Tiirismaan Pirunpesä, Hollola

Moni Retkipaikan esittelemistä kohteista on unohdettu vuosikymmeniä sitten. Osa on ollut aina vain harvojen tietämä salaisuus. Hollolan Tiirismaan Pirunpesä on toista maata. Näyttävän rotkon maine on levinnyt laajalle ja turisteja on käynyt ihailemassa sitä jo 1800-luvulta alkaen.

Suuntasin Pirunpesälle loppusyksyisenä sunnuntaina. Totesin itsekseni, että jo oli aikakin. Matka paikalle oli nimittäin kohtuullinen ja Pirunpesä oli tullut kohdevinkkinäkin Retkipaikkaan ainakin kolme kertaa.

tiirismaanpirunpesa-1

Lähestyessäni mietin, olisiko polun lähtöpaikalla mahdollisuutta pysäköidä järkevästi. Varauduin pientarepysäköintiin, joten oli myönteinen yllätys huomata, että polun päässä oli tasattuna jotain parkkipaikan tapaista ainakin kolmelle, neljälle autolle.

Heti vierestä lähti puolestaan selkeä ja hoidettu reitti kohti Pirunpesää.

tiirismaanpirunpesa-3

Pienen metsätaipaleen jälkeen edessäni oli kyltti, joka kertoi määränpääni olevan vasemmalla. Polku jatkaisi syvemmälle retkeilyalueelle. Vain muutaman kymmenen metrin päässä siitä oli metsäaukea, jonka takana pilkisti useista kuvista tuttu maisema.

tiirismaanpirunpesa-4

Vaikka jokainen näkemistäni kuvista oli ollut vaikuttava, niin näkymä oli siitä huolimatta toista maata.

Keskellä aukeaa oli kivien täyttämä pyöreähkö alue, joka selvästi osan aikaa vuodesta oli veden vallassa. Niiden takana kohosivat pystyjyrkät kallioseinämät kohti taivaita. Ne erotti tuisistaan tummana irvistänyt rotko, joka jatkui kuin pysähtyneenä kivivyörynä edessäni olleelle vedettömälle lammelle.

tiirismaanpirunpesa-5

Kotvan ihasteltuani päätin ottaa tarkemmin selvää, mitä rotko kätkisi sisäänsä. Alkutaival sujui helposti kiveltä toiselle, mutta siinä kohtaa, missä itse kapea rotko alkoi, totesin edessäni olevan pudotuksen, josta en yksin selviäisi.

Tähystin ylemmäs. Kymmenien metrien päässä näytti olevan toinen tasanne, jonka sivusta pohjalle pystyi laskeutumaan pari siihen aseteltua puunrunkoa pitkin.

tiirismaanpirunpesa-6

Kipusin pohjoispuolen kalliolle. Ylhäältä oli pudotusta kaukana alhaalla siintäneen lammen pohjalle ehkäpä 20–25 metriä. Äsken valtavilta tuntuneet lohkareet olivat sieltä nähtynä pieniä kuin leikkiautot.

tiirismaanpirunpesahdr-1-2

Kipusin ylemmäs rotkon reunaa seuraten. Viimein olin aivan sen yläpäässä, jossa se oli vain matala juonne, johon saattoi kävellä polkua pitkin. Alas jatkaessani kiviseinä kohosivat nopeasti ja rajasivat näköpiirin pitkäksi mutta kapeaksi.

tiirismaanpirunpesa-8

Kipusin alas pienen portaan, jonka oli nähnyt aiemmin toisesta päästä. Olin nyt siellä, mistä paikka oli saanut nimensä. Pirunpesässä.

tiirismaanpirunpesa-10

Rotkon vaikuttavuuden ja mittasuhteet ymmärtää vain pohjalta käsin. Tunsin itseni pieneksi ja mietin niitä voimia, jotka tuon ruhjeen olivat kallioon repineet.

Entä millaisen vaikutuksen paikka oli tehnyt esi-isiimme, jotka eivät jääkaudesta tienneet tuon taivaallista? Tuohon kysymykseen tuskin saamme vastausta, mutta ainakin meillä jokaisella on mahdollisuus päästä itse kokemaan rotkon pohjalta käsin saman kuin he.

tiirismaanpirunpesa-11

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6764709  E 420836
Tiirimaan Pirunpesä kartalla.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.