Turkoosin veden pauhua Neidenissä: autotie ylittää upean kosken vain kivenheiton päässä Suomen rajalta

Näätämöstä Norjaan ajeltaessa liikutaan mitä hienoimmissa tunturimaisemissa. Paikoin tasaisena ja avarana levittäytyvä karu maa saa matkan aikana enemmän muotoja, ja pian Suomen rajan jälkeen tullaan sillalle, jonka maisemia ei voi pysähtymättä ohittaa.

? Kohde kartalla

Olin perheeni kanssa ruskaretkellä matkalla Pykeijaan, kun saavuimme Neidenin järkälemäiselle Skoltefossen-koskelle. Olin nähnyt paikasta valokuvia, mutta en ollut kuvitellut sitä läheskään niin massiiviseksi, kuin mitä se todellisuudessa oli. Maps nimitti Skoltefossenia (Kolttaköngäs) vesiputoukseksi, itse kyllä luonnehtisin ennemmin koskeksi.

Ruska oli aivan parhaimmillaan ja loi mielettömän väripaletin yhdessä turkoosin veden ja suorastaan häikäisevän valkoisen kosken kanssa.

Suomen suunnasta tultaessa voi ajaa sillan yli, minkä jälkeen parkkialue löytyy heti sillan jälkeen tien vasemmalta puolelta. Parkkipaikalta on muutaman askeleen polku näköalapaikalle, josta yllä oleva kuva on otettu. Reunalla on aita, mutta suosittelisin silti olemaan tarkkana lasten ja lemmikkien kanssa, sillä aita ei kata ihan koko aluetta.

Vierailumme aikana sillan kevyenliikenteenväylä oli suljettu – ja ilmeisesti se on ollut sitä koko kesän, sillä horsmat kasvoivat siitä jo läpi. Mikä lie sulkemisen syynä, sitä en tiedä, kun autolla kuitenkin ajettiin sillalta normaalisti yli. Mutta joka tapauksessa, sillalta ei koskelle kovin hyvää näköalaa tällä hetkellä ole.

Näköalapaikalta on mahdollista laskeutua kosken rantaan. Polku tai ”polku” on kuitenkin niin jyrkkä, että siinä tarvitaan neliraajataktiikkaa ja suurta varovaisuutta, enkä siksi voi hyvillä mielin suositella sitä. Aitaa siinä ei ole, joten itse tulkitsin polun luvalliseksi, joskin ilman muuta omalla vastuulla kuljettavaksi reitiksi. Alhaalta kallioilta oli hieno tarkkailla koskea veden tasolta, kuitenkin pysytellen kunnioittavan matkan päässä vesirajasta.

Pian jatkoimme matkaamme Pykeijaan, jossa kävin snorklaamassa Jäämeressä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.