Taatsin seita, seidoista mahtavin

Yksi vaikuttavimmista Lapin seidoista on Taatsin seita. Se sijaitsee Kitisen latvoilla Kittilän kunnan koillisosassa, suurin piirtein Kittilän ja Inarin puolivälissä, Pokan kylästä 11 kilometriä luoteeseen.

Taatsin seita on luonnon muovaama, kymmenisen metriä korkea kivipatsas Taatsinjärven rantatörmällä. Sen päällä kerrotaan muinoin olleen neljän tuulen lakin mallinen huippu, jonka uskottomat, Samuli Paulaharjun mukaan Partakon Mikko ja Jussilan Aapo, vierittivät alas.

Jo Jaakko Fellman kertoi 1820-luvulla kirjoittamissaan muistiinpanoissa, että Taatsin seitakallio oli entisajan tunnetuimpia uhrauspaikkoja. Epäilemättä seitapatsas on tehnyt syvän vaikutuksen entisajan ihmisiin. Paulaharju kuvaa sitä röyhyiseksi peikoksi, harmaaksi vuorenäijäksi, joka ”voimakkaasti kohoaa pystysuoraan vankoilta perustuksiltaan, ja kuusi, seitsemän syltä korkealle kohottaa röyhyisen lakensa.”

Paulaharju kertoo artikkelissaan Seitoja ja seidan palvontaa (1932):

”Karhulan Sammun akka vei Taatsin jumalaiselle isomuksia siianpäitä. Taatsissa oli oikein vartavastinen koivuriuku, Murri-Pekan ja Pultsu-akan tekemä, sompalatvainen pitkäkäsi, jonka pyörähtävälle, vitsoista väännetylle latvakerille asetettiin kalanpää tai muu uhri ja pahdan vierteellä seisten ojennettiin ja asetettiin jumalaisen olkapykälille. Sitten asetettiin pitkäkäsi sievästi sijalleen seitaa vasten nojaamaan”.

Seita oli niin voimallinen, että sitä tultiin palvomaan Norjan Kautokeinosta saakka.

”Kasoittain karttui seitakiville uhreja, peurahirvaan ja poronkin sarvia, siian, taimenen ja hauen päitä.”

Yhä edelleen Taatsin seidalle kannetaan uhrilahjoja, meidän käydessämme kesällä 2011 sille oli aseteltu poron sarvia ja kynttilöitä.

Sata metriä Taatsin seidalta länteen kohoaa järvestä korkea kalliopahta, Taatsinkirkko, jonka seinämä antaa äänelle kirkkomaisen kaiun, jos sen edessä järvellä rummuttaa tai laulaa. Kallion laella on kiviä, jotka muodostavat ikään kuin kirkon penkit. Myöhempinä aikoina Taatsinkirkon laella on perimätiedon mukaan järjestetty kirkonmenoja.

Kalliopahtaa on aikoinaan uhrimenojen ohella käytetty peuranpyyntipaikkana eli ajettu peurat pahdan yli järveen.

Kannattaa käydä myös Taatsijärven toisella puolella, sillä sieltä Taatsin seidan puoleiset kalliot pääsevät oikeuksiinsa. Paikan pyhyyttä on varmasti vahvistanut tyynessä vedessä syvälle jatkuva kallion kuvajainen.

Seitakivellä ja sen läheisyydessä suositellaan käytettävän retkeilyreittejä, jotta maasto ei tarpeettomasti kulu. Metsähallituksen sivuilla Luontoon.fi kerrotaan, että Seidan juurelle johtaa lyhyt polku sekä portaat levähdys- ja näköalatasanteineen. Meidän käydessämme portaat olivat lahonneet pois. Mikäli haluaa käydä Taatsijärven rannalla, joutuu könyämään kohtalaisen jyrkkää rinnettä.

Taatsijärven rannalla kilometri ennen seidan parkkipaikkaa on autiotupa. Tuvan pihalla on tulentekopaikka ja kuivakäymälä. Autiotupa on rakennettu 1950-luvulla alun perin pokkalaisten kalakämpäksi. Taatsijärvestä 7–8 kilometriä linnuntietä ovat Uurrekarkean palovartijan maja sekä Paaraskallan ja Raijankiselän autiotuvat.

Pokan kylään ajetaan Sirkasta Könkään kautta Inarintielle (tie 955). Matkaa tulee 109 kilometriä. Taatsin seidalle on viitoitus Pokasta. Tie tuo parkkipaikalle, josta on lyhyt polku kohteelle. Talvisin tietä ei aurata. Taatsin seita ja Taatsijärven autiotupa ovat Pulju–Pokka-moottorikelkkauran varrella. Se kuuluu Pohjois-Kittilän reitistöön.

Lisätietoa:

Poimintoja Jaakko Fellmanin muistiinpanoista Lapissa.
Paulaharju, Samuli: Lapin muisteluksia, Kustannusosakeyhtiö Kirja 1922.
Paulaharju, Samuli: Takalappia, SKS 1927.
Paulaharju, Samuli: Seitoja ja seidan palvontaa, SKS 1932.
Äikäs, Tiina: Rantakiviltä tuntureille – Pyhät paikat saamelaisten rituaalisessa maisemassa. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys 2011.

Kartta, osoitteita ja koordinaatteja:

Taatsijärven parkkipaikka: Taatsintie 1236, Kittilä, ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7568588 E 440272
Taatsin seita: kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7568465 E 440213
Taatsijärven autiotupa: ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7567920 E 441052

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.