Testissä Hanwag Grünten – Perinteistä tyyliä vaellusretkille

Usein nykyaikaisen vaelluskenkäkulttuurin väitetään tulleen meille Keski-Euroopasta, ja kyllähän retkeilyvälineliikkeiden maastokenkämallisto Alppien kupeesta aika pitkälti onkin peräisin. Todellisuudessa Suomessa on nahkakengissä kuljettu tuntureilla ja metsissä paljon ennen vaelluskenkien invaasiota.

Esimerkiksi Halti-tunturin valloittajan, Kaarina Karin, naisporukka käytti tuhteja nahkajalkineita jo 1930-luvun reissuillaan. Kokeilujen kautta he olivatkin valinneet varrelliset monot kesäisen Lapin kivikkoisiin maisemiin. Sittemmin retkikenkiä valmistettiin useankin suomalaistehtaan voimin, mutta tällä hetkellä sekin kulttuuri on tullut tiensä päähän.

Alppikengillä on Euroopassa pitkät perinteet ja vuoristoseutujen asukkaat ovat käyttäneet niitä arkijalkineina jo sukupolvien ajan. Tukevan pohjan kiinnittäminen paksunahkaiseen kengän runkoon on perinteisesti tehty niin kutsutulla tuplasaumatikkauksella, eikä sen parempaa liitosta taida olla keksitty vieläkään.

hanwag-9003

Vahvalla langalla ommeltu tuplasauma on tiivis ja vahva, mutta kengän rikkoutuessa tai pohjan kuluessa, se on mahdollista korjata uuden veroiseksi. Aivan kuten ennen vanhaan, jolloin ihmisillä ei ollut nykyisen kaltaista jalkinevalikoimaa kotonaan, vaan nekin yhdet ja ainoat hyvät kengät korjattiin aina uudelleen ja uudelleen.

Nykyisin tuplasaumatikkaus on jäänyt liimattujen saumojen jalkoihin, sillä tikkaus on hidasta ja tarvitsee ompelijakseen vahvan ja ammattitaitoisen suutarin. Onneksi taito ei ole hävinnyt, vaan edelleen perinteiseen tapaan tehtyjä alppikenkiä on saatavilla.

Kengässä on mahtava lataus kulkuriromantiikkaa

Sain testattavakseni Hanwag Grünten -kengät. Ne olivat jo uutena silmiä hivelevän kauniit, mutta käytön jäljet ja pinnan patinoituminen vain lisäsivät tyylikästä vaikutelmaa.

hanwag-9002

Pohjaa kiertävä tuplasaumaisuus oli nostalginen ja toi monta pientä muistoa mieleeni. Kansakoulussa hiihtomononi olivat rakenteeltaan samanlaiset. Pidin niiden tukevuudesta ja olisin mielelläni käyttänyt niitä latujen ulkopuolellakin. Äiti ei suostunut.

Sain myöhemmin kengät, joiden tuplasauma osoittautui silmälumeeksi. Reunassa oli vain liimattu muovinen jäljitelmä, eikä kengät kovin pitkään kestäneetkään. Samanlaisia lumekenkiä on edelleen myynnissä, sillä perinteinen tyyli kiehtoo katukäyttäjiäkin. Valitettavasti aidosta saumasta täytyy maksaa aidon sauman hinta.

Yhden konkreettisen muistijäljen vahvasta ruskeasta nahkasta tehty Grünten toi vielä esiin. Kenkä muistutti kesämökkimme vintillä aikoinaan roikkunutta alppikenkäparia, jonka vaarini oli sinne ripustanut sodasta palattuaan. Tässä nykyversiossa ei tosin ollut rauta-anturoita pohjan alla.

Hanwag Grünten -kengässä on nahkainen sisävuori, eikä mitään vedenpitäviksi ja hengittäviksi mainostettuja kalvoja sen alla. Varrensuussa on parin senttimetrin korkuinen pehmuste, mutta muuten kenkä on suhteellisen karu.

hanwag-8998

Kengän välipohja on EVA-materiaalia ja kantapäässä on hienoinen iskunvaimennus. Kuminen kulutuspinta on Virbramin valmistama ja kohtuullisen karkeakuvioinen. Hanwag Grünten on Saksassa käsityönä valmistettu.

Suutariperheen poika Hans Wagner perusti kenkätehtaan Saksan Vierkircheniin vuonna 1921 ja ryhtyi valmistamaan jalkineita lähiympäristön asukkaille. Grüntenin kaltaiset tuplatikatut kenkät olivat jo tuolloin Hanwagin mallistossa, ja edelleen niitä ommellaan samassa kylässä.

Tukeva kenkä on erittäin miellyttävä tuttavuus

Ensimmäinen nauhojen kiristys paljasti, että karut sisäosat kaipaavat kunnollisia sukkia. Tarkoituksella ei kenkään ole laitettu erityisiä pehmusteita, vaan vaelluskäyttöön tarkoitetuilla sukilla saadaan sopivan mukava istuvuus aikaan.

Nauhat kulkivat hyvin lenkeissään ja iltti hakeutui oikealle paikalleen heti. Ylös asti kiristetty kenkä oli jäykkä. Varsinkin pohjan jäykkyys korostui, mutta kokonaisuus oli hyvinkin vankka. Minulla on kohtuullisen leveä jalka, mutta Hanwag Grünten on sopivan leveälle lestille tehty, eikä aiheuttanut painetta sivusuunnassa edes ensi metreillä.

hanwag-8942

Kengän tukevuus on klassisen vaellusjalkineen luokkaa. Se ei ole niin tuhti, kuin vaikka varsinaiset vuoristokengät, ylävuoristokengistä puhumattakaan. Hanwag Grünten soveltuu vaativaan ja kivikkoiseenkin maastoon, kun tarvitsee kantaa rinkkaa tai reppua hartioilla.

Ensimmäinen testilenkki lähimetsään osoitti, että kun pito kivillä ja kalliolla on hyvä, uskaltaa kengän varaan laskea askellukset hankalammallakin alustalla. Kiertojäykkä pohja huolehti tukevasta kulkemisesta epätasaisessakin maastossa.

Kun mistään pehmeästä töppösestä ei ollut kysymys, kesti sisäänajo yllättävän kauan. Muutamassa viikossa se muotoutui omalle jalalle sopivaksi, eikä nauhoitustakaan täytynyt kiristellä niin usein, kuin ihan uutena ollessaan.

Kun kävelin kenkiä sisään päivittäin, olivat ne käytössä myös kaupungilla. Koskaan ei minulle ole huomautettu niin usein kuin nyt, että onpa tyylikkäät kengät. Jouduin toteamaan, että maastokäyttöön ajattelemani patiinit olivatkin hyvin katu-uskottavat.

Käytössä Hanwag Grünten on miellyttävä, eikä hiosta jalkaa, vaan hiki siirtyy hyvin pois. Kengän sisällä on huokoinen muotopohjallinen, joka varastoi jalasta haihtuvaa kosteutta. Käytön jälkeen se kannattaa nostaa pystyyn, niin kenkä kuivaa paremmin.

hanwag-9000

Vaikka nykyään vielä vannotaan vedenpitävien kalvojen erinomaisuuteen, en sellaista tällaisessa perinnekengässä kaivannut laisinkaan. Kalvoton rakenne tekee kengästä hengittävämmän, joka korostuu varsinkin lämpimällä kelillä.

Kautta aikain on nahkajalkineet käsitelty vettähylkiväksi, joten samoin voi tehdä näillekin. Kalvo ei tosin vähennä nahkaisen vaelluskengän huoltotarvetta, mutta kunnollinen kyllästäminen ja vahaus viimeistelee retkeilyjalkineet käyttötarkoitukseensa.

Sade tai maan kosteus ei ole Grüntenin käytössä ollut ongelma. Nahka pitää hyvin kosteuden loistolla, eikä kaikkein märimpiin paikkoihin tarvitse muutenkaan mennä kahlailemaan.

hanwag-8961

Kuin silloin ennen

Hanwag Grünten on erinomainen lajinsa edustaja. Alppikengässä on tyyliä, mutta ennen kaikkea riittävästi ominaisuuksia maastokäyttöön. Polvihousuissa ja värikkäissä nilkkasukissa voi samaistua vuoristokansan muotiin, tuplasaumakengillä tepastellessaan.

Pohjoismaissa tuplasaumaa on käytetty paljon hiihtokengissä ja nahkaiset telemark-monot on usein tehty samalla periaatteella. Aikoinaan kenkien tuplatikkauksesta käytettiin myös nimitystä norjalaissauma.

Samaa tekniikkaa käytettiin myös kesäkengissä ja nahkasaappaissa, joilla aikoinaan on kuljeskeltu tunturiretkillä ja metsätöissä. Ja raja kesä- ja talvikäytön välillä saattoi silloin olla häilyvä, kuten Kaarina Karin esimerkistä huomaa. Tunturivalloittajien ryhmän nahkaiset hiihtokengät olivat aikalaiskuvien mukaan tuplasaumaiset ja Haltin valloitus -kirjassaan Kari ylistääkin niiden toimivuutta reissuillaan.

Hanwag Grünten on hyvin kiinnostava tuote. Se on retki- ja vaelluskenkä parhaasta päästä, mutta soveltuu täysin myös vapaa-aikaan. Kaupungilla se henkii sopivasti käyttäjänsä luontoharrastuksista ja on tyylikäs vaikka farkkujen kanssa.

Retkikäytössä se vie kulkijaa perinteiseen henkeen eteenpäin ja käyttäjä voi tuntea kulkevansa pitkän maastokenkähistorian polkua. Tuplasaumaisissa kengissä on yhtä hyvä olla, kuin silloin ennen.

hanwag-8947

Hintaluokka: 300 euroa

Lisätiedot: www.hanwag.de

Teksti: Joppe Ranta Kuvat: Joppe Ranta

hanwag-9008

2 replies
  1. Heikki
    Heikki says:

    Jonkin aikaa eli noin vuosikymmenen asiaa harkittuani päätin hankkia kalvottomat ulkoilu/vaelluskengät ja halusin ne myös nahkavuorella. Aiemmat kalvolliset kengät oli ommelpohjaiset, joten Grunten oli luonteva vaihtoehto.

    Näitä saa nykyään muuten mustana. Partioaitasta tilasivat sellaiset erikseen vaikka ei verkkokaupassa näy. Sinänsä kumma juttu kun Partioaitta ja Hanwag on saman konsernin alla.

    Pohjarakenteen etuna näen sen, että kuka tahansa suutari voi pohjat vaihtaa eikä niiden tarvitse olla Hanwagilta vaan mikä tahansa pohja käy. Säästyy aikaa ja rahaa kun kenkien ei tarvitse mennä tehtaalle tai ostaa Hanwagilta kenkämallin omaa pohjaa. Edelisiin kenkiin kun vaihdoin suutarilla uudet Vibram-pohjat niin taisi maksaa 60€ ja meni pari päivää.

    Olisiko heittää pientä raporttia, tai ehkä jopa oma postaus, näin puoli vuosikymmentä kenkien käytöönoton jälkeen. Saisi vähän perspektiiviä.

    Vastaa
  2. Joppe
    Joppe says:

    Kiitos kommenteista. Kengät ovat edelleen käytössä ja käyttökunnossa. Mitään raporttia ei kannata kirjoittaa, koska työstäni ja harrastukseni johtuen käytän paljon eri kenkiä. Minulla on useita retkeily/vaelluskenkiä käytössäni. Siksi koen, että raportointini ko. kenkäparista ei vastaisi sitä, minkä peruskäyttäjät, jolla on vain yhdet tai kahdet kengät, voisivat antaa. Edelleen vahva suositus noihin.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Joppe Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.