Tupavuoren pitkä luola, Puumala

Tätä kirjoittaessa syksy ja kesä ovat jo vääntäneet kättä niikseen, että syksy tuon mittelön näyttää vievän. Toki kesä pisti hyvinkin kampihin. Ennen kuin menetämme otteen kesästä kokonaan, palataan vielä hetkeksi alkukesäisen paahteisiin päiviin ja Retkipaikan Harharetket 2013 -juttumatkaan ja paahteisiin alkukesän päiviin.

Matkamme vei Savonlinnasta kohti Mikkeliä, jossa olevan Rakovuoren rotkon piti oleman seuraava pääkohteemme. Olimme valinneet reitin kulkemaan Puumalan kautta, sillä siellä oli muutama mielenkiintoinen paikka, jotka joko tiesimme tai aavistimme näkemisen arvoisiksi. Yksi näistä oli Tupavuoren luola.

Lähestyminen sujui varsin mukavasti tunnelmallisia pikkuteitä pitkin. Jahka tie ei vienyt enää lähemmäs kohdetta etsimme sopivan levikkeen, parkkeerasimme pientareelle ja jalkauduimme. Tällä kertaa edessä oli keskipitkä nousu Tupavuoren rinteelle.

puumalan tupavuori (1)

Välillä saimme kulkea harvemmassa ja varttuneessa metsässä, välillä taas kaiken peittävässä taimikossa. Mitä korkeammalle nousimme, sitä enemmän ensinmainitussa. Siellä sentään kävi pieni, mutta vilvoittava tuulenvire.

Viimein edessä näkyi jyrkänteen tapainen. Jussi lähti kiertämään sitä vasemman suuntaan, minä oikealle. Vaatimaton rako ja yhtä vaatimaton kalliolippa olivat ensimmäiset löytömme. Olo oli väistämättäkin pettynyt, sillä jyrkänne itsessäänkin näytti kovain vaatimattomalle kätkeäkseen mitään mainittavaa.

Koska emme tunnetusti osaa luovuttaa, päätimme jatkaa etsintää. Ja sekös palkittiin! Kohta edessä näkyi valtavien voimien murtama kallio, kuljettava rako ja massiivinen lohkare. Tässä sen täytyi olla.

puumalan tupavuori (2)

Sytytin lampun ja ja kurkistin rakoon. Se jatkui kolmisen metriä ja taittui sitten jyrkästi oikealle. Se oli hyvinkin kuljettavissa, joten kävin peremmälle. Mutkan kohdalla kulkusuunta muuttui liki 90 astetta oikealle ja samalla lattiataso putosi noin puolisen metriä alemmas.

puumalan tupavuori (4)

Itse rako jatkui toiset kolmisen metriä, ehkä hivenen enemmän. Sen päässä aukesi huonemainen tila, joka rajautui ulos näkyneeseen lohkareeseen. Se oli liikunut alarinteen suuntaan siten, että huone oli kalliolipan alla ja tuo lohkare toimi seinänä, joka rajasi kutsumattomat vieraan ulkopuolelle. Ainoa reitti perille oli tuo rako, josta olimme tulleet.

Vaikka kalliolipan ja lohkareen välistä huoneeseen tulikin päivänvaloa, oli tunnelma silti hyvin luolamainen. Tila oli 12 metriä pitkä, 3,5-4 metriä leveä ja nelisen metriä korkea. Ilma oli kosteaa ja viileää. Sammaleiden lisäksi muuta kasvillisuutta ei näkynyt. Ihmisen läsnäolosta kertoivat vanha nuotiosija ja kasa polttopuita, jotka olivat olleet siinä ties kuika kauan. Tuskin ihan isovihan ajoilta, vaikka täälläkin kerrottiin tarinoiden mukaan venäläisten vainolta piilotellun.

puumalan tupavuori (7)

Huoneen perältä lähti vielä samanmoinen rako, josta olimme tulleet, mutta umpiperäinen. Perille tuli mittaa suuaukolta kaikkiaan 30 metriä, joka on maassamme jo hyvinkin kunnioitettava mitta luolalle. Kunnioitusta herätti myös luola tunnelma, joka oli samaan aikaan sekä tyly, kolkko että sylimäisen turvallinen. Tupavuoren asukkaiden kanssa piti olla hyvää pataa, jos tänne mieli. Muille oli armottomasti näytetty heidän paikkansa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6828485 E 560220

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.