Upea näköalapaikka hikisen matkan päässä: Pieskänjupukka, Pello

Niin monta kertaa kun sitä on saanut yllättyä Metsähallituksen ylläpitämistä upeista luontoreiteistä, niin tuntuu että aina löytyy jotain uuttakin ja ihan ihmeellisen hienoa. Tällainen oli elokuussa kulkemani Pieskänjupukan reitti Pellossa. Pitkää, mutkikasta, kapeaa ja karkeasoraista tietä ajellessamme emme olleet ihan varmoja, minne oikein päätyisimme. Kun perille saapuessamme tien vierestä lähti mahtava pitkospuureitti johdattamaan kohti metsää komean kyltin siivittämänä, olo oli todella ilahtunut ja tervetullut. Ja maisema ylhäältä, se vasta oli vertaansa vailla!

Vaativa reitti 1,6 km
Nuotiokehä, ei puuhuoltoa
Kohde kartalla

Ilmassa oli jo selvää syksyn tuntua, mutta maisema näytti edelleen lempeän kesäiseltä – elokuu oli siis ihanimmillaan. Lähdimme mieheni kanssa kulkemaan kohti Pieskänjupukan näköalapaikkaa, ja reitin rakenteiden hyvä kunto ilahdutti toden teolla. En ollut tainnut lukea läksyjäni kunnolla, sillä minulle selvisi vasta täällä paikan päällä, että reitti on tosiaan Metsähallituksen ylläpitämä. Pieskänjupukan reitti kuuluu Miekojärven reitteihin eli samaan sarjaan kuin Eeron polku, Sompanen ja Jaipaljukan luontopolku. Onpa merkillistä kuinka monta mahtavaa näköalareittiä tältä seudulta löytyykään!

Pakkasimme autosta matkaan vielä kunnolla juomavettä ja vaihdoimme hiukan kevyemmät paidat päälle, ennen kuin suuntasimme reitille.

Pitkospuut johdattivat matkan alkuun ja tämä lyhyt osuus toimi kevyenä lämmittelynä sille, mitä tuleman piti. Pieskänjupukka kohosi suoraan edessä ja sitä katsellessa oli helppo ymmärtää, että edessä taitaa olla hiukan hikoilua – kuvat yllä eivät tee oikeutta sille, miten jylhältä jupukka todellisuudessa jo alhaalta käsin näytti.

Pian pitkosten loputtua ylämäki alkoi. Ensin hiukan loivempana viistosti halki mustikkamättäiden, joiden varvut olivat ihmeellisen korkeita ja hipoivat polvia. Sitten jyrkemmin, jyrkemmin… Soma keino muuttui melkein pystysuoralta tuntuvaksi kivikoksi. Reitti oli merkitty kyllä hyvin, oranssit maalimerkit ja selkeästi maastosta erottuva polku ohjasivat eteenpäin. Maisema selän takana alkoi avautua, ja metsän lomasta pilkotti sininen Miekojärvi kuin kannustaen ja lupaillen, että ylhäältä näköala on erinomainen.

Meitä vastaan tuli pariskunta ja kysäisin heiltä, onko maisema ylhäällä hieno. He vakuuttivat sen olevan ehdottomasti kiipeämisen arvoinen, mutta totesivat samaan hengenvetoon, että meillä olisi kyllä hyvän matkaa vielä ylämäkeä jäljellä.

Eipä siis muuta kuin tossua toisen eteen. Hiljalleen metsä avartui ja kävi valoisammaksi, kunnes edessä oli enää viimeinen, kivinen punnerrus korkeimmalle huipulle.

Näköala oli hienompi kuin olin odottanut.

Huipulla oli nuotiokehä, mutta ei polttopuita. Meillä oli sen verran hiki, ettei nuotion haikailu käynyt pienessä mielessäkään, vaan kaivoimme repusta vesipullot esiin ja annoimme Miekojärven tuulien viilentää otsaa samalla kun pidimme kunnon juomatauon.

Meillä ei tavoillemme uskollisesti ollut mukana muuta evästä kuin vettä, mutta mitäpä siinä muuta olisi kaivannutkaan – upea maisema, mieletön keli ja paras seura olivat kaikki mitä tarvittiin. Kiikaroimme katseellamme maisemaa eri suuntiin, mutta koska seutu on meille molemmille täysin vierasta, ei näköalasta löytynyt tuttuja piirteitä.

Hetken tauon jälkeen alkoi vatsa kysellä lounasta, ja lähdimme palailemaan alas Rovaniemen ravintolat jo kovasti mielessämme. Reitin olisi voinut kulkea myös rengasreittinä, mutta jostain syystä me palasimme takaisin samaa polkua kuin mistä tulimmekin.

Tämä oli todella hieno paikka. Jos ei pelkää pitkää hiekkatieajoa ja jyrkkää nousua lihasvoimin, kannattaa täällä ehdottomasti joskus käydä.

Lue lisää Miekojärven reiteistä: Luontoon.fi

Lähtöpaikan koordinaatit N=7392740.580, E=381242.232.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.