Toisenlainen Hailuoto

Useimmille Hailuodon-kävijöille saari näyttäytyy lähinnä lauttamatkasta, saaren läpi ajomatkasta sekä Marjaniemessä käynnistä muodostuvana kokonaisuutena. Tämä Perämeren suurin saari, joka ilman kiinteää maantieyhteyttä olevana on kyennyt säilyttämään eristäytyneen luonteensa, on paljon muutakin. Tässä kirjoituksessa kerron siitä tuntemattomammasta Hailuodosta, jonka voi löytää, jos malttaa poiketa tuolta tavanomaiselta reitiltä.

Hailuoto on muodostunut useasta saaresta – Luoto, Hanhinen, Santonen ja Syökari – jotka ovat maankohoamisen vuoksi kasvaneet kiinni toisiinsa. Luodon ja Hanhisen väli on vielä helposti erotettavissa; näitä saaria erottaa Kirkkosalmen jatkeena oleva, kapeimmillaan vain muutaman metrin levyinen kanava, joka on siihen kaivettu sen jälkeen, kun luonnollinen vesikaistale saarien väliltä oli jo kuivahtanut. Tämä käy ilmi esim. vuoden 1956 kartasta, jossa Kirkkosalmi on kyllä huomattavasti nykyistä leveämpi, mutta paljoa sen edemmäs koilliseen ei vesiyhteys jatku.

Hailuodossa voi liikkua hyvin monella tavalla: kävellen, pyöräillen, hiihtäen, lumikenkäillen. Reittiä suunniteltaessa kannattaa hyödyntää maastokartan merkintöjä teiden ja polkujen kulkukelpoisuuden arvioimiseksi. Kestopäällystettyjä teitä ovat Hailuodossa lähinnä vain saaren läpi kulkeva päätie sekä kirkonkylältä Pöllään vievä tie. Muut isot tiet ovat sorateitä. Erityisesti autolla liikkuvan kannattaa huomioida, että paksulla katkoviivalla merkityt tiet – ajopolut – voivat olla oikeastaan ihan mitä tahansa: parhaimmillaan ne ovat hyviä sorateitä, toisessa ääripäässä taas pohjattomia hiekkakakkuja, joille ei autolla ole mitään asiaa. Ainahan voi toki yrittää, mutta ennemmin tai myöhemmin vauhti hiipuu, ja liikkeellelähtöyritys saa vetävät pyörät kaivautumaan hetkessä hiekkaan, eikä auto siitä ilman vinssiä liikahda minnekään. Nelivedosta ei muuta hyötyä ole kuin se, että auton saa kiinni paljon pahempaan paikkaan kuin mihin kaksipyörävedolla voi edes päästä.

Lähtekäämme nyt retkelle. Otamme lähtöpisteeksi Marjaniemen ja kierrämme ensin saaren pohjoisosan kautta Pottiin, josta siirrymme päätietä pitkin Ojakylän länsipuolelle ja sieltä lähdemme saaren eteläosan kautta kiertämään takaisin Marjaniemeen. Teemme tämän retken kävellen. Polkupyörällä liikuttaessa olisi reittiä sovellettava jonkin verran – mm. tingittävä usean kilometrin mittaisesta hiekkarantaosuudesta.

Mäntyniemmen hiekkaranta laskuveden aikaan

Mäntyniemmen hiekkaranta laskuveden aikaan

Marjaniemestä lähdön jälkeen ensimmäinen rasti on Virpiniemessä (ei kuitenkaan Haukiputaalla asti, vaikka sieltäkin samanniminen paikka löytyy). Tästä alkaa yli seitsemän kilometrin mittainen hiekkaranta, jota kuljemme Keskiniemeen asti. Jos olisimme liikkeellä polkupyörällä, tekisimme vain muutaman piston rantaan, mutta muuten kulkisimme rannasta noin kolmensadan metrin päässä menevää tietä pitkin.

Keskiniemestä käännymme sisämaahan ja kävelemme Ison Sunijärven pohjoispäähän, joka on lähtöpaikastamme runsaan yhdeksän kilometrin päässä. Koska olemme matkallamme pysähdelleet vähän väliä mm. ottamaan valokuvia ja ihmettelemään rannan kasvillisuutta, on meillä mennyt tähän matkaan jo yli kaksi tuntia. On siis lounasaika. Lounaan valmistamme ja syömme mukavasti Ison Sunijärven autiotuvalla. Samalla meillä on oiva tilaisuus tarkkailla järvellä pesivien lintujen puuhia, jos olemme liikkeellä alkukesästä.

Vatsa täynnä on mukava jatkaa matkaa. Otamme nyt suunnan kohti itää ja siellä, noin viiden kilometrin päässä, on seuraava taukopaikkamme: Nuottajärven kota. Tänne pysähdymme kahville. Olemme nyt kulkeneet Marjaniemestä noin neljäntoista kilometrin päähän, eli ensimmäinen päivämme alkaa olla puolessa. Kodalla viivähdämme pienen siestan verran, ja sitten jatkamme taas.

Pökköä kohti kävellessämme havaitsemme maastosta kulkureittimme kanssa samansuuntaisia harjanteita. Ne ovat samansuuntaisia myös runsaan kilometrin päässä olevan rantaviivan kanssa, ja muistamme koulussa oppineemme, että tällaiset harjanteet ovat muinaisia rantaviivan paikkoja. Kulkiessamme kuuntelemme isojen vesilintujen kaklatusta rannan suunnalta, ja kun löydämme polun, joka näyttää vievän suoraan rantaan, päätämme käydä siellä katsomassa, miltä meri näyttää.

Rannan lähestyessä lehtimetsä tihenee ja polku kapenee. Lopulta polku hupenee olemattomiin, mutta koska rannan kohina kuuluu hyvin läheltä, jatkamme vielä pitemmälle. Rääseikkö muuttuu kuitenkin koko ajan vaikeakulkuisemmaksi, ja saamme tämän tästä hämähäkinverkkoja kasvoihimme. ”Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana”, toteamme mielessämme, kun päätämme kääntyä takaisin.

Palaamme sisämaassa kulkevalle ajopolulle, joka menee hauskasti metsätyyppien rajalla: polun rannan puolella alkaa välittömästi kostea metsä, kun taas polun sisämaan puolella on kuivaa kangasmetsää, ja maan pinta kauniin palleroporonjäkälän peitossa. Välillä maanpinta polun kohdalla muuttuu pehmeäksi hiekaksi, jossa satunnaiset ajoneuvot – jäljistä päätellen mönkijöitä – ovat hakeneet pitävämpää pintaa sivummalta sillä seurauksella, että herkkä pinta on mennyt rikki laajalta alueelta ja polun sijaan tässä on paikoitellen jopa kymmenen metriä leveä hiekkabaana.

Pehmeä hiekkabaana saaren pohjoisosassa

Pehmeä hiekkabaana saaren pohjoisosassa

Parinkymmenen kilometrin kohdalla alamme katsella ympärillemme sillä silmällä, että löytyisikö hyvä paikka päivällistauolle. Metsän kosteampaan osaan ei ole menemistä, koska siellä on niin paljon sääskiä. Tieuralla taas on maan pinnassa pieniä reikiä siellä täällä, ja kun tarkkaan katsomme, huomaamme, että reiät vievät muurahaisten pesiin. Nuo ovat niitä puolen sentin mittaisia pieniä murkkuja, joita ei ensin meinaa huomata ollenkaan, mutta jos erehtyy laskemaan kantamuksensa maahan, kiipeävät muurahaiset heti kyytiin ja nostettuamme rinkan takaisin selkään ne mönkivät kohta niskassamme.

Metsään on hakkuiden jäljiltä jäänyt juuri sopivan kokoisia kantoja, jotka käyvät istumapaikasta. Puusto on myös sen verran harvaa, että pieni tuuli käy puiden välistä ja vie öttiäiset mennessään. Valitsemme taukopaikan ja ensiksi otamme varovasti pienen palan jäkälää syrjään avataksemme retkikeittimellemme turvallisen paikan. Maasto on kuivaa, joten tulenteon kanssa on oltava varovainen. Avotulta ei tähän maastoon pidä missään nimessä mennä tekemään ainakaan kesällä – ei, vaikka sattuisi saamaan maanomistajalta siihen luvankin. Ruokaillessamme katselemme ympärillemme ja näemme muutamia oikein hauskan näköisiä käppyräoksaisia mäntyjä. Aterioituamme asetamme jäkälän takaisin paikalleen, eikä mistään enää huomaa, että tässä on pidetty taukoa.

Seuraava kiintopisteemme on Potti, jonne päästyämme olemme kävelleet jo 25 kilometriä (+ se pieni harharetki rantaan pyrkimisen yhteydessä). Sieltä joudumme kävelemään vielä muutaman kilometrin päästäksemme Hyypänmäkeen, joka on koko saaren korkein kohta – 31 metriä merenpinnan tason yläpuolella. Maasto Hyypänmäen ympärillä on kuivaa kangasmetsää, joten sieltä on helppo löytää paikka teltalle. Ensimmäinen retkipäivä on nyt takana – kävelyä on kertynyt melko tarkkaan kolmekymmentä kilometriä.

Hyvin nukutun yön jälkeen puramme leirin ja lähdemme jatkamaan matkaa. Edessä on vielä muutama kilometri asfaltoitua päätietä, kunnes käännymme vasemmalle – Petsamontielle – ja suuntaamme kohti Ulkokarvoa. Petsamontien päässä on seuraava reitillemme osuva taukopaikka – Petsamon autiotupa, jonne saavuttuamme olemme kävelleet tänään noin viisi kilometriä. Tuvan vierestä lähtee pieni polku rantaan. Uteliaina käymme katsomassa, minne se vie. Jo ennen parinsadan metrin levyistä rantaniittyvyöhykettä löydämme ihmeellisen rakennelman – betonista valmistetun ”savimajan”, joka koostuu kolmesta erikokoisesta kupolista. Jokaisessa kupolissa on oma sisäänkäynti ja kupolista toiseen pääsee myös sisäkautta.

Olemme löytäneet Organumin, joka on saksalaisen kuvanveistäjä Lukas Kühnen vuonna 2014 rakentama tilataideteos. Kupolit on mitoitettu siten, että niiden akustiikasta muodostuu kolmisointu: suurin kupoli on soinnun pohjasävel, keskimmäinen on sen terssi ja pienin on kvintti. Organumissa on pidetty mm. konsertteja, joille kupolien akustiikka antaa ainutlaatuiset sävyt. Hailuodon Organum ei ole ainoa laatuaan – sillä on pienemmät sisarukset Virossa ja Islannissa.

Emme ole vielä saaneet tarpeeksemme Ulkokarvosta, sillä näkemättä on yksi paikka: Petsamon möljä. Tämä vanha ja suurelta osin jäiden tuhoama laituri oli vuosina 1929-1968 Oulusta Hailuotoon liikennöineen Hailuotolaivan reitin päätepiste. Laivareitti kulki aluksi Lumijoen Varjakan ja Oulunsalon Varjakan kautta, mutta myöhemmin reittiä suoristettiin jättämällä Varjakat pois. Nykyään laiva on Lumijoen Varjakassa kahvilana. Vuodesta 1968 alkaen Hailuotoon pääsikin jo isolla autolautalla.

Petsamon möljä, Ulkokarvo

Petsamon möljä, Ulkokarvo

Organumia ja möljää tutkiessamme sekä rantaniityllä tepastellessamme aikaa on kulunut niin paljon, että päätämme pysytellä Petsamossa vielä lounastauon ajan. Se osoittautuu oikeaksi päätökseksi, sillä ruokaillessamme paikalle saapuu lähistöllä asuva rouva koiranulkoilutuslenkillään. Juttelemme hänen kanssaan pitkän tovin ja saamme tietää, että Ulkokarvoon johtava tie nimettiin Petsamontieksi siksi, että samoihin aikoihin valmistui maantie myös siihen tunnetumpaan Petsamoon. Tiet ovat siis ikäänkuin nimikaimoja.

Lopulta matkamme jatkuu. Otamme nyt suunnan etelään; kierrämme suuren Hanhisjärvensuon-Härkinnevan alueen eteläpuolelta. Siellä, saaren eteläosissa, on arvokkaita lintualueita kuten Maasyvänlahden ympäristö ja Tömppä. Noissa paikoissa on myös lintutornit ja Maasyvänlahden pohjoispuolella olisi jälleen yksi autiotupa. Jätämme nämä alueet kuitenkin odottamaan kevättä ja laitamme itsellemme muistiin, että lintujen kevätmuuton aikaan menemme sinne.

Kaarramme kohti pohjoista ja otamme tähtäimeen Luodon ja Hanhisen erottavan Kirkkosalmen. Tämän kirjoituksen otsikkokuva on Kirkkosalmelta. Sillalla tähyilemme hetken aikaa lintuja, ja sitten jatkamme matkaa jälleen etelään, kohti Pöllää, jonka erikoisuus on lentokenttä. Tämä nurmikenttä on suljettu vuonna 2011, mutta kesällä 2014 siellä tehdään kunnostustöitä, ja odotettavissa onkin, että kenttä voidaan lähitulevaisuudessa taas ottaa käyttöön. Heinäkuussa 2014 ainakin yksi lentokone on saanut kenttää valvovalta viranomaiselta erikoisluvan käyttää kenttää omalla vastuulla. Lentokentän itäpäädyn ympäri kiertämällä pääsemme Pöllännokan hiekkarannalle, joka maan kohotessa kurkottaa yhä pitemmälle kohti vastarantaa. Se on tällä hetkellä vielä noin 350 metrin päässä, mutta ennen pitkää tämäkin salmi kuroutuu umpeen. Hiekkarannalta on helppo löytää paikka, jossa voimme turvallisesti keittää kahvit.

Pöllän lentokenttä

Pöllän lentokenttä

Pöllässä toteamme kulkeneemme tänään jo 25 kilometriä ja alamme miettiä yöpymispaikan etsimistä. Tutkimme karttaa ja mittaamme siitä, että Sunikarin venesatama olisi noin viiden kilometrin päässä. Jospa vielä jaksamme kulkea sinne asti; sitten olisi tämä päivä paketissa. Jatkamme siis matkaa Pöllästä länteen. Tie kulkee ensin muutaman kilometrin keskellä metsää, kunnes aletaan lähestyä rantaa. Ranta on tässä kohden täynnä mökkejä, joten emme vielä pääse aivan veden äärelle, mutta parin jyrkän mutkan jälkeen olemme perillä venesatamassa. Kartassamme tämä paikka on merkitty kalasatamaksi, mutta eipä täällä kalaa näytä olevan myynnissä. Aallonmurtajat suojaavat satama-allasta joka suunnasta, joten veneet saavat siinä lillua kaikessa rauhassa. Aivan satamaan emme voi telttaamme pystyttää, mutta kun palaamme muutamia satoja metrejä sisämaahan, löydämme tasaisen jäkälikön, johon leiriydymme.

Kolmas retkipäivä on viimeinen, ja samalla matkan osalta kaikkein kevyin: tänään ei tarvitse enää kulkea kuin hieman yli kymmenen kilometriä. Sunikarista matkamme jatkuu nyt pohjoiseen ja pian kaarramme luoteeseen, kohti Marjaniemeä. Vaikka tänään kuljettava matka ei ole pitkä, mahtuu siihen jälleen hyvin monenlaista luontoa: on kuivaa kangasmetsää, on kosteaa sekametsää, on suota, hiekkarantoja, läpipääsemätöntä rääseikköä ja rantaniittyjä. Hannuksenlammen itäpuolella olisi vielä yksi laavu, jossa voisimme pitää vaikka lounastauon, mutta emme tällä kertaa mene sinne, vaan jatkamme matkaa Marjaniemeen ja palkitsemme itsemme 71 kilometrin mittaisen reitin onnistuneesta kiertämisestä maittavalla lounaalla Luotsihotellissa.

Reitti Hailuodon ympäri

Reitti Hailuodon ympäri

Toisenlaiseen Hailuotoon voi tutustua myös muuten kuin kävellen. Tämä sama reitti on muutamin varauksin toteutettavissa myös polkupyörällä: kaikken pehmeimmät hiekkaosuudet on syytä kiertää. Reitin kokonaispituus, 71 km, voi tuntua mahdolliselta ajaa yhdessäkin päivässä, mutta jos retkestä haluaa kunnolla nauttia ja kiinnostaviin paikkoihin tutustua muutenkin kuin vain ohikiitävän silmäyksen muodossa, on kierrokseen hyvä varata kaksi päivää. Yöpymispaikkojen valinnan suhteen on syytä huomioida, että Hailuodon autiotuvissa yöpyminen ei ole sallittua. Tämän syyksi on ilmoitettu, että tuvat eivät täytä majoitustiloille voimassa olevia paloturvallisuusmääräyksiä.

Hailuodon reunoilla oleviin kohteisiin voi tutustua myös tekemällä niihin pistoretkiä saarta halkovalta maantieltä käsin. Oman auton voi jättää parkkiin melkein minne vain, kunhan pitää huolen siitä, ettei tuki tietä. Ja jos ei omaa autoa ole, pääsee saareen myös linja-autolla, joka kulkee Marjaniemeen asti.

Tässä kertomuksessa ei ole luonnollisestikaan esitelty kaikkia kiinnostavia kohteita Hailuodosta, eikä varsinkaan niitä maantien varressa sijaitsevia kohteita, jotka saaressa käyvä satunnainen turisti yleensä näkee. Marjaniemi on myös jätetty tästä esittelystä tarkoituksella pois. Jos tavanomaisen Hailuodon ja toisenlaisen Hailuodon laskee yhteen – ja lisää mukaan vielä kaiken sen, mitä avoimin silmin liikkuva kulkija voi löytää edellä mainittujen lisäksi – saa Hailuodossa helposti kulumaan vaikka viikon. Kannattaa myös harkita mahdollisuutta tehdä saareen useita reissuja – vaikka eri vuodenaikoina.

Lopuksi vielä tärkeä asia: iso osa Hailuodosta – erityisesti vesien ja kosteikkojen läheisyydessä – on luonnonsuojelualuetta. Tämä tulee aina ottaa huomioon ja erityisesti lintujen pesintäaikaan on tarpeetonta liikkumista suojelualueilla vältettävä.

Auringonlasku Marjaniemessä

Auringonlasku Marjaniemessä

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7213410 E 392318

1 reply
  1. Erty
    Erty says:

    Kiitos saaren edittelystä. Autoilijoiden kannattaa muistaa, että Hailuodossa on vain kaksi julkista tietä: Marjaniemen ja Pöllön lentokentälle päättyvät asfalttitiet. Muut tiet ovat yksityisteitä. Maastossa (hiekkapoluilla/metsäteillä) moottoriajoneuvoilla ajaminen ja pysäköinti on kielletty maastoliikennelain mukaan.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.