Tykkylumi koristelee puut Kolilla

Koli on sikäli erikoinen paikka, että siellä on yleensä aina komeat tykkylumet. Vaikka muuten maakunnan alueella olisi vähän lunta, alkutalven sula Pielinen jäädyttää puut kuuran peittoon ja satava lumi tarttuu puihin saaden ne muumioitumaan lumikerroksen alle.

Kävimme sunnuntairetkellä ennen joulua ihailemassa Kolin tykkylumisia puita. Pielinen oli vielä sulana pitkän lämpimän alkutalven takia ja niinpä huipulla oli melkoisen sumuista. Onneksi pakkasta oli vain -3′ eikä tuulta juurikaan, joten keli oli lasten kanssa ulkoiluun ihan hyvä.

Kiipesimme Ukko-Kolin huipulle, josta ei paksun sumun takia ollut näkyvyys kovinkaan hyvä. Jyrkänteiden portaat olivat täynnä lunta ja kiipeäminen olisi käynyt helpommin jäätikkökiipeilyvarusteilla mutta ylös kuitenkin päästiin. Alaspäin lapset tulivat vauhdikkaasti liukumalla portaita pitkin istuallaan ja aikuiset kengillä laskemalla.

Alunperin juttu on julkaistu Tervastulia-blogissani. Sieltä löytyy myös muutama kuva Pirunkirkolta sekä linkki lyhyeen mutta hauskaan videonpätkään.

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 6999208 E 641771

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.