Utsjoen Hiljentymisen polku ihastuttaa rauhallaan

Kirkkotuvat lienevät monelle Utsjoella käyneelle tuttu kohde. Niiden historiallisuus tempaisee vierailijan pauloihinsa kauniin Mantojärven rannalla vuosi toisensa jälkeen, eikä idässä kohoava komea kirkkokaan jää ohikulkijalta huomaamatta. Nyt historian ystäville on tiedossa ilouutisia – Utsjoen kirkkotupayhdistys ry on rakennuttanut talkoovoimin sekä Pohjoisen Lapin Leaderin tukemana kulttuuri- ja hiljentymispolun samoille kauniille maisemille. Samalta parkkipaikalta pääsee kokemaan kaikki kolme nähtävyyttä, myös Utsjoen kauniin hautausmaan.

Reitin pituus alle 2 km
Kulkuaika 30 min
Ei tulipaikkoja
Paikka kartalla
Helppo reitti

Rakennusurakkaa kauempaa seuranneena oli mielenkiintoista lähteä kokemaan polku. Hiljentymispoluksi nimetty reitti on nimensä veroinen. Ohitettuamme pappilan saavuimme kauniiseen lehtometsään, jossa hiljaisuus oli käsin kosketeltavaa. Luimme reitin varrella olevista kylteistä alueen historiasta, kaivauksista ja saamelaisten rakennushistoriasta. Vaikka olenkin asunut Utsjoella seitsemän vuoden ajan, en edes tiennyt että metsän siimeksessä on ollut markkinapaikka!

Reitti oli oikein mukava ja helppo kulkea. Puiset sillat ylittivät kirkkaan Yläseitikkojoen, ja alue pääsee kunnolla oikeuksiinsa tehdyn polun myötä. Reittimerkit olivat ehkä parhaimmat mitä retkilläni olen kohdannut, ne erottuivat hyvin maastosta eikä ollut epäselvää minne reitti jatkuu.

Rankin vaihe polulla on nousta hautausmaalle. Nousun voi ohittaa jatkamalla matkaa länteen opasteita seuraten, jolloin kohdataan kivillä täytetty leveämpi polku, jota pitkin hautausmaalle on helpompi kävellä. Utsjoen hautausmaa on kaunis.

Reitti tuli kuljettua turhan nopeasti lasten ja hyttysten takia. Ulriikan polku on ehdottomasti yksi Utsjoen must see -kohteista jo pelkästään historiallisen kerrontansa takia, mutta myös luontonsa ansiosta.

Kesäaikaan Ulriikan polun lähistöllä kirkkotuvilla palvelee lähetyskahvila, jossa paistetaan maukkaita vohveleita. Kirkkotupien yhteydestä löytyy myös paikallisten käsitöiden myymälä Šiella.

Lähetyksen Vohvelikahvilan aukioloajat 2020 kesällä ma–pe klo 12–18 ja la–su 12–16.
http://utsjoenseurakunta.fi/

Retkistäni Utsjoella ja muualla Lapissa voit lukea Retkipaikka.fi:n lisäksi blogistani Adventureland Lapland.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.