Tiilikkajärven kansallispuisto, Rautavaara ja Sotkamo

Olipa taas kerran käsillä työpaikan virkistyspäivä (syyskuun lopulla 2008), kun puuhamiehet olivat kerrankin keksineet oivallisen käyntikohteen: Tiilikkajärven kansallispuiston Pohjois-Savon ja Kainuun rajaseudulla. Mikäs olisikaan sen virkistävämpää kuin reippailla kymmenen kilometriä erämaisessa maastossa ja nauttia päälle kenttälounas.

Tiilikkajärven Luodelahden pohjukkaa.

Tiilikkajärven Luodelahden pohjukkaa.

Kun tilausbussi sitten kurvasi sumuisena retkipäivän aamuna Rautavaaran – Sotkamon maantieltä itään kohti Tiilikkajärven luoteispohjukkaa, oli auto täynnä tuulipukuväkeä. Parkkipaikalla metsätien päässä me retkeilijät purkauduimme ulos käymään läpi reittiä ja aikataulua, ja bussi lähti takaisin kohti kansallispuiston kaakkoispäässä olevaa Sammakkotammin opastuspaikkaa vieden mukanaan pari kokkia ison patansa ja kaasupullojensa kanssa.

Retkireitti tulisi kulkemaan pitkin Tiilikkajärven itärantaa kulkevaa polkua Tiilikanaution torpan ja Uiton kämpän kautta Tiilikkajoen niskalle.  Uiton kämpällä voisi valita, kulkisiko loppumatkan suo- vai harjureittiä pitkin. Itse olin käväissyt harjun eteläosissa jo seitsemän vuotta aikaisemmin, joten kuljin tällä kertaa soiden kautta. Vaikka komea harju hiekkarantoineen ja polkuineen kulkee järven keskellä koko Tiilikan kansallispuiston halki, on sitä vaikea kulkea kastumatta päästä päähän, sillä harjun katkaisee toistasataa metriä leveä salmi. Tiilikkajärvellä onkin hieman hankalaa tehdä koko puiston laajuista kierrosta, mutta eteläosassa sellainen siis sentään onnistuu ns. Uiton kierrosta pitkin.

Mukavahan tällaista polkua on patikoida.

Mukavahan tällaista polkua on patikoida.

Patikointi alkoi pikku koukkauksella harjua pitkin pohjoiseen Sotkamon puolelle, ja retkeläisten jono alkoi pian katkeilla ja venyä pikku ryhmiksi jokaisen kulkiessa omaan tyylinsä ja tahtinsa mukaan. Oma lukunsa olivat valokuvien näppäilijät, jotka seuloutuivat pian joukon hännille. Tiilikkajärven kauniita usvaisia maisemia saikin pian huomata katselevansa melkein omissa oloissaan. Ja olihan niissä katsomista: kapea mäntyä kasvava harjuselänne lahden takana oikealla, varttunutta ruskan värjäämää kangasta polun kohdalla ja yhä laajemmiksi kasvavia soita vasemmalla. Välillä ylitettiin kapea majavan mylläämä puronotko ja tähyiltiin järvellä häämöttävää kivikkoa, joista yhteen piti olla hakattuna vuoden 1595 Täyssinän rauhan rajamerkinnät. Ei tämä ollut siis ihan tuntematonta seutua silloinkaan.

Avosuo polun varrella.

Avosuo polun varrella.

Ennen Tiilikanautiota saavuttiin Karhisalmen pienelle hietikolle, josta näkyi mainiosti keskellä järveä oleva harjun poikki kulkeva Selkäsalmi. Kyllä sen yli voisi varmasti kahlatakin, jos yritystä riittäisi. Rannalta häämöttivät myös harjun kyljille kehittyneet pitkät ja kapeat hiekkarannat, joista hienoimmat ovat kenties harjun eteläosassa Venäjänhiekkojen ja Huutoniemen paikkeilla. Hietikot soveltuvat mainiosti loikoiluun, ja samaa mieltä tuntuivat olevan paikalla viihtyneet joutsenetkin.

Hiekkaranta ja harjumaisema.

Hiekkaranta ja harjumaisema.

Tiilikanautiolla otettiin porukka kasaan ja katseltiin vähän vanhoja rakennuksia ja niitettyjä tiluksia. Torpan paikalla on asuttu aika ajoin 1700-luvulta asti, viimeksi vielä 1960-luvulla.

Tiilikanaution asuinrakennus ja pihakoivu.

Tiilikanaution asuinrakennus ja pihakoivu.

 

Seuraavaksi tultiin Uiton kämpän pihapiiriin ja hämmästeltiin leveän Itkonjoen yli kulkevaa mainiota riippusiltaa. Kämpän seutu onkin melkoinen liikennesolmu, sillä polkuja haarautuu kolmeen suuntaan ja Itkonjokeakin pitkin voi meloskella. Uiton kämpän ympärillä ja Itkonjoen eteläpuolella ovat myös ehkä kansallispuiston näyttävimmät ja jyhkeimmät männikkökankaat, ja kämpän takana on lisäksi yksi erityisen kookas petäjä.

Itkonjokea riippusillalta ylävirtaan.

Itkonjokea riippusillalta ylävirtaan.

Retken eteläistä loppuosaa hallitsivat laajat ja näyttävät avoimet suot ja niiden keskellä kohoilevat matalat metsäiset moreenikummut. Pitkospuut kulkevat soiden yli kummulta toiselle paikoin melko märkienkin allikoiden yli.

Pitkospuut johdattavat kumpareelta toiselle.

Pitkospuut johdattavat kumpareelta toiselle.

Sammakkojärven rannalla kuljettiin pienen virtapaikan kohdalla jälleen harjun poikki, ja jatkettiin vielä pieni pätkä lounaaseen Sammakkotammin nuotiopaikalle. Uittoja varten aikoinaan tehdyn padon kautta kulkee nykyisin retkeilypolku, ja sillalta voi tähyillä Tiilikkajoen ensimmäisten kymmenien metrien virtailua.

Mutta kun tähyilyt oli tähyilty, oli aika tutustua keittopadan antiin. Tarjolla oli maittavaa rantakalaa lisukkeineen ja kahvit päälle. Jo vain maistui hyvältä usean tunnin ulkoilun päätteeksi, ja pata tyhjeni vikkelästi. Edessä oli raukea palailu maalikylille, ja koko bussillinen – kuskia kenties lukuun ottamatta – taisikin käydä unten mailla ennen matkan päättymistä.

Padallinen rantakalaa on pistelty pötseihin.

Padallinen rantakalaa on pistelty pötseihin.

Kartta.  ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7055624 E 565785
Lisätietoja Luontoon.fi.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.