Todella komeat maisemat & mukavan matala kynnys – Palkaskerolla lumikenkäilemässä

Lumikenkäily on oikeissa olosuhteissa – ennen kaikkea hankikannolla – hauskaa ja kuntoa kohottavaa puuhaa, jonka parissa hien saa otsalle pakkasellakin. Pallastuntureilta löytyy hyvä kohde niin aloittelevalle kuin kokeneemmallekin lumikenkäilijälle, nimittäin Palkaskero. Reitti luontokeskuksen pihalta Palkaskerolle on suhteellisen lyhyt, ja maisemat ovat upeat oikeastaan jo ensiaskeleilla.

Lähtöpaikka kartalla

Tulistelumahdollisuus Pallaskodalla

Lähdimme sunnuntaiaamuna ystäväni kanssa ajelemaan kohti Pallastuntureita lumikenkäily mielessä. Oli luvattu kaunista keliä, ja toiveenamme olikin saada nähdä talvinen tunturimaisema auringon värittämänä.

Jätimme auton lähes tyhjälle hotellin parkkipaikalle. Luontokeskuskin oli ilmeisesti kiinni, joten ilman sen suurempia hyörinöitä laitoimme lumikengät jalkaamme ja suuntasimme kohti viereistä Palkaskeroa. Kulku Palkaskerolle on huomattavasti lyhyempi ja nähdäkseni loivempikin kuin esimerkiksi nousu mahtavalle Taivaskerolle, joka on Pallasten keroista korkein. Niinpä Palkaskero tuntui juuri sopivalta valinnalta leppoisaan ja oikeastaan aika päämäärättömään sunnuntaikävelyyn. Halusimme vain katsella maisemia ilman sen konkreettisempia tavoitteita.

Ja maisemat odottivatkin vain muutaman askeleen päässä. Sulan maan aikaan täällä tulee kulkea Palkaskeron virallista reittiä, joka kaartaa poroaidan kautta sivusta kohti huippua, mutta kovettunut lumihanki tuo kulkemiseen vapautta, ja mekin lähdimme varsin avoimin mielin luikertelemaan kohti rinnettä. Pistimme merkille, että Taivaskeron huippu oli harmaassa pilvessä ja pidimme tilannetta vaivihkaa silmällä – näkyvyyden kadottaminen tunturissa ei olisi leikin asia. Onneksi Taivaskeron pilvi näkyi pysyvän paikoillaan, ja se jopa hälveni retkemme aikana.

Emme aikoneetkaan huipulle, vaan kuljeskelimme Palkaskeron Pallaskeron-puoleisella rinteellä. Maisema oli erämainen, edessä näkyi vain tunturia lukemattomissa valkoisen ja sinisen sävyissä. Viima viilensi varsinkin sormia niinä hetkinä, kun otin kuvia. Kamera urhoollisesti kesti kuitenkin tunturiolosuhteet mukisematta.

Tunturissa oli muitakin pieniä seurueita, moni näytti olevan suksilla liikenteessä ja laskettelivat alas sitten enemmän tai vähemmän hallitusti. Itsellä ei tuota hurjapäisyyttä ole luonteessa juurikaan, joten olin tyytyväinen hitaista mutta turvallisen vakaista lumikengistäni.

Alhaalla maisemassa erottui Pallaskota, joka olisikin ollut täydellinen kohde käydä tunturiretken päätteeksi evästelemässä nuotion äärellä. Minulla oli kuitenkin mukana luottovarusteeni eli ruokatermos, johon olin kotona lämmittänyt tofuwokkia. Pidimme pienen lepo- ja evästauon sattumanvaraisessa kohdassa rinteessä. Eipä siinä tullut edes istuttua alas, minä lapioin höyryävät wokit suuhuni ja kaveri hörppäsi teensä.

Siitä lähdimme pienen jäähtymisen jälkeen jyrkemmäs ylärinteeseen ja aloimme pikku hiljaa jo kaartaa takaisin kohti lähtöpaikkaamme. Lauku- ja Taivaskeron välissä oleva Liisansatula tuli näkyviin, se on tunnistettava maamerkki näillä tuntureilla.

Aurinko petrasi esitystään paluumatkamme aikana ja sai etelään jatkuvan tunturijonon näyttämään entistäkin jylhemmältä.

Kaiken kaikkiaan taisimme olla maastossa pari tuntia tai korkeintaan muutaman – eipä tullut katsottua kelloa, pidimme silmällä vain auringon sekä toisaalta pilvien liikkeitä siltä varalta, että olosuhteet aikoisivat muuttua. Mutta sää oli meille hyvä, ja hankikanto teki elämyksestä todella nautinnollisen.

Ennen kuin lähdet lumikenkäilemaan Palkaskerolle, kannattaa vierailla Luontoon.fi-palvelussa ja etsiä Pallastunturin reittiesittelyiden joukosta Palkaskeron valloitus.