Tilka-jättiläisen jäljillä

”En saa rauhaa, en saa  rauhaa. Lempäälän kirkonkellot pauhaa!”

Pirkanmaan Pyhäjärven Hahkalanvuolteen rannalta Lempäälästä löytyy melkoinen siirtolohkare. Kivi näyttää pudonneen kuin taivaalta vuolteen rannalle. Tarinan mukaan pudotettu se siihen onkin.  Kerrotaan, että Lempäälän kirkkoa rakennettaessa Tilka-niminen jättiläisen tytär kantoi kiveä esiliinassaan kirkkotyömaalle. Epäonnekseen esiliinansa nyöri katkesi ja kivi putosi nykyisille sijoilleen.  Edelleen voimme joskus kuulla jättiläisen istuvan kivellä ja valittavan kirkonkellojen melua.

Lumikenkäilyä Tilkankivellä 2015 tammikuu 004

Tilkankivi

Tarinat kirkoista liittyvät muutenkin läheisesti tähän paikkaan, koska kivi sijaitsee Aimalankankaan muinaismuistoalueen reunalla. Perimätieto kertoo alueella olleen Lempäälän ensimmäisen kirkon jonka tuhopolton jälkeen nykyinen rakennettiin.  Kirkosta ei jälkiä ole, mutta alueelta on löydetty paljon viitteitä muinaisesta asutuksesta.

Aimalankangas

Aimalankangas

Sunnuntai-iltapäivän retkemme suuntautui näille paikoille. Lunta oli vihdoinkin saatu sen verran, että kehtasi kaivaa lumikengät esiin. Edellisen talven ne saivatkin olla rauhassa varaston uumenissa lumenpuutteen vuoksi.

Lumikenkinä minulla on Savotta -merkkiset kengät. Niitä hankkiessani totesin näissä hinnan ja ominaisuuksien parhaiten kohtaavan satunnaisen kulkijan käytössä. Pinta-alaa on riittävästi painavallekin käyttäjälle. Etelä-Suomessa kun nykyään näyttävät kunnon hankikannot jäävät vain haaveeksi, on pienempiä turha hankkia.

Lumikengät hangessaMiinuksena kengissä on hieman epäkäytännölliset ja velton oloiset siteet sekä alamäkiremmien puute.

Sauvoina minulla on McKinleyn teleskooppisauvat, mitkä ovat tukevat ja myös käytännölliset pakkautuessaan pieneen tilaan.

Lumikengät

Hahkalanvuolle on kapea salmi joka erottaa Pyhäjärven Toutosenselän sekä Lempäälän Kirkkojärven.  Kirkkojärvi on Pyhäjärven itäisin piste, josta Kokemäenjoen vesistö jatkuu Vanajavetenä kohti Valkeakoskea. Vuolteessa on voimakas virtaus, mikä pitää sen yleensä sulana ympäri vuoden.

Näkymä Lempäälään

Näkymä Lempäälään

Hahkalanvuolle

Hahkalanvuolle

Vuolle on erinomainen kalapaikka, minkä paikalla lähes aina olevat pilkkijät todistavat. Monet heistä vaikuttavat melkoisen uhkarohkeilta pilkkiessään lähellä sulan reunaa.

Pilkkijät Hahkalanvuolteella

Pilkkijät Hahkalanvuolteella

Pyhäjärven rannoilla riittää retkeilykohteita useammallekin reissulle. Järvelle kannattaa tulla myös kesällä, vaikkapa kalaan. Toutosenselkä on kuuluisa kuhistaan. Ja mikäpä estää kulkea vesireittiä aina Hämeenlinnaan tai Länkipohjaan saakka!

Kartta    N 6803354  E 323331

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.