispuistoon kesäkuun tähänastisista upeimmaksi päiväksi kymppikelit, sillä niin oli taivas ja vesi sinistä ja luonto vihreää, järven pinta peilityyni ja tuuli maltillinen. Korennot lentelivät matalalla veden päällä ja sammakonpoikaset lämmittelivät rantakallioilla juuri pinnan alla kirkasvetisten Vuori-Kalajan syleilyssä. Viidestoista päivä oli osuva valinta vastikään viime silaukset saaneiden Vuori-Kalajan kotalaavun ja niin sanotun […]

Täytetyt letut muurikalla valmistettuna

Joskus retkiruuan valmistaminen voi olla retki itse. Tämä herkkujen herkku sopii valmistettavaksi silloin, kun aikaa on jäädä vähän nautiskelemaan. Erinomaista myös ihan oman pihan nuotiopaikalla paisteltavaksi. Täytteeseen voi valita kasvikset joko sesongin mukaan kaupasta tai kasvimaalta, tai voi katsoa jääkaappiin mitä sieltä sattuu löytymään. Myös villiyrttejä voi käyttää. Kaikki alkaa lettujen paistamisella. Tulipaikan vierelle kannattaa […]