Vallisaari on villi luontoparatiisi vain parin kilometrin päässä Helsingin keskustasta

Moni Suomenlinnassa vieraillut on varmasti ihaillut Kustaanmiekan vastarannalla näkyvän saaren vehreyttä. Näin on käynyt myös itselleni. Lukemattomia kertoja olen pohtinut, mitä tuo suljettu saari kätkee sisäänsä. Saari on ollut puolustusvoimien hallinnassa ja sinne ei ole sivullisilla ollut asiaa ilman virallista lupaa nousta maihin.

Vuonna 2002 tapahtui kuitenkin käänne. Saaren sotilaallinen merkitys oli hävinnyt, joten alueen hallinta siirtyi Metsähallitukselle. Tuolloin ryhdyttiin myös valmistelemaan Vallisaaren uutta elämää. Sekä saaren maisemallinen että historiallinen arvo haluttiin säilyttää. Edessä oli pitkä työmaa, jotta sotilassaari olisi kunnossa yleisöä varten.

Puolustusvoimat on velvollinen puhdistamaan ja raivaamaan maaston omista käytönjäljistä vuoteen 2016 mennessä. Samaan aikaan Metsähallitus taistelee alueen eheyttämisen, turvalliseksi saattamisen ja luonnonvaltaamien rakenteiden esiin kaivamisen kanssa. Alueen ensimmäinen kunnostettu osuus, Aleksanterin kierros olisi tarkoitus avata samoihin aikoihin saaren kanssa. Vielä saarelle ei siis saa omin nokkinensa mennä. Oppaan seurassa kylläkin.

Osana matkailukäytön valmistelua kymmenkunta yrittäjää järjestää opastettuja retkiä alueelle. Meidän vierailumme järjestyi Metsähallituksen kautta.

vallisaari-3

Oppaaksemme saimme alueen luonnon tuntevan suojelubiologi Hanna-Leena Keskisen.

vallisaari

Vallisaaripäivämme alkoi rantautumisella ns. torpedolaituriin. Laiturin teräsbetonisessa pinnassa kulkee kapearaiderautatie, joka on aikanaan helpottanut raskaiden merimiinojen ja muiden räjähteiden kuljettamista lähialueen ammusluoliin ja lataamoon.

Vallisaaren historia ulottuu aina Kustaa Vaasan aikaan, 1500-luvun alkupuolelle. Tuolloin kuningas perusti Helsingin kaupungin, jonka oli määrä olla Revalin eli Tallinnan kilpailija. Vantaanjoen suulla sijainnut kaupunki piti suojata mereltä käsin, jolloin Kustaanmiekan salmi linnoitettiin Helsingin turvaksi.

Ilmeisesti Vallisaaressa olivat ensimmäiset kaupunkia suojanneet linnoituslaitteet. Tätä puoltaa se, että 1600-luvulla Vallisaaresta alettiin käyttämään kartoissa nimitystä Skanslandet eli Skanssinmaa, Vallisaari. Tätä ennen saari oli tunnettu nimellä Träskö, mutta yleisesti koko alue – niin Kustaanmiekka kuin Vallisaarikin – tunnettiin nimellä Susiluoto tai Susiluodot.

vallisaari-19

Vallisaaren seuraava kirjoitettu ja jopa tragikoominen historiallinen maininta sijoittuu Ruotsinvallan ja Viaporin rakentamisen aikoihin.

Saarten 1700-luvun historiaa leimaavat kiistat Helsingin ja kruunun välillä saarten omistuksesta. Kiistat ratkottiin kruunun hyväksi. Vallisaaren ja Kuninkaansaaren vaiheet Ruotsin vallan aikana liittyvät kiinteästi sekä Susiluotojen että Santahaminan vaiheisiin. Vuonna 1747 Ruotsin valtiopäivät hyväksyivät valtakunnallisen puolustussuunnitelman, joka edellytti uusien rajalinnoitusten rakentamista.

Suomeen tuli rakentaa suuri keskuslinnoitus Helsinkiin. Suunnitelman pääarkkitehdit olivat kreivi Hans Henrik von Liewen ja everstiluutnanti Augustin Ehrensvärd. Kuningar Fredrik hyväksyi linnoitussuunnitelman, johon kuului kaksoislinnoitus, jonka toinen osa oli mantereella ja toinen saaristossa. Suunnitelmaan sisältyi myös Vallisaaren linnoittaminen. Augustin Ehrensvärd nimitettiin linnoitustöiden johtajaksi.

vallisaari-16

Vuonna 1750 suunnitelmia muutettiin siten, että päälinnoituspaikaksi tuli Susiluodot. Linnoituksen nimeksi annettiin Sveaborg/Viapori. Vallisaaren linnoittaminen kangerteli ja saarta käytettiin lähinnä Viaporin nautinta-alueena. Saaresta saatiin mm. heinää ja vettä. Saaressa on perimätiedon mukaan ollut hautausmaa Viaporin varuskunnan vainajille. Vallisaaren linnoittamatta jättämistä on myöhemmin kritisoitu ja myös kuningas oli tarkastuskäynnillään moittinut Ehrensvärdiä ettei tämä ollut kiinnittänyt riittävästi huomiota Vallisaaren linnoittamatta jättämisen vaarallisuuten. Varsinkin kun monen linnoituksen piirityksessä on huomattu, että jos vihollinen saa haltuunsa linnoitusta korkeamman maastokohdan niin linnoituksen taistelu on jo hävitty. Näin kävikin Viaporin piirityksessä vuonna 1808, kun venäläiset ottivat haltuunsa Ullanlinnan ja Vallisaaren. Tästä alkoi Venäjän vallan aika Vallisaaressa.

Viaporista tuli Venäjälle tärkeä tukikohta Pietarin puolustuksessa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin rakenteiden vanhanaikaisuus. Puolustus soveltui paremmin maasodankäyntiin kuin meripuolustukseen. Suurempi haaste oli tykkien osumankestävien kasematien määrä. Niitä oli aivan liian vähän. Lisäksi taustalla kummitteli linnoittamaton Vallisaari, jonka vaarallisuuden Keisari Aleksanteri I kävi itse pariin kertaan toteamassa paikan päällä. Vallisaari tulisi siis linnoittaa ajanmukaisesti. Linnoitteisiin kuuluivat laajahko satamavarustus etuvarustuksineen ja tiukan symmetrinen päälinnoitus, joka muodostuisi kivisistä muureista, tykkikasemateista ja ajan mukaisista suojahuoneista.

vallisaari-30

Linnoitustyöt Vallisaarella aloitettiin vuonna 1811. Aluksi tehtiin laiturit, tiet ja väliaikaiset majoitustilat valmiiksi, vasta tuon jälkeen päästiin varsinaiseen alueen tasoitus- ja louhintatöihin käsiksi. Vuonna 1815 työt keskeytettiin, kun katsottiin sotatilanteen kääntyneen Venäjälle suotuisaksi Napoleonia vastaan ja valtio tarvitsi rahaa toisaalle.

vallisaari-14

Seuraavat vuodet kuluivat ilman suurempia linnoitustöitä, lähinnä kunnostettiin ja vahvistettiin Viaporin puoleisia rakenteita ja uudistettiin tykkikalustoa. Suunnitelmia oli ilmassa useampiakin miten Vallisaaren puolustusta pitäisi muuttaa uudenaikaisemmaksi, mutta ainoa todellinen valmiiksi saatu hanke oli Kustaanmiekan kärjen juomavesisäiliöitä suojannut kolmisivuinen patteri. Pääosa valtion linnoitustöihin suunnatusta rahavirrasta kulkeutui Ahvenanmaalle Bomarsundin linnoitustyömaalle.

vallisaari-36

Krimin sota muutti linnoitustöiden painopistettä ja Vallisaaren linnoittaminen alkoi pakon edessä 1853.
Pietarin puolustusta oli pakko vahvistaa ja mm. Viaporissa alkoivat suuret uudistustyöt. Uudistukset alkoivat Vallisaaressa, jonne rakennettiin kasematoituja pattereita. Uutena rakennusaineena käytettiin betonia.
Saarelle rakennettiin mm. pattereita ja ruutikellareita. Kehitys meni vauhdilla eteenpäin ja linnoituksia uudistettiin useampaan otteeseen. Ensimmäisen maailmansodan aikaan saarella toimi räjähdysainetehdas. Saari oli Viaporin vahvimmin varustettu linnakesaari 1800-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan asti. Läheisen Kuninkaansaaren linnoittaminen seurasi Vallisaaren mallia.

Aleksanterin patteriksi nimetty Vallisaaren keskuslinnoitus rakennettiin 1860-1870-luvuilla ja peruskorjattiin 1910-luvulla.

vallisaari-4

Torpedolaiturilta matka jatkui kohti edessä siintävää huoltorakennusta. Hanna-Leena Keskinen kertoi, että juuri samaisella paikalla on 9.7.1937 tapahtunut ammuslataamossa valtaisa räjähdys. Ilmeisesti puutteellisten turvatoimien ja huolimattoman käsittelyn syynä 12 tonnia syvyyspommeja räjähti. Kahdeksan ihmistä kuoli välittömästi ja 16 rakennusta tuhoutui. Vallisaaren asukkaat uivat ja soutivat hädissään Suomenlinnan puolelle pakoon, osa piiloutui kivenkoloihin. Räjähtäviä kranaatteja lensi Suomenlinnan puolelle asti. Räjähdys ei ollut vain hetkellinen, se oli pitkäkestoinen sarja jota jatkui tuntien ajan, samalla se sytytti maastopaloja.

vallisaari-5

Onnettomuudessa kuoli kaikkiaan 13 henkilöä, vaikka aluksi maissa pelättiin surmansa saaneen jopa 200 ihmistä. Nykyään tätä paikkaa kutsutaan syystäkin Kuolemanlaaksoksi. Viereisen varastorakennuksen seinässä on muistolaatta, jossa on onnettomuudessa saaneiden henkilöiden nimet. Varsinainen muistokivi löytyy Suomenlinnan puolelta.
Kuolemanlaaksosta matkamme jatkui saaren kylänraitille, jos näin leikillisesti voidaan sanoa, koska sitä komistavat oikeat katuvalot, myös vanhasta rakennuskannasta suurin osa löytyy tältä alueelta puutarhoineen.

vallisaari-31

Tiedustelimme Hanna-Leenalta alueen tulokaskasveista, jotka olivat tulleet sotilas- ja luotsitoiminnan aikana saarelle. Niitä arvellaan olevan noin 10 % alueen kasvikannasta. Esimerkkinävoi mainita vallituksilla hallitsevan Idänukonpalkon, joka on saapunut rehun mukana. Ainoa todellinen ongelmakasvi on aggressiivisesti leviävä kurtturuusu, joka pyritään osin raivaamaan kokonaan pois. Idänukonpalkon katsotaan lähinnä olevan haitallinen alueen omalle alkuperäiselle kasvikannalle. Rehukasvi pyrkii valtaamaan alkuperäiset laidunmaat, joissa muuten olisi varsin kattava alkuperäiskasvisto maan kalkkipitoisuuden takia, joka taas johtuu esim. linnoiterakenteissa käytetystä laastista.

vallisaari-12

Vallisaaren alueelta on tavattu kaikkiaan 437 kasvilajia, joista uhanalaisia ovat lähinnä keltamatara, ketonoidanlukko ja peltorusojuuri. Missään muualla ei tavata näin paljon lajeja pienellä alueella, jotka ovat uhanalaisia tai harvinaisia, joten Helsingin alueen saarista Vallisaari nousee selvästi ykköseksi monellakin mitta-asteikolla.

vallisaari-6

Tien oikealle puolen jää osin pensaiden ja metsän varjoon eräs alueen komeimmista rakennuksista, vanha upseeritalo, joka nykyiselläänkin on varsin hyvässä kunnossa. Sen rakennustyyli kielii venäläistyylisestä sotilasrakentamista, jylhää punatiilikuorta, jossa on aavistus uusgotiikan piirteitä, siis samaa tyylisuuntaa mitä on maamme useissa vanhoissa kasarmi- ja virastorakennuksissa. Vasemmalla puolen tietä on rivissä puolustusvoimien vanhoja panssarikupupesäkkeitä, sekä massiivisen vanhan rakennuksen kivijalka, joka lienee toiminut jonkinlaisena varastona. Joitakin aikoja sitten rauniota hallinnoi vielä sen päällä kasvava koivikko, joka nyt on perattu pois.

vallisaari-8

Tälle alueelle olisi tulevaisuudessa tarkoitus rakentaa Aleksanterin kierroksen varsinainen lähtöpaikka. Kenties paikalla olisi opastustoimintaa, majoitusta ja jonkinasteista ravintolatoimintaakin, mutta ensimmäinen varsinainen hanke on saada alueelle toimiva vierasvenesatama. Alueesta ei ole tarkoitus muodostaa jatkossakaan, Suomenlinnan kaltaista puistomaista aluetta, vaan pyrkiä tasapainottelemaan siisteyden ja luonnon monimuotoisuuden kanssa.

vallisaari-9

Vallisaarta on linnoittamisen lisäksi muokannut luotsien asuminen saaressa. Ensimmäiset luotsit muuttivat saarella joskus 1700-luvun puolivälissä. Vallisaaren linnoitustöiden kiihtyminen aiheutti saaren silloiselle siviiliväestölle ongelmia. Saarella asui tuolloin niin luotseja perheineen kuin myös ulkopuolisia henkilöitä. Sotilasviranomaiset halusivat myös siirtää mm Sinebrychoffin kapakan pois saarelta koska se ”edisti luotseissa juoppoutta”. Myös viinan salakauppa rehotti.

vallisaari-10

Lopulta luotsit määrättiin asumaan luotsikasarmissa, joka erotettiin muusta saaresta yli kaksi metriä korkella tiilimuurilla. Kun luotsi- ja majakkalaitos venäläistettin vuonna 1912 joutuivat luotsit muuttamaan pysyvästi pois Vallisaaresta.

Vallisaaren viimeinen vakituinen asukas poistui saarelta vuonna 1995, tuolloin vielä luotsitalossa asui puolustusvoimien henkilökuntaa. Vanha luotsitalo lieneekin Vallisaaren vanhasta asuinkannasta parhaiten säilynyt kokonaisuus, upseeritalon kanssa. Luotsituvalle on kaavailtu luontotupaa tai jotain vastaavaa toimintaa saaren avautuessa yleisölle. Vallisaaressa on edelleen vuokralla joitakin mökkiläisiä, joilla on voimassa oleva sopimus. Alueella on toiminut aikanaan myös kauppa sekä koulu.

Vallisaaresta löytyy myös kolme lampea, Vallisaaren lampi, kluuvilampi sekä yksi tekolampi. Vallisaaren lampi lienee näistä mielenkiintoisin, josta juontaa sen varhainen nimikin Träskö.

Laivat ovat aikanaan hakeneet täältä makeaa vettä, sillä tämä on ollut harvoja laivanreittien varrella olevia saaria, joissa on juotavaksi kelpaavaa vettä ollut tarjolla.

vallisaari-37

Lammelta matka jatkui kohti varsinaista linnoitusaluetta. Polun vartta reunustivat kelottuneet puuvanhukset ja sammaloituneet kalliokielekkeet. Luultavimmin nämä nyt luonnontilaiset alueet tulevat kävijämäärien kasvaessa muuttumaan huomattavasti.

vallisaari-15

Metsän seassa pilkisti vanhoja kivettyjä tykkiteitä -ja partiopolkuja. Olimme pian vastapäätä Suomenlinnan Kuninkaanporttia. Tähän olisi tarkoitus avata reitin ensimmäinen näköalapaikka, Suomen Gibraltar.

vallisaari-20

Seuraavaksi matkalle jatkui kohti Aleksanterin patteria. Linnoiterakenteet vain suurenivat.

vallisaari-13

Osan luonto oli vallannut lähes täysin. Kurkistimme ohimennen myös ammusvarastoihin. Ne mitä ilmeisemmin tullaan turvallisuussyistä sulkemaan reitin avauduttua.

vallisaari-23

Lopulta edessä siintää itse Aleksanterin patteri.

vallisaari-22

Se näyttää juuri siltä kuin vanhoissa kuvissa. Portista sisään astuessa edessä siintää tykkiramppi linnoituksen harjanteelle. Itse kasarmi levittäytyy sen kummallekin puolen aavistuksen kaarevassa muodossa.

vallisaari-33

Itse kasarmien sisärakenteet ovat osin hauraassa kunnossa, joten ne luultavasti pysyvät suljettuina, sillä ne eivät kestäisi valtavia turistimääriä historiallisesti merkittävien rakenteiden kärsimättä.

vallisaari-26

Linnoituksen päältä avautuu varmasti Vallisaaren upein näkymä. Vasemmalle meri jatkuu silmänkantamattomiin, alaskatsottaessa kluuvijärvi hallitsee maisemaa ja oikealla siintää kaukana Helsinki sekä Suomenlinnan linnoitukset. Tästä maisemasta tulee alueen paraatipaikka.

vallisaari-35

Jokaisella paikalla pitänee myös olla kummituksensa, niin myös sellainen löytyy Vallisaaren historiasta. Viaporin kapinaan liittyy tarina päättömästä everstistä jonka kerrotaan kerrotaan vieläkin vaeltelevan Aleksanterin patterin harjanteilla.

vallisaari-28

Tässä kohdin osa seureestamme joutui irtautumaan retkestä ja Hanna-Leenankin työkiireet jatkuivat. Saimme vapaat kädet tutustua Vallisaaren ja Kuninkaansaaren linnoitteisiin sekä maastoon.

vallisaari-34

Poikkesimme myös Kuninkaansaaren linnoitteisiin, mutta niistä enemmän sitten toisessa jutussa.

Aleksanterin kierros tulee avautuessaan olemaan historiallinen kulttuuriteko, jota voi vain odottaa sen virallisesti avautuessa. Sitä voi suositella jokaiselle helsinkiläisellä, jokaiselle maamme historiasta kiinnostuneelle.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6668197 E 388944

Lisää aiheesta:

Vallisaaren ja Kuninkaansaaren alueen hoitosuunnitelma
Tsaarin aarteet.
Aarresaaret-näyttely.

Retkipaikka kiittää Metsähallitusta tästä kurkituksesta alueelle, erityisesti Minttu Perttulaa ja Hanna-Leena Keskistä, sekä alueen vapaaehtoistyöntekijöitä jotka osaltaan myös avasivat alueen nykymuotoa ja historiaa.
Lähteenä on pääosin käytetty Ove Enqvistin ja Taneli Eskolan Kruunun jalokivet teosta sekä Hanna-Leena Keskisen opastusta.


Teksti ja kuvat: Harri Leino, Virpi Bee & Antti Huttunen

2 replies
  1. Kari Ukkonen
    Kari Ukkonen says:

    Hieno paikka, on tullut käytyä Tringan linturetkillä. Oletteko muuten tutustuneet Jakomäen Slåttmosseniin? Kihokkeja ja muuta mukavaa. Stadin suurin suojeltu suo.
    t- Kari Ukkonen

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.