Täällä, tässä paikassa kaikki on hyvin: Kirvessaaren kesäyö

Melontaretki. Järvisydämen vierasvenesataman hälinästä kanootti lipuu hitaasti kohti laajempia selkiä. Pienet, ihanat kalliosaaret reunustavat väylää.


Kumikanootti on hidas. Tunnissa taittuu ehkä kaksi, kolme kilometriä, parhaimmillaan neljä. Mutta juuri tämä hitaus antaa aikaa ajatella ja uppoutua maisemaan. Jokaisen kallion ja luodon takana on uusi maailma. Täällä näkee lähelle ja kauas.

Kanootti ei pärise, ei murise, eikä tee aaltoja. Sillä hiipii tähän maisemaan kuin sitä kunnioittaen.

Mökit jäävät taakse. Lokit tulevat tilalle. Ne päivystävät kivillä ja luodoilla ja pyytävät jättämään heidät rauhaan. Kierrämme heidät hiljaa. Norpat pysyvät tällä kertaa piilossa.

Aurinko laveeraa punaiset kalliot. Männyt ovat saaneet mahdottoman tehtävän: kasva isoksi pystysuoran jyrkänteen kolossa. Ne ovat valmiina ennemmin taittumaan kuin taipumaan. Kaatuvat saappaat jalassa.


Tämä vesi, tämä maa on niin kaunis.

Missä vähänkin on kaunista maata ja tasaista alustaa, on Metsähallitus pystyttänyt nuotiopaikkoja, puuvajoja, huusseja ja telttailualueita.

Kirvessaaressa on näitä alueita kaksin kappalein. Kallioiden sammalikko ja jäkälikkö on haurasta ja haavoittuvaa, joten puiston säännöt ohjaavat telttailemaan valmiilla telttapaikoilla.

Istumme iltanuotiolla. Muut alueen vieraat kunnioittavat rauhaamme. Vieraileva perhe yöpyy veneessä. Kaikki ovat hiljaa, mekin puhumme kuiskaten. Illan rauha on väkevä ja violetti. Huomisen pilvet piilottelevat jo pohjoisen aurinkoa. Viileää. On kesäyö, pyhä juhannusyö.

Nuotiossa palavat Metsähallituksen puut. Yhteiset puut, verorahoilla maksetut. Koen syvää kiitollisuutta niiden tuojille ja puuvajan rakentajille. Tuli lämmittää sekä sielua että ruumista.

Kesäyön valo ei lopu, vaikka aurinko täällä laskeekin. Uni kuitenkin voittaa. Pitkä, rauhallinen uni keskellä Haukiveden saaristoa.

Taas sielusta jää tänne pala. Kun vielä tänne pääsisi uudestaan!

Tulipaikka kartalla.

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit: N=6892506.913, E=572744.761

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.