”Tuntui luontevalta jakaa tämä melskaus muillekin” – Eräloki Podcastin seikkailijamimmit parantavat retkimaailmaa yksi podcast kerrallaan

Nämä kaksi nuorta naista kertovat olevansa ihan kuin about kuka tahansa. Se sekä pitää että ei pidä paikkaansa, sillä heihin voit törmätä yhtä lailla metsäpoluilla kuin mediassakin: alkuvuonna retkeilijät Eva Kiviranta ja Marinella Himari aloittivat Eräloki Podcastin, jonka iTunes nosti äskettäin Uutta ja huomionarvoista -listalleen.

Eräloki Podcastissä Marinella ja Eva käsittelevät maanläheisiä ja monille retkeilijöille joskus piinaavankin tuttuja aiheita, kuten sitä, mistä repiä reissubudjetti tai minkälaista on aina olla ainoa nainen retkellä. Uusi podcast julkaistaan joka viikko.

Marinella kirjoittaa Suomen palkituinta matkablogia, Kaukokaipuuta, ja hänet tunnetaan myös #Suomiretki-tempauksen perustajana Instagramissa. Eva tutustui Suomen matkakohteisiin aiemman työnsä kautta, ja sittemmin retket ovat vieneet erityisesti ulkomaille ja pitkille vaellusreiteille.

Usein mimmit istuvat yhteisen leiritulen äärellä maailmaa ja etenkin retkeilymaailmaa parantamassa. Mutta mistä Eräloki Podcastin idea oikeastaan syntyi?

– Eräloki alkoi niinkuin monet muutkin hyvät asiat, eli sattumalta ja luonnon keskellä, Eva aloittaa.

– Jokainen meidän yhteinen retki jossain vaiheessa kääntyi aina samoihin aiheisiin; kuinka vaikea on löytää istuvia vaellushousuja ja kuinka retkikohteisiin on niin vaikea päästä julkisilla. Tuntui luontevalta jakaa tämä melskaus muillekin.

Evan kuvailemalle melskaukselle luonteva muoto oli podcast: jutustelu ja ajatuksenjuoksu saavat polveilla vapaasti, aivan kuten leirinuotiolla. Marinella huomauttaa myös, että liikkuvien ihmisten on helpompaa laittaa napit korville ja kuunnella sen sijaan, että pitäisi jämähtää näyttöpäätteen ääreen. Retkellä podcastia kuunnellessa voi samalla havainnoida luontoa.

Aiheet omista kokemuksista – ja kuulijoiden toiveista

Kevään aikana Eräloki Podcastissa on pohdittu muun muassa varusteasioita, talvella ulkona yöpymistä ja sitä, kuinka päiväretkistä voisi siirtyä pitkiin vaelluksiin tai miten luonnossa liikkumisesta voisi tehdä itselleen työn. Tavoitteena on kannustaa ihmisiä toteuttamaan retkiunelmiaan. Monet podcastien aiheet ovat tulleet toiveina kuulijoilta.

– Monet aiheet ovat myös sellaisia, joita olemme itse pohtineet retkillämme. Käsittelemme sellaisiakin aiheita, joista ei muualla vielä puhuta paljon, kuten sosiaalisen median vaikutusta retkeilyssä hyvässä ja pahassa. Tästä olemme myös saaneet kuulijoilta kiitosta, Marinella kertoo.

Kuva: Marinella Himari

”Retkeily ei ole pelkkää kiiltokuvaa”

Evan mukaan Eräloki Podcastissa puhutaan retkeilystä mahdollisimman rehellisesti – myös niistä hetkistä, kun retkeily tuntuu maailman typerimmältä harrastukselta.

– Haluamme olla mahdollisimman samastuttavia ja helposti lähestyttäviä. Lopulta tässä nyt kuitenkin ollaan vain kaksi nuorta naista, joita kiinnostaa retkeily, hyvät vitsit ja sipsit – eli ihan kuten about kuka tahansa.

Marinella korostaa, ettei retkeily todellakaan ole pelkkää kiiltokuvaa ja kauniita maisemakuvia.

– Pyrimme olemaan mahdollisimman avoimia myös sen suhteen, ettemme todellakaan vielä tiedä kaikkea ja sekin on ihan ok, Marinella sanoo.

Rehellisyyden, avoimuuden ja hyödyllisten vinkkien ohessa yksi intohimo nousee Eräloki-podcasteissa toistuvasti esiin:

– Harvassa retkeilyä käsittelevässä sisällössä puhutaan näin paljon sipseistä, sanoo Eva.

Kuva: Eva Kiviranta

Palautevyöry kuulijoilta

Eräloki Podcastin kuulijakunnassa on paljon naisia, mutta myös miehiä, joilta Marinellan mukaan on tullut runsaasti kommentteja ja palautetta.

– Terveisiä Lanttimatkojen Antille, joka taitaa olla yksi Erälokin suurimmista faneista, huikkaa Marinella.

– Varsinkin nuorilta naisilta on ollut mukava kuulla, että vaikka retkeily on epäilyttänyt, niin Erälokin myötä rohkeus ja into ovat kasvaneet, Eva lisää.

Evan ja Marinellan tavoitteena onkin laimentaa retkeilyyn liittyviä stereotypioita, jotta kukaan ei jättäisi retkeilemättä vain siksi, että kokee retkeilyn sopivan vain tietynkaltaisille ihmisille.

– Metsässä on tilaa monenlaisille retkeilijöille. Osa kulkee hitaasti ja kuuntelee metsää. Toiset kulkevat vauhdilla ja reppu on täynnä sipsejä. Molemmat ovat hyväksyttäviä tapoja retkeillä, kunhan muistetaan turvallisuus, Eva miettii.

Marinella Nepalissa

Voit tavata Eräloki-mimmit myös retkellä

Kevään aikana saatat bongata Evan viikonloppuretkiltä Helsingin seudulta. Marinella puolestaan retkeilee keväällä sekä Sodankylässä, Kuusamossa että Nuuksiossa, ja kesäkuussa häntä kutsuu Lemmenjoki.

Eva ja Marinella, millaisia terveisiä teillä on Retkipaikan lukijoille?

– Mistä aiheista te haluaisitte kuulla jaksoja? Kommentoikaa, niin nostamme parhaat ideat tuleviin jaksoihin, Marinella kannustaa.

– Järjestämme kesällä myös kuulijaretken, jolle kaikki ovat tervetulleita. Eräloki järjestää kaikille retkisipsit, vinkkaa Eva.

Seuraa Eräloki Podcastia somessa

Instagram: eralokipodcast
Twitter: eralokipodcast
Soundcloud: Eräloki Podcast
iTunes: Eräloki Podcast
Acast: Eräloki

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.