Tampinkierros Petäjävedellä

Tampinkierros on Petäjävedellä sijaitseva noin kolme kilometriä pitkä hyvin merkattu reitti. Reitti on miltei kokonaan Teerijärvensuon luonnonsuojelualueella. Reitin alussa on opasteet, joissa kerrotaan alueesta ja sen säännöistä.

Lähdimme reitille myötäpäivään. Heti alussa oikealle jää iso suo, jonka keskellä on lintujen tarkkailuun tehty koju. Suon ylittävät pitkospuut. Pienet kitukasvuiset männyt töröttävät siellä täällä suolla. Jos astuu ohi, kastuvat jalat. Suo on sen verran upottavaa sorttia.

tampinkierros

Luontopolku sijaitsee melko helppokulkuisessa kangasmaastossa ja suoalueille on tehty pitkospuut. Siellä täällä matkan varrella on penkkejä, joista voi tarkkailla erämaamaisemaa tai suolla liikkuvia lintuja.

tampinkierros-7

Penkit sulautuvat maastoon hienosti. Reittiä tehdessä on todellakin mietitty kuinka asiat toteutetaan. Penkkien paikatkin on harkittu tarkkaan. Istuessa tauolle aika pysähtyy. Yhdellä penkillä istuessa näimme kahdeksan teertä lentämässä suon yli! Näky oli vaikuttava.

tampinkierros-8

Reitti on merkitty keltaisin maalitäplin puihin. Täpliä on niin tiheässä, että eksymisen vaara on ainoastaan silmät kiinni talvella kulkiessa. Lumikenkäilyyn reitti olisi erinomainen. Se tuli mieleen, kun yön aikana satoi yli 10 senttiä lunta.

tampinkierros-2

Suunnilleen puolivälissä reittiä on taukopaikka. Laavu, kuivakäymälä, puuliiteri ja nuotiokehä sijaitsevat Teerijärven rannalla. Liiteri oli suloinen kuin karamelli ja aivan täynnä puita. Huussissa oli Soft Emboa! Laavua ei selvästi oltu ajateltu yöpymiseen. Sen seinät oli rakennettu harvasta laudoituksesta ja lattialankkujenkin välissä oli sentin raot.

tampinkierros-4

Virittelimme erätoverista pesän laavuun. Sillä tavalla saimme sopivan tuulensuojan aikaiseksi. Hyvin uni maittoikin. Yön aikana satanut lumi vaimensi loputkin äänet maisemasta ja makasimme untuviin kääriytyneinä 12 tuntia.

tampinkierros-3

Metsähallitus ennallistaa alueen soita. Ojitettuja alueita on hoidettu kaatamalla puustoa ojien päälle. Pari ojaa sattuu reitin varrelle, joissa tämä operaatio on näkyvillä. Ei välttämättä mikään kaunis paikka nyt, mutta tuntuu hyvälle tietää tarkoitusperistä.

tampinkierros-6

Hauska erikoisuus reitin varrella on myös juopunut metsä hutikassa huojuvilta näyttävine mäntyineen. Keimailevia puita on yllättävän paljon.

tampinkierros-5

Keskellä suota on koju, jossa on tehty teerien soidintutkimusta Suomen akatemian rahoituksella. Suolla on nähty teeren ja metson parittelevan keskenään, joten Petäjävedellä ei katsota rotujen välistä rakkautta kieroon edes eläinmaailmassa…
Luontopolun varrella on useita opastetauluja, joissa kerrotaan alueen luonnosta, metsän- ja riistanhoidosta.

Taukopaikan vieraskirjan mukaan joillakin pitkospuilla viihtyy kyy. Se tuntuu nauttivan auringosta sään salliessa harva se päivä. Vieraskirjassa oli myös maininta tulipaikkaa vastapäätä olevan niemennokan männystä, jossa on kalasääsken pesä. Laavulla oli käyty viettämässä hääpäiviä ja synttäreitä. Oiva paikka kaikin puolin. Suomaisemassa riittää katseltavaa, vaikka ei lakka-aika olisikaan.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6897378 E 399683

Katso alkuperäinen juttu ja ajo-ohjeet Erätaipaleen sivuilta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.