Pyöräilemässä Tammelan Ruostejärven poluilla

Morjesta päivään! Tällä retkellä tutustutaan Tammelan Ruostejärven maisemiin. Kahden yön ja noin 90 kilometrin retkeni polkaisin käyntiin Karkkilasta heinäkuun 4. päivä 2019. Retkellä kuljin vanhoja hiekkateitä, näin komeita metsiä ja maisemia, juttelin Loimunallen eli Joni Helbergin kanssa ja yövyin Tenstilessä. Joten hyppäähän tarakalle ja nauti matkasta.

Torstai 4.7.2019

Olin suunnitellut retkeä viikon päivät, ja torstai 4. heinäkuuta oli kalenteriin merkitty retken alkupäiväksi, mutta siihen oli korkeimman hallituksen puolesta ilmestynyt myös toinen tapahtuma, ”the Helsinki-päivä”. Vietettiin mukava päivä Helsingin lähisaaria kierrellessä: Vartiosaari ja Holma olivatkin aivan uusia tuttavuuksia, ja päästiinpä satumalta myös vanhan purjelaivan kyytiin. 

Tältä Helsinki-retkeltä kotiuduttiin vasta illansuussa, ja pääsin varsinaiselle retkelle hyppäämään klo 20 aikoihin.

Ne oli mun teitä.

Mutta myöhäinen lähtö retkelle osoittautuikin parhaaksi vaihtoehdoksi. Rauhallisilla teillä ei paljoa liikennettä ollut. Hiekan rutistessa leveän renkaan alla laskettelin rauhakseen menemään, auringon hiljalleen painuessa mailleen. Yksin sain vanhoja hiekkateitä polkea 40 kilometrin matkan, jos ei peuroja, lammella uiskentelevia joutsenia, pellolla seisoskelevia kurkia tai hakkuuaukean yli rymistelevää isosarvista hirveä lasketa. Rauhassa ja nautiskellen kampesin eteenpäin. Ne oli mun teitä.

Lopen ja Tammelan rajalla

Lähestyin Ruostejärven leiripaikkaani klo 23 korvilla. Olin varannut Hämeen Luontokeskuksesta Tentsile-paikan, jota lähdin etsimään. Tentsile löytyikin helposti kapean harjanteen reunasta auringon jo laskeuduttua mailleen. Leiriydyttäni keitin vielä teen, jonka nautin ihastellen kesäyötä. Sen jälkeen hyppäsin Tentsileeni odottelemaan seuraavaa seikkailuntäyteistä päivää. Öitä.

Lue lisää Tentsilen vuokrasta Hämeen Luontokeskuksella >>

Perjantai 5.7.2019

Ruostejärveä ympäri & ristiin rastiin

Huomenia – se sitten satoi ja tuuli välillä aika navakasti koko yön. Niinpä yö tuli nukuttua vähän niin sun näin, mutta niin ne yleensä nämä retken ensimmäiset yöt menee. Mutta eipä siinä muuta kuin vaatteet päälle ja kohti päivän seikkailuja.

Ensimmäiseksi suuntasin Lapinniemen laavulle. Tämä muutaman kilometrin polku myötäilee kirkasvetisen Ruostejärven rantaa, missä myös kolme kuikkaa huuteli hyviä huomenia. Menin laavulle keittelemään kaffet ja nauttimaan tukevan aamupalan, makkaramunakkaan ja leipää nokipannukaffen kera. Siinä rauhakseen tulilla istuskellessa vierähti tunti jos toinenkin vain tulehen tuijotellessa ja laavulta avautuvaa maisemaa ihastellessa.

Lapinniemen laavu

Olin sopinut tärskyt Jonin alias Loimunallen kanssa Meidän metsän laavulle kello 15, joten minulla oli hyvin aikaa tutkia Ruostejärven polkuja. Myllylahden pääsee hyvin kiertämään, koska tänä suvena harjenteen päähän, Kurjennimeen, on rakennettu silta. Sitä pitkin pääsee helposti Eerikkilän Urheiluopistolle. Tämä Myllylahden lenkki on kolmisen kilometriä pitkä. Reitti on monipuolinen pyöräiltävä: löytyy sopivasti haastavaa juurakkoa, tasapainoittelua vaativaa pitkospuuta sekä helppoajoista neulaspolkua. Ihan polkupyörän seljässä tottumattoman ei kannata tuolle pitkospuuosuudelle suunnata, vaan kannattaa kiertää Luontokeskukselle Myllylahden laavulta autotietä (Härkätie 2824) pitkin.

Lenkin pyöräytettyäni otin suunnaksi Omametsän. Kiemurtelevan, järveä myötäilevän polun päästä löysin vetolossin ukkosen varoittavasti mouruillessa ja pienen sateenropinan siivittämänä. Lossi perkules oli tietenkin kapean salmen toisella puolella. Hiki päässä ja sateen uhka ohimolla vedin lossin kiireesti luokseni – fillari kyytin ja veto toiselle puollelle. Lyhyt matka pitkospuilla tasapainoillen laavulle, jossa Joni minua jo nuotion ääressä odottelikin kaffen ja savun tuoksujen leijaillessa ilmassa. Vältyin sateelta, joka alkoi piiskata laavun kattoa liki heti sinne päästyäni. 

Karwaturvat tulilla

Jutustelua Loimunallen Joni Hernbergin kanssa

Tervehdys – sinä oletkin täällä jo kaffen keitossa.

Joni: Terve terve. Juothan sinäkin? Nämä nuotiokahvihetket ovat parhaita.

Itsellä kulkee aina nuotiopannu matkassa, koska retkellä pitää ainakin kerran päivässä istua nuotiolla, saada savun tuoksua ja kaffen makua.

Joni: Nuotiokahviin kuuluu paljon muutakin kuin kahvi, suuressa osassa on pysähtyminen, nuotioon katsominen ja rauhoittuminenkin.

Sinulla on sellainen Loimunalle-yritys, mitä sinä sen puitteissa teet ja touhuat?

Joni: Lyhyesti sanottuna vien ihmisiä luontoon. Se on syntynyt puhtaasta halusta auttaa ihmisiä, perustuen omaan kokemuspohjaan. Sanotaanko näin, että ilman tätä ympäröivää luontoa saattaa olla, että en tässä olisi puhumassa. 

Mikäs mielestäsi on tänä päivänä ihmisen luontosuhde?

Joni: Valitettavasti on sanottava, että luonto on karannut ihmisestä tai ihminen luonnosta pois päin. Luonnossa liikkumista pitäisi lisätä, koska kaikki luonnossa oleilu on hyväksi. Loimunallen toiminnassa mennään vielä astetta syvemmälle, voidaan puhua kuntouttavasta toiminnasta. Me tiedetään hyvin, että jos meidän pitää kasvattaa kuntoa, niin me mennään juoksemaan, tai jos me halutaan kasvattaa lihaksia, niin me mennään kuntosalille, mutta jos meillä on univaukeuksia ja stressiä, niin me mennään pilleripurkille. Miksi näin? Yhtälailla näihin asoihin voitaisiin saada helpotusta täällä luonnosta. 

Eli myös Suomessa lääkärit voisivat määrätä reseptillä metsäretkiä. Se on jännä, että sellainen luonnon voima on tosi vaikeaa pistää sanoiksi loppupeleissä. Se on jotenkin itse koettava ja annettava sille mahdollisuus. Ei tässä kumminkaan ole kysymys mistään tähtitieteestä, vaan olemisesta, aistimisesta ja näkemisestä. 

Joni: Siinä se ehkä onkin, se on liian yksinkertaista. Me ehkä ajatellaan, että se ei voi toimia jos me vain ollaan eikä tehdä yhtään mitään. Me ollaan totuttu siihen, että aina pitää olla jotain jotta se voi toimia, ja jos se vielä maksaa paljon, niin se toimii vieläkin paremmin. Mä olen puhunut sellaisesta pysähtymisen lihaksesta. Yhtälailla kun treenataan hauislihasta pitää olla kymmeniä toistoja ja käydä vuosia salilla. Yhtälailla täällä luonnossa pitää käydä, jotta löytää sen syvemmän tarkoituksen.

Katso koko juttutuokio täältä >>

Ja matka jatkuu… Olin varannut itselleni saunavuoron Eerikkilän pienestä rantasaunasta, jonne suuntasin seuraavaksi. Saunalle päästyäni jäi minulle tovi aikaa odotella sen lämpenemistä. Sain rauhakseen istahtaa saunan kuistille ja vain olla, katsella tyvenelle järvelle, johon sadepisarat alkoivat hiljalleen tipahdella. Sähkökiukaalla varustettu sauna antoi napakat ja yllättävän hyvät löylyt, mistä kyllä ”piti” useampaan otteeseen käydä järvessä pulahtamassa.

Eerikkilän pikku sauna

Saunomiseni jälkeen oli sade tauonnut, ja suuntasin karavaanini kohti Myllylahden laavua valmistamaan vähän yöpalaa. Sateen jäljiltä polut olivat märkiä ja juurakot liukkaita, joten piti tarkkaan katsoa mihin pyöränsä ohjaa. Laavulle päästyäni alkoi taas ripeksiä.

Kun sain ruokailtua suuntasin kulkuni kohti Kurjennimeä, missä Tentsileni minua odotti. Sen suojassa keittelin vielä rauhassa iltateet kuunnellen sadetta ja vain katsellen järvelle. Illan jo nopeasti hämärtyessä painuin nukkumaan ja nukahdin kevyeen sateen ropinaan. Hyvää yötä! 

? Kurjenniemi kartalla

Lauantai 6.7.2019

Ruostejärvi – Kaksvetinen – Onkimaanjärvi – Karkkila

Huomenta, hyvää huomenta – pirun hyvin nukuttu yö takana. Heti kun sain itseni alas Tentsilestä, suuntasin kulkuni kohti Eerikkilän Urheiluopistoa aamuauringon siivilöytyessä puiden oksistojen lomitse. Opistolla sain syödä reippaan aamupalan seisovasta pöydästä – tämä muuten kuuluu Tenstile-vuokran hintaan. Siinä aamupalaa nauttiessani päätin lähteä Karkkilaa kohti Kaksvetisten ja Peukaloisten kodan lenkin kautta. 

Öisen sateen jäljiltä pitkä heinikko ja polkujen päällä roikkuvat koivunoksat kastella ripottelivat päälleni vettä. Mutta se vain virkisti, koska päivästä oli muutenkin tulossa hiostava auringon korkealla jo loistaen. Reitin varrella oli hurja määrä pitkospuita, joita pitkin oli suurimmaksi osaksi helppo ajella leveällä renkaalla, mutta kyllä sitä tasapainoltavaakin riitti.

? Kaksvetisten kota kartalla

Kaksvetisten rannalla pidin pienen tauon upean kodan vieressä syömällä vähän evästä. Peukalolammille asti ajelin läpi vanhojen metsien, upeita polkuja ja pitkoksia pitkin tasapainoillen. Sieltä vaihdoin uran leveämpään ja suuntasin hiekka-autoteitä myöten kohti Onkimaanjärveä sekä sen rannalla olevaa tuli paikkaa. Äkkiä huomasin puiden lomassa jotain mielenkiintoista, joten oli pakko pysähtyä ja mennä tutkimaan. Metsään puiden siimekseen oli hylätty autonraatoja menneiltä vuosikymmeniltä. Mitä kaikkea nämä ovatkaan nähneet, mitä muistoja sisäänsä kätkeneet?

Perille päästyäni ajattelin syödä ja keittää retken viimeiset kaffet. Polttopuita hakiessani löysin kourallisen kantarelleja, joten lounas oli liki valmis. Minulta oli jäänyt kananmunaa ja leipää, joten sain maittavan ja täyttävän lounaan aikaiseksi. Jälkkäriksi oli banaani, Snickers ja kaffet – jo vain päikkärit nuotiopaikan laverilla maistuivat.

Näin se oli sitten tämänkin retken kilometrit liki kammettu, vielä oli jäljellä viimeiset 15 kilometriä kohti kotia, Karkkilaa.

Summa summarum – upea ja unohtumaton seikkailu odottaa sinua heti, kun astut kotiovestasi pihalle. Vaatii vain rohkeutta lähteä, koska ei ikinä tiedä mihin ne polut voivat sinut kuljettaa. Ei tarvitse kuin lähteä.

Tervemenoa luontoon!

Katso retken reissuvideo täältä >>

Lue lisää:

Eerikkilä Sport & Outdoor Resort

Hämeen Luontokeskus

Hämeen järviylänkö – Retkipaikan tarinat ja vinkit

Hirsi hirreltä Lieksajärveltä Lopelle: Marskin maja

Lopen puolisalainen Komion luonnonsuojelualueen erämaa hurmaa pienet ja isot samoilijat

Pikkupässin pyöräilyreitti

#FILLARIPÄIVÄKIRJA

Facebook | Instagram | Retkipaikka | Youtube

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.