Toraslammen kummitteleva autiotupa, Syöte

Teimme mieheni kanssa hiihtoretken Toraslammen autiotuvalle 14.–15.3.2015. Asumme melko lähellä Syötettä, mutta emme ole juurikaan aiemmin hyödyntäneet alueen mahtavaa latuverkostoa, jonka varrella on useita tupia ja taukopaikkoja.

Erityisen maininnan ansaitsee se, että suurimmalla osalla Syötteen laduista saa hiihtää koiran kanssa.

Syötteellä on upea verkosto latuja, joilla saa hiihtää koiran kanssa.

Syötteellä on upea verkosto latuja, joilla saa hiihtää koiran kanssa.

Saavuimme Syötteelle yhden maissa. Menimme ensiksi käymään Luontokeskuksessa ostamassa latukartan. Se maksoi euron. Samaan hintaan saimme kuulla, että Toraslammella kummittelee.

Luontokeskuksen pihasta lähtiessä latu syöksyy heti aluksi melko jyrkkään alamäkeen. Kun siihen vielä lisätään innokas koira, on alkuvauhti taattu.  Kaatumatta kuitenkin selvittiin alas ja nauttimaan matkasta.

Kun on tottunut liikkumaan lumessa, tuntui uskomattoman helpolta hiihtää tasaiseksi tampattuja uria pitkin. Sää oli erinomainen ja liikenne ladulla vilkasta. Koko ajan tuli vastaan hiihtäjiä, ja muutamalla oli apunaan koira, niin kuin meilläkin.

Ahmatuvan kahvio on auki sesongin aikaan klo 9-15.

Ahmatuvan kahvio on auki sesongin aikaan klo 9-15.

Noin kahdeksan kilometrin hiihdon jälkeen pysähdyimme kahville Ahmatuvalle. Tuvalla on kahvio, joka on sesongin aikaan avoinna päivittäin klo 9–15. Pihalla oli paljon ihmisiä ja saimme nopeasti juttuseuraa.

Tauon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Toraslampea. Muita hiihtäjiä näkyi koko ajan vähemmän. Kun tulimme kämpän pihaan, siellä oli hiljaista ja rauhallista. Paistoimme ensiksi makkarat. Aurinko loisti täydeltä terältä. Tiesimme että kämpällä pitäisi olla geogätkö. Etsimme ja löysimme sen. Jätimme vaihtotavaraksi rintaneulan ja otimme rasiasta ainoan asian, jonka olimme unohtaneet ottaa mukaan: kynttilän. Se tuli tarpeeseen.

Toraslammen kämpän rannassa on tulipaikka ja hete josta saa vettä.

Toraslammen kämpän rannassa on tulipaikka ja hete josta saa vettä.

Kun muita kulkijoita ei ilmaantunut, meistä alkoi näyttää, että saamme yöpyä kämpällä kahdestaan. Paikalla oli erinomainen verkko, joten epäerämiesmäisesti etsimme netistä lisätietoa kummittelusta. Saimme selville, että Toraslammella on tapahtunut vaikka mitä oudoista äänistä ja ilmiöistä  ihmeparanemisiin. Alkuperäinen kummitus on tarinan mukaan 1800-luvun puolella lammen rannalla asuneen Soppelan mystisesti kadonnut vaimo.

Hyvän ruuan, muutaman yazzy-kierroksen ja iltatoimien jälkeen otimme koirat sisälle kämppään, sammutimme kynttilän, annoimme kamiinan hiipua ja kävimme nukkumaan. Uni ei oikein tullut. Vaikka väsytti, alitajuisesti kuulostelin koko ajan ympäristöä. Yö oli tyyni. Tähdet kimalsivat kirkkaina. Pakkanen kiristyi.

Keskellä yötä havahduin siihen, että joku nyki oven kahvaa. Koirat murisivat. Käänsin kylkeä ja ajattelin, että olin nähnyt vain unta. Mutta sitten se kuului taas. Mieheni nousi istumaan ja katsoi koiria. Arempi niistä perääntyi pois päin ovelta ja nousi puulaatikon kannen päälle turvaan. Hiljaa, mieheni sanoi. Koirat lopettivat murinan. Ovella tuli hiljasta. Koko loppuyönä ei kuulunut mitään.

Aamulla puhuimme asiasta. Mikä ovea olisi voinut tempoa, kun yö oli täysin tyyni? Ääni ei ollut niin hiljainen, että veto olisi sen aiheuttanut, vaan selkeä ja voimakas, niin kuin joku olisi kiskonut ovea. Mitään askeleita tai muuta ei ulkoa kuitenkaan kuulunut.

Kevään merkkejä suolla.

Kevään merkkejä suolla.

Aamu oli kaunis. Yön pakkasen jälkeen hangen pinta kantoi. Päätimme poiketa ladulta ja hiihtää omia teitämme takaisin Syötteelle. Kevään parhaassa säässä hiihtäminen oli ihanaa. Matkalla ylitimme fatbike-pyöräreitin. Siinä oli paljon renkaan jälkiä. Löysimme suolta teerien soidinpaikan ja seurailimme joen uomaa.

Kotimatkalla miehelleni tuli mieleen, että yöllinen kolistelija olisi ehkä voinut olla kettu. Se olisi voinut oppia käymään kämpän pihalla katsomassa mitä päivän retkeilijöiltä on sinne jäänyt, eikä ketulle olisi aivan mahdoton temppu kokeilla oveakaan. Ehkä niin – tai sitten todellakin tapasimme Toraslammen kummituksen.

???????????????????????????????

Kartta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.