Uudenmaan hyvin pidetyt ulkoilusalaisuudet: Hyvinkään Usminkallio

Huhtikuu ja kevät ovat kilvoitelleet tänä vuonna siitä, kumpi etenee nopeammin. Vaikka arki kiireineen pistääkin hyvin kampoihin, niin täytyy myöntää, että kevät on venyttänyt pidemmän korren. Niinpä eräänä huhtikuun sunnuntaina ei aloillaan pysyminen enää tullut kyseeseen, vaan liikkeelle oli päästävä.

Suunnaksi otin Usminkallion hyvinkäällä. Tiesin seudulla olevan jotain hyvinkin näkemisen arvoista ja ystävät olivat sitä suositelleet. Syyt suositteluun alkoivat hahmottua, kun tutkiskelin karttaa. Melkoinen seutu olikin kyseessä.

Aluetta voisi luonnehtia Kirkkonummen Meikon ohella Uudenmaan toiseksi ulkoilun parhaiten säilyneeksi salaisuudeksi. Toki alue on paikallisten retkeilijöiden suosiossa, mutta harvempi sinne tiensä kauempaa löytää.

Lähestymissuuntaa arvoin kotvasen, mutta päädyin geokätköilijöiden suosimaan reittiin. Sellainenkin kun Usminkalliolta löytyi. Maastouduttuani puolestaan valitsin lähestymistavaksi ns. pöllönpolun, eli likimain suorimman viivan määränpäähän. Mainittakoon tässä vaiheessa, että myös tiestä ja polusta koostuva reitti Usminkalliolle oli.

Ensimmäiset sadat metrit maisema oli varsin tylsää metsätalousmaata, nuorta kasvatusmetsää ilman yllätyksiä. Siellä täällä pintaan pisti jyrkkiä kallioita. Katselin niitä kulkiessani. Näyttäviä ne olivat itsessäänkin, mutta eivät paljastaneet mitään yllättävää.

usminkallio (1)

Pienen hakkuuaukean ja sen reunalla olleen tarkkailukopin ohitettuani tilanne muuttui. Nyt metsä oli saanut olla pitkät ajat rauhassa. Komean kuusikon alla loisti vihreä sammalmatto. Siellä täällä oli maapuita. Huomioni kiinnittyi sammaleesta loitompana esiin pistävään vyömäiseen kivirykelmään.

usminkallio (3)

Heti sen jälkeen näin vasemmalla todella näyttävän jyrkänteen, jonka juurella oli armoton, särmikäs louhikko. Jossain lirisi keväinen puro. Kaikessa oli lupaus seikkailusta. Likempänä kohtasin puuhun ripustetun lapion. Se oli ollut siinä pitkään. Ruoste oli saanut tehdä rauhassa töitää, mutta vielä teräksessä sen verran oli sitkeyttä, että jaksoi lapion painon kannatella. Lapion takan aoli näkemäni jyrkänne ja sen juurella louhikossa eriskummallinen kivikasa.

usminkallio (2)

Lieriönmuotoinen latomus, jolle oli aseteltu katto. Totesin sen eittämättä olevan ihmisen tekoja, mutta tarkoitusta tai syytä en sille pitkästä pohdiskelusta huolimatta keksinyt (Sittemmin törmäsin termiin tippu, joka tämä kasa saattaisi olla: #Valtaus piti ruuduttaa ja jokaiseen ruutuun piti rakentaa joko tippi eli malmikivikasa tai louhos.”).

Ihmissyntyinen, ainakin osittain oli myös kohtaamani jyrkänne. Joskus kauan sitten siitä oli louhittu ilmeisesti gabroa, Hyvinkään mustaa graniittia. Nyt luonto oli ottanut taas louhoksen herruuden ja ihmisestä kertoivat vain kuvaamani jäljet ja louhoksen kattilamainen muoto.

Usminkallion saavutettuania oli seuraava tehtävä löytää reitti, jota pitkin oli mahdollista laskeutua rotkon pohjalle turvallisesti. Hyvin alkanut urakka keskeytyi kun näin loitompana kiinnostavan louhikon.

usminkallio (6)

Valtavat levymäiset kivet uhmasivat siellä painovoimaa. Niiden väleihin jäi rakoja, joissa riitti kurkittavaa ja kivuttavaa kotvaksi. Aivan hauska välipysähdys ennen Paalijoenrotkoa.

usminkallio (7)

Rotkon pohjalla saattoi vielä tuntea talven. Vaikka lumi oli käytännössä sulanutkin, oli ilmassa kylmä ja kostea henkäys. Jyrkkä ja korkea kallio piti laaksoa piilossa. Pohjalta katsoen sen rinne oli kertakaikkisen komea. Ylhäältä katsellen olisi varmasti huimannut.

usminkallio (8)

Pohjoiseen kulkiessani kohtasin ensimmäisen taluslouhikon. Jäkälän peittämien lohkareiden lisäksi kivikossa makasi valtava, vastikään irronnut lohkare. Jos sellainen olisi kymmenestä metristä päälle pudonnut, niin ei olisi kitumaan tarvinnut jäädä. Vielä tovin lohkareen jäätyä taakseni pohdin, millainen ääni siitä oli mahtanut kuulua. Ja oliko sen kuullut kukaan?

Vihjeen mukaan paikalla piti olla myös jonkinmoinen kalliolippa, jota yritin kulkiessani löytää. Sen sijaan kohtasin koko joukon komeita jäämuodostumia ja kivisen polun. Kunnes sitten yhden kulman takaa eteeni avautui se, mitä etsin.

usminkallio (10)

Lipalla oli leveyttä parisenkymmentä metriä, pituutta 3,5-4 ja korkeutta parista metristä neljään.

usminkallio (12)

Niin kuin likimain kaikista kotimaan luolista ja lippaluolista, tästäkin löytyi vanha nuotiosija.

usminkallio (11)

Vaikka näyttävä olikin, ei jyrkänne tarjonnut kovin pitkäksi aikaa tutkittavaa. Jatkoin matkaani pohjoiseen. Päätin kävellä autolle aiemmin mainitsemaani tietä pitkin. Mikään helppo taival ei rotkossa kulkemani reitti ollut, joten pidempi taival tasaisessa metsämaastossa tuntui houkuttelevammalta.

usminkallio (13)

Vaan vielä kerran laakso onnistui yllättämään. Yhdessä kohtaa kalliosta puski ulos kuutisen metriä korkea, yhtenäinen jäämöykky. Siitä olisi saanut hurjan liukumäen, joskin alastulo olisi ollut mallia äkkipysähdys.

Polun noustessa metsästä hakkuuaukealle kohtasin reissun ensimmäisen ihmiset. Tervehdin ja neuvoin kysyttäessä reitin rotkolle. Geokätkölle olivat menossa. Eivätkä ilmeisesti olleet ainoat, autolle pälattuani totesin sen saaneen viereensä neljä kaveria. Toivottavasti muut eivät olleen valinneet pöllönpolkua.

Autolla oli aika hengähtää. Vesipullon avattuani katsoin taas karttaa. Usmille oli tultava takaisin. Nyt olin nähnyt vain yhden sen lukuisista louhoksista. Tämäkin, jota kartta ei tuntenut, oli näyttävä. Millaisia mahtoivat ollaa karttaan merkatut? Tai vanha hopeakaivos, joka Hopealaukkuna tunnettiin? Paalijoen rotkon pohjoisemmat luolat ja Usmin läntisemmät seudut? Upea paikka kaikkinensa. Retkipaikka suosittelee.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6726034 E 378856

8 replies
  1. Tietä-äijjä
    Tietä-äijjä says:

    Tämä artikkeli nosti taas esiin vanhat pohdintani tätä sivustoa kohtaan. Pidän hyvänä asiana sitä, että suomalaiset saavat mahdollisuuden luoda luontoyhteyttä sivuston tarjoaman retkeilytiedon avulla, mutta tiedossani on jo muutama kohde, joissa retkipaikan artikkelin myötä kohteiden herkkä kasvisto on vaurioitunut ja/tai syrjäistä sijaintia ja rauhaa vaativille pesimälajeille on aiheutunut huomattavaa häiriötä lisääntyneestä trafiikista.

    Itse luonnossa melkein asuvana ajattelen vähän siihen tapaan, että on paikkoja, joille on monella tapaa tarkoituksenmukaista olla ”unohdettuja” ja luonto avaa ovet niihin paikkoihin ja kokemuksiin ainoastaan silloin kun se on kokonaisuuden kannalta tarpeen ja ihminen on itse siihen valmis. (Voidakseni avata edellisen lauseen tässä kunnnolla tulisi tähän kirjoittaa vähintään novelli suomensukuisten kansojen tietäjämaailmankuvasta ja siitä, mihin ajatukseni kokemuksellisesti perustan…)

    Edellämainitusta syystä en voi aivan varauksetta liputttaa tämän sivuston ja sen tarkoituksen puolesta.

    Toivotan harmonisia luontokokemuksia kaikille. .

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Laita ihmeessä viestiä noista paikoista ([email protected]), niin pystymme tapauskohtaisesti joko opastamaan ihmisten toimintaa tai poistamaan tiedot. Uskomme, että halu suojella luontoa vaatii luontosuhteen ja se syntyy taas omakohtaisten kokemusten kautta.

      Vastaa
  2. Tietä-äijjä
    Tietä-äijjä says:

    Piti vielä lisäämän, että ajatukseni on jotakuinkin siinä, että (länsimaisen kulttuurin) ajatus luonnonherruudesta on harha, joka on nyt tulossa tiensä päähän.

    Ihminen on ja on aina ollut osa luontoa, joka on järjestelmänä itsessään sellainen, että se luo kaikessa koko ajan tasapainoa. Se on myös ihmisen osa, mikäli tahdomme, että lajillamme on tulevaisuus. Siksi myös luonnon suhteen on tehtävämme kaikessa tiedostaa ja tarkastella, että luovatko ajatuksemme, aikeemme ja tekomme tasapainoa; annammeko luonnolle samassa suhteessa kuin sieltä otamme. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa jää itse kullekin selvitettäväksi.

    Kiitos sivustosta ja sen eteen tehdystä työstä.

    Vastaa
  3. Tietä-äijjä
    Tietä-äijjä says:

    Kiitos. Minun puolestani nämä kommenttini voi tarvittaessa poistaa ja jatkaa keskustelua henkilökohtaisella tasolla. Tarkoitukseni ei ole eikä ollut vahingoittaa sivuston mainetta, vaan toive oli että asia herättäisi pohdintaa siitä, että mitä mahdollisesti voi ja kannattaa julkaista ja mitä ei ja miksi.

    Halusta suojella luontoa olen Antti kanssasi samaa mieltä ja olen sydämessäni iloinen jokaisesta luonnon ja sen merkityksellisyyden löytäneestä ihmisestä. Olen myös yleisesti avoimen tiedonsaannin kannalla, mutta näissä asioissa on jo pitkään ennen internetin luontofoorumeita ja sivustoja oppinut sen, että tietyistä paikoista ja asioista on vaan välillä parempi olla hiljaa. Etenkin Etelä-Suomessa syrjäiset ja riittävän rauhalliset pesimäpaikat sitä vaativille lajeille ovat todella kiven alla eivätkä yleensä ole kuitenkaan niin syrjässä, että kestävät kovin huomattavaa ihmistoiminnan lisääntymistä näillä alueilla.

    Mainitsemiani tapauksia voin avata; otan yhteyttä, mutta palaan asiaan vasta seuraavan reissuni jälkeen. Rinkka odottaa jo kumijalassa valmiiksi pakattuna.

    Hyviä retkiä.

    Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Annetaan näiden olla täällä. Retkipaikkaan mahtuvat ja kuuluvat kaikki näkökulmat ja mielipiteet. Samoin toivomme, että jokainen omalta osaltaan edistää vastuullista luonnossa liikkumista ja minimoi siitä aiheutuvan haitan. Metsässä ollaan aina vieraita.

      Vastaa
  4. Risto Nuutinen
    Risto Nuutinen says:

    Toivottavasti Usminkallio saa olla olemassa jatkossakin, sillä Hyvinkään kaupunki on myöntänyt Lemminkäinen Oy:lle luvan pistää kallion palasiksi. Tilalle tulee valtava louhos, meteli, ja pölyongelmineen ja koko luonto tuhotaan laajalta alueelta! 🙁 Joten tähän verrattuna on TODELLA pientä se, että siellä olisi hieman ihmisiä kuljeskelemassa. Lemminkäinen aikoo tosiaan toteuttaa tuon lähes laittomasti, sillä alue on valtakunnallisesti arvokas ja sieltä on löytynyt mm. liito-oravia ym. Lisä tietoa asiasta: http://www.sll.fi/yhdistykset/hyvinkaa/lausunnot/2013_vantaanniemi11-2.html ja http://195.165.32.152/ktweb/ –> ja sieltä löytyy hakusanalla ” vantaanniemi ”.
    – miksi kaikki aina pitää pilata –

    Vastaa
  5. Matti Kuusela
    Matti Kuusela says:

    Usminkallio oli nuoruuteni Hyvinkään kallioista selkeä ykkönen. Se oli alkusoittoa sen takaisille Usmin metsille. Tuolloin 60-luvun alussa ennen metsäautoteiden aikaa nuo metsät olivat salaperäisyydessään, vaihtelevaisuudessaan ja myös vaikuttavassa synkkyydessään aivan muuta kuin nykyään.

    Monet kerrat etsin Usminkallion rinteelle reittiä Paalijoen kivien yli. Nyt teiden varrella on niin paljon pysäköintikieltoja, että on paras lähestyä kalliota idästä moottoritien puolelta. Viimeksi kuljimme sinne emännän kanssa näköjään samaa reittiä kuin Antti paikan esittelyssä.

    Tullessa on kuitenkin joitakin tunnelmaltaan vaikuttavia kohtia, vaikka talousmetsää onkin. Ihmettelimme myös pienen louhoksen reunalla olevaa ladottua kivitornia. Kumpikaan emme keksineet sille mitään selitystä. Kattokin vielä rakennettu päälle.

    Kallio liittyy muistoissani vahvasti isääni. Hänen kanssaan siellä ensimmäisen kerran kävin. Olin silloin kai alle kymmenvuotias ja reittimme kulki suurten mustien louhosten ja syvätunnelmaisten ja paksusammalisten pikku rämeiden kautta.

    Kalliolla isäni näytti paikan, johon hän nuorena miehenä oli kalkuttanut nimikirjaimensa ja sitten kätkenyt vasaran kallioseinämän alle. Myöhemmin löysimmekin vasaran ruostuneen rautaosan, mutta varren oli jo aika vienyt.

    Rinteen alta kulkee lähtee yksi hieno kiipeämisreitti. Se alkaa vähän Antin kuvaamaa pudonneen lohkareen paikkaa etelämpää. Reitti lienee vähän kuljettu, kun siihen ei ole muodostunut polkua, mutta itse olen sen kiivennyt lukuisia kertoja. Varsinaisia kiipeilytaitoja ei tähän kiehtovaan nousuun tarvitse, mutta huolellisuutta kyllä.

    Hylätty huuhkajanpesäkin on rinteestä löytynyt. Pakkaset olivat yllättäneet ja munat jäätyneet.

    Louhintasuunnitelmat tälle Hyvinkään ehdottomasti komeimmalle Paarijoen rotkon erämaamaiselle lienevät niitä salassa pidettyjä hankkeita, joille ei keskustelua kaivata. Kun ensimmäisen kerran kuulin asiasta, oli todella järkyttynyt. En oikein voi ymmärtää, miten kukaan voi edes suunnitella niin suurisuuntaista luontomaiseman tuhoa.

    Toisaalta sitten kun ajattelee Hyvinkäälle Kulomäen tuhoamista, niin tajuaa, että jotain hallinnossa on pahasti vialla. Kun itse en enää Hyvinkäällä asu, niin on vaikea puuttua asiaan. Ja toisaalta, kun tätä nyt kirjoittaa, niin on selvää että asialle on jotain tehtävä. Ja yhtä selvää on, että tämän upean paikan voi vain julkinen keskustelu pelastaa!

    Mainitaan nyt vielä, että Usminkallion salaperäisyyteen liittyi vahvasti sen laella ollut tutka-asema. Sen peili kääntyili puun latvojen yläpuolella ja välillä pysähtyi nyökkimään, korkeutta mittaamaan.

    Mietin vielä sitä, että usmi ja usma taitaa olla yksi ahman monista nimistä. No, niitä ei näin etelässä ole enää ainakaan miesmuistiin tavattu.

    Vastaa
    • Jani
      Jani says:

      Matti Kuusela

      Kiva kuulla vanhoja tarinoita alueesta. Uskon, että osaltaan salaperäisyys on säilynyt. Tänään kävin ja kiersin jotakuinkin koko alueen, niin kuusimetsät, vanhat rakennukset(liittyen kaivostoimintaan) ja itse kallio puronvarsilehtoineen loivat kyllä monipuolisen metsämaatunnelman.

      Olen joskus kiivennyt tuon kallion jyrkkää seinää myöden ylös. Jostain siitä lippaluolan ja tuon uudemman irronneen lohkareen välistä. Se oli kyllä melko uhkarohkea temppu.

      Tuo tutka-asema oli menettänyt näemmä torninsa tässä 10 vuoden aikana. Olisi kyllä hieno paikka sekin moneen muuhunkin käyttöön. Jos varuskunta siitä luopuu, niin siinä olisi hyvä sauma uudelle toiminnalle, jolla ehkä estettäisiin louhos haaveet. Vai onkohan siitä ajatuksesta jo luovuttu näinä vuosina, siis 2020?
      Alueelta kuuluu myös outoja ääniä. Luulin jo hetken, että varusmiehet ovat leiriytyneet sinne, kun kuului aivan kui halkoja olisi hakattu. Kun kurkkasin tutka-aseman puolelle, niin siellä ei ollut ketään.
      Saattoihan tuo kuulua läheisistä taloistakin, mutta minusta tuntui, että se ei kyllä sieltä suunnasta kaiunnut. Luulin, että siellä on toiminta jo lakannut, mutta vaikutti siltä, että varuskunta käyttää sitä edelleen. Toivottavasti ainakin tämä seikka pitäisi alueen koskemattomana, louhosta ajatellen.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.