Tahmelan kaunis Kynäjalava Tampereella

Muutin Jyväskylästä Tampereelle reilu 12 vuotta sitten. Kaupunkiin tutustuessa ihastuin Pispalan maisemiin ensimmäisen kerran käydessäni ja ajattelin muuttavani alueelle joku päivä. Toive toteutui oman asunnon hankintana vuosia myöhemmin ja olen ollut tyytyväinen elämääni täällä. Pienet päiväretket ja kävelylenkit ovat lähes päivittäisiä alueella.

Tahmelan alueelta, rannalta löysin mielenkiintoisen puun. Moiseen en muistanut törmänneeni, suurehko puu sijaitsee Tahmelan rannan vasemmalla puolella.

Tämä lehtipuu on Kynäjalava, joita tavataan Suomessa suht harvoin. Pieniä esiintymiä löytyy mm Kokemäenjoelta. Suomessa lienee arviolta noin 2000 kynäjalavaa. Tampereen ja Nokian rantojen kynäjalavat ovat ilmeisemmin pohjoisimpia tavattuja. Ja myös rauhoitettuja.

DSC_0417

Lähdin aamulla tavanomaiselle lenkilleni; ensin ylös Pispalanharjun pyykkimetälle – kyllä, kirjoitetaan pyykkimettä – joka on suosikkipaikkojani Pispalassa.

Täältä näkee Pyhäjärveä pitkälle. Istahdan toviksi nauttimaan maisemista, on hieman sumuista ja aurinko on nousemassa keskustan suunnasta. On rauhallista, kellohan on vasta seitsemän aamulla.

DSCF3063

Jatkan matkaani alas Pispankatua ja käännyn alas pitkin Pispalan portaita, Tahmelan Valtatietä hieman oikealle ja vasemmalle, jotta pääsen rantaan. Rannalle johtavaa hiekkatietä pitkin kävellessä vastaan tuleekin jo tuo tuttu puu, joka kohoaa syksyisessä asussaan komeana rannassa.

DSC_0436

Puun juurella katson ylös ja näky jaksaa kiehtoa vielä vuosienkin jälkeen. Oksat leviävät pitkälle joka suuntaan. Tuntuu kuin olisin eri maailmassa yhtäkkiä. Paksu runko haarautuu nopeasti kapeammiksi ja kapeammiksi oksiksi ympäriinsä. Kuin suurkaupungin kadut pienoiskoossa isoine valtateineen ja pienine katuineen.

Olen nähnyt tämän näyn puun juurelta eri valossa, eri vuodenaikoina ja eri vuorokauden aikana. Kuvannutkin muutamina niistä, tosin vielä puuttuu mm yökuvia.

DSC_0408

Usva on hävinnyt nopeasti järven yltä. Istahdan rannan tuolille ja nautin termarista kuumaa teetä. On yhä hiljaista ja saan olla yksin rannalla rentoutumassa päivän kirkastuessa enemmän. Värit haalenevat taivaanrannassa auringon noustessa. Pian jatkan rantaa pitkin hetken ja käännyn takaisin harjulle päin.

Rannan seutu on upeaa ulkoilualuetta, jossa on myös monta paikkaa missä käydä vaikka piknikillä. Kallioita, joilla on mukava istua kesäisin. Uintipaikkojakin löytyy monta. Talvisin pääsee kävelemään jäällä, jolloin kannattaa tutustua mm Saunasaareen, joka on yllä olevassa kuvassa oikealla.

Kartta

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit LAT 6822884.000 LON 324848.000

1 reply
  1. Helena Peltomaa
    Helena Peltomaa says:

    Olin kiinnostunut.Osa perheestäni muutti Trikoo tehtaan läheisyyteen.Antaisin heille vinkkiä mistä jalava löytyy.Ovat niin luonto ihmisiä.Itse tarkkailin takavuosina saarnipuita vihinojan reunasta.Nyt on vihinojan laitettu putkeen ja puut kaadettu.Kiitos mielenkiinnosta jalava kohtään.Kerron asiasta muillekin.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.