Täytetyt letut muurikalla valmistettuna

Joskus retkiruuan valmistaminen voi olla retki itse. Tämä herkkujen herkku sopii valmistettavaksi silloin, kun aikaa on jäädä vähän nautiskelemaan. Erinomaista myös ihan oman pihan nuotiopaikalla paisteltavaksi.

lettupopero

Täytteeseen voi valita kasvikset joko sesongin mukaan kaupasta tai kasvimaalta, tai voi katsoa jääkaappiin mitä sieltä sattuu löytymään. Myös villiyrttejä voi käyttää.

Kaikki alkaa lettujen paistamisella. Tulipaikan vierelle kannattaa pilkkoa paljon pieniä klapeja, joilla lämmönsäätely on todella paljon helpompaa kuin isoilla puilla. Tuli ei saa olla liian iso, muuten letut palavat. Jos lettutaikinan teossa haluaa päästä helpolla, voi sen tehdä kaupasta ostettavasta lisää-vain-vesi-jauheseoksesta. Etenkin retkellä se on kätevä vaihtoehto. Kirkastetulla voilla eli gheellä tulee letuista todella kauniita ja makoisia.

Kun letut on paistettu, voi siirtyä täytteen valmistamisen pariin. Etukäteen täytyy pilkkoa kaikki ainekset valmiiksi.

lettupopero2

lettupopero3Aluksi paistoin muurikassa kasvisliemessä keitettyjä soijakuutioita. Jos haluaa lihaisamman version, voi käyttää vaikka kanasuikaleita, kinkkua tai muuta vastaavaa. Kun soija/lihapalat on paistettu, ne siirretään syrjään odottamaan ja aletaan paistaa sipulia. Sipuli muuttuu vähän makeaksi, kun sitä paistaa riittävän kauan.

lettupopero4

Sipulin ollessa jo läpikuultavaa, lisätään makea suippopaprika ja paistetaan seosta käännellen lastalla tiuhaan tahtiin varoen käräyttämästä paistosta. Kahtia leikatut kirsikkatomaatit lisätään seuraavaksi ja paistetaan seosta sen aikaa, että tomaateista alkaa kuori irtoilla ja koostumus muuttuu vähän pehmoiseksi.

lettupopero5

lettupopero6

lettupopero7

Tomaattien kypsyttyä lisätään jo paistetut soijapalat. Lisäsin myös pieneksi silputtua ruohosipulia ja oreganoa, suolaa ja mustapippuria. Lastalla käännellen sekoitetaan ainesosat hyvin ja joukkoon lisätään muutama desi kolmen minuutin pikariisiä plus loraus vettä. Koko ajan lastalla sekoitellen riisi kypsyy hetkessä ja imee nesteet itseensä.

lettupopero8

lettupopero9

lettupopero10

Valmis täyte on herkkua ihan sellaisenaan salaatin keralla tai lettujen sisään kääräistynä. Lettujen sisään voi laittaa myös villiyrttejä, kuten vaikka vuohenputken lehtiä. Kastikkeeksi sopii mainiosti kermaviilistä tehty kesäsoossi.

lettupopero11

lettupopero12

Näitä tarvitset:

  • Aurinkoisen kesäpäivän
  • lettuja
  • sipulia
  • suippopaprikaa
  • kirsikkatomaatteja
  • ruohosipulia
  • oreganoa
  • soijapaloja kasvisliemessä keitettynä tai kanasuikaleita
  • suolaa & pippuria

Kesäsoossi:

  • purkki kermaviiliä
  • loraus Meiran sinappia (2 rkl)
  • tilkka omenaviinietikkaa (1 rkl)
  • sokeria (1 rkl)
  • suolaa, pippuria
  • tilliä
  • (sipulinvarsia ohueksi silputtuna)

lettupopero13

Kirjoittajan huomautus/varoitus: Jos käytät lettujauhetta, etenkin jos käytät retkiltä takaisin palanneita pusseja, joihin on merkattu vain kuinka paljon vettä on lisättävä, ole tarkkana onko joukkoon eksynyt myös vaniljakastikejauhetta. Vaniljaletut ovat kyllä herkullisia, mutta sopivat paremmin makean täytteen kanssa…

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.