Taidetta keskellä autiomaata ja jätinkatu – Suomiehen luontopolku Hyvinkäällä

Entinen soranottoalue on muuntunut nähtävyydeksi. Näin siis Hyvinkään Suomiehen alueella. Luontopolku kulkee esteettömänä entisen sorakuopan pohjalla ja nousee ylös ympäröivien rinteiden laelle. Reitin varrelta löytyy ympäristötaidetta ja Jätinkatuna tunnettu muinaisranta.

Suomiehen luontopolku Hyvinkäällä
Päivämäärä: 10.6.2018
Luontopolkumiehen reittinumero: 23
Reitin pituus: 3 km
Kohokohdat: Hämmästyttävä ”autiomaa”, Suomiehen jätinkatu
Opasteet ja kyltit: Hyvät. Risteyskohdissa olisi voinut olla jotain infoa eri reiteistä.
Parkkipaikka: Kymmenkunta autoa mahtuu Jukan metsätie -nimisen tien varrella parkkipaikalle. Paikka kartalla.
Varusteet/jalkineet: Kuin Saharassa kävelisi. En ehkä lähtisi sandaaleilla.
Keskivaativa reitti
Ei tulipaikkaa

Olin käynyt 6-7 vuotta sitten Suomiehen jätinkadulla, silloin vieressä ei tainnut olla luontopolkua. Nyt löysin tiedon Hyvinkään nettisivuilta ja innostuin sitä testaamaan. Suomiehentietä ajetaan niin kauan, kunnes vasemmalle kääntyi Jukan metsätie. Sitä pari sataa metriä ja parkkipaikka vasemmalla. Lähtöpaikalla oli infotaulu sekä kartta reiteistä. Lyhyempi punainen reitti kiertäisi sorakuopan pohjaa (ja on käytännöllisesti katsoen tasainen ja esteetön), pidempi keltainen kävisi jätinkadun luona ison mäen päällä.

Heti ensimmäisistä metreistä lähtien oli selvää, että tämä luontopolku olisi hyvin erilainen kuin mikään muu, jossa olen kävellyt. Maisema oli kuin autiomaata – ja polun pohja kuin kilparata sen halki.

Parinsadan metrin kävelyn jälkeen saavutaan ympäristötaideteoksen luo. Teoksen on suunnitellut Riku Lumiaro ja sen nimi on ”Mennyttä aikaa etsimässä”. Teos muodostuu kivistä, heinäseipäistä, ikkunoista ja luista. Sitä oli pakko kiertää ympäri ja ihmetellä.

Reitti jatkuu sorakuopan (soranotto lopetettiin vuonna 2014, jonka jälkeen aloitettiin tämä alueen ennallistaminen) pohjaa pitkin, kunnes pidempi keltainen reitti kiepaisee muutaman sadan lisälenkin läheisen mäen päälle. Mäen päältä voi ihailla toista reitin taideteosta, Vilma Pylkön kivistä rakennettua ”Jätin jalanjälkeä”.

Tämän jälkeen palataan sorakuoppaan. Sorakuoppaa peittää monin paikoin kiva pehmeä sammalpeite, on kuin kokolattiamatolla kävelisi. Sammalen seassa kasvaa jokunen puuntaimi ja horsma, muuten maisema on todellakin aika autiota. Myös taidetta löytyy yhä lisää reitin varrelta.

Suomiehestä ja sen erikoisesta luonnosta kertovia kylttejä on melko paljon. Ne ovat informatiivisia ja hyvässä kunnossa.

Keltainen reitti nousee todella jyrkästi mäen laelle. Täältä löytyy jätinkatu, joka on siis noin 10 000 vuotta vanha merenranta, Yoldiameren ajoilta. Meri oli silloin noin 120 metriä nykyistä korkeammalla. Jätinkadulla on melko hankala liikkua, mutta reitin varrelle jätinkadun reunaan on rakennettu portaat ja katselupaikka, joten itse kivikkoon ei tarvitse mennä loikkimaan. Mutta itse tietysti halusin niin tehdä.

Jätinkatu on noin 200 metriä pitkä ja 10-20 metriä leveä. Todella vaikuttava näky!

Lopuksi reitti laskeutuu aavikkomaisemien halki takaisin Riku Lumiaron taideteoksen luokse – siitä onkin noin 200 metriä parkkipaikalle. Jännittävä reitti, joka näin kuumana päivänä tuntui lähes hapettomalta. Mutta silti: suosittelisin käymään aurinkoisena päivänä, näin tämä erikoinen paikka tuntuu varmaan eksoottisemmalta, Saharan tai Nevadan autiomaan pikkuversiona…