Taalintehtaan polut: upeita luontoelämyksiä, hyvinvointia, ruukkikylän historiaa ja puuhaa lapsille

Taalintehtaan ruukkikylä Kemiönsaaressa sai tänä vuonna viisi uutta luonto- ja kulttuuripolkua, joita ei kannata jättää väliin. Polut ammentavat teemansa kylän mielenkiintoisesta ruukkihistoriasta ja nykypäivän vilkkaasta kulttuurielämästä sekä ympäröivän luonnon monimuotoisuudesta. Reitit lähtevät aivan kylän keskustasta, vanhan masuunin raunioilta. Lähtöpaikassa kulkijaa opastavat opastaulut karttoineen ja selkeine reittikuvauksineen.

Reitit 0,7 km – 6,3 km
Reittien lähtöpiste kartalla

Vanha masuuni toimii lähtöpaikkana poluille. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Poluissa koettavaa riittää niin lapsesta vaariin kuin paikallisista asukkaista ulkomaisiin kävijöihin. Eri kohderyhmät on pyritty ottamaan huomioon jo polkujen suunnitteluvaiheessa. Kieliversioinakin on Lasten puuharetkeä lukuun ottamatta suomi, ruotsi ja englanti. Puuharetki on toteutettu kummallakin kotimaisella.

Lasten puuharetkellä riittää tekemistä ja tutkittavaa perheen pienimmille. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Perinteisten luontopolkutaulujen lisäksi polut löytyvät myös sähköisinä tarinakarttoina. Tarinakartat palvelevat niitä, jotka eivät syystä tai toisesta pääse kiertämään polkua, tai jotka haluavat ennakkoon kurkata tai jälkikäteen kaikessa rauhassa kerrata polun sisältöjä kotoa, mökiltä, veneestä tai vaikka läheisestä kahvilasta käsin. Tarinakarttoja varten ei tarvitse ladata erillisiä sovelluksia, vaan ne toimivat suoraan kännykän tai tietokoneen selaimella.

Luontopoluilla käynti kuitenkin kannattaa, sillä ne ovat itsessään myös taide-elämyksiä! Kuvituksista on vastannut kuvataiteilija Pive Toivonen, jonka herkän leikkisät maalaukset herättävät taulujen tekstit eloon. Myös lasten luontopolun materiaalien kuvitukset ovat Toivosen siveltimestä.

Senatsbergetin Hyvinvointipolun taulu. Kuva: Sanna-Mari Kunttu
Lasten puuharetken kortteja. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Valitse siis poluista kiinnostavimmat tai käy tutustumassa niihin kaikkiin!


1. Masuunilammen luontopolku

Reitti 0,7 km
Kulkuaika 30 min
Helppo reitti, ei kuitenkaan sovellu lastenrattaille tai pyörätuolille

Masuunilammen luontopolun taulu. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Masuunilammen luontopolun myös perheen pienimmät jaksavat helposti kävellä, sillä pituutta sillä on alle kilometri. Polku on merkitty hyvin maastoon ja sitä on helppo seurata. Luontopolku johdattaa kulttuuriympäristöstä masuunin raunioiden luota hetkessä luonnon helmaan: tummavetisen lammen rehevään rantalehtoon, Pienen Masuunijärven hyllyville suorannoille sekä karummille kalliomänniköille ja kesäaikaan kukkiville kalliokedoille. 

Vuorimunkki kuuluu taalintehtaan kasviharvinaisuuksiin. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Luontopolun taulut kertovat alueen erityispiirteistä ja luonnon erikoisuuksista. Reitin varren kasviharvinaisuuksiin kuuluu mm. sinikukkainen vuorimunkki, ja kylän neidonkielillä elää moni harvinainen perhonen. Tutuksi tulevat myös järven sudenkorennot, suon kasvit, luolastoissa lymyävä varastohämähäkki ja öiset saalistajat. Pimenevissä syysilloissa luontopolku onkin oivallinen paikka nähdä lepakoita ja kevättalven iltahämärässä saattaa reitille kantautua lehtopöllön ja huuhkajan huhuilua.

Syksyinen maisema polulta. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

2. Lasten puuharetki

Reitti 0,7 km
Kulkuaika 1 h
Helppo reitti, ei kuitenkaan sovellu lastenrattaille tai pyörätuolille

Jokamiehenoikeuksien kertaamista ennen retkelle lähtöä. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Masuunilammen luontopolun rinnalla kulkee Lasten puuharetki, joka on aisteja, tasapainoa ja tarkkaavaisuutta herättelevä ja kehittävä tehtäväpolku. Reitti on tismalleen sama kuin Masuunilammen reitti: kun lapset tekevät tehtäviä, voivat vanhemmat perehtyä Masuunilammen luontopolun sisältöihin.

Lasten puuharetkeä varten tarvitset luontopolkurepun. Se on syyskuusta 2019 lähtien maksutta lainattavissa ympäri vuoden Taalintehtaan kirjastosta ja kesäaikaan myös matkailuinfosta. Yhdestä repusta löytyy tutkimusvälineet kahdelle lapselle. Reppuja on yhteensä 10 kappaletta, joten polku sopii erinomaisesti myös isommille lapsijoukoille, kuten esikouluryhmille ja koululuokille. Ikäsuositus puuharetkelle on 6–8 vuotta, mutta tehtäviä voivat tehdä toki muunkin ikäiset.

Puuharepun sisältöä. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

3. Senatsbergetin Hyvinvointipolku

Reitti 6,3 km
Kulkuaika 2 h
Tulipaikka, laavu, näköalatorni ja kiipeilykallio
Keskivaikea–vaikea reitti

Senatsbergetin laavu ja näköalatorni. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Niiden, jotka kaipaavat pidempää vaellusta, kannattaa suunnata kulkunsa Senatsbergetin Hyvinvointipolulle. Polku on merkitty hyvin maastoon, joten merkkejä seuraamalla pysyy helposti polulla. Reitti on 6,3 kilometriä pitkä ja sen varrella on luonnon hyvinvointivaikutuksista kertovia tauluja. Luontopolkutaulut kertovat konkreettisesti, miten luonnossa oleskelu ja luonnon monimuotoisuus vaikuttavat ihmisen terveyteen. Tiedon lisäksi tauluissa vinkataan hyvinvointia edistävä ja luontosuhdetta syventävä harjoitus. Luonnon hyvinvointivaikutusten maksimi saavutetaan noin kahdessa tunnissa, joten reilun kuuden kilometrin reitti on tähän tarkoitukseen juuri sopivan pituinen!

Alkutalvella luontopolku hurmaa kulkjian. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Nimensä polku on saanut reitin keskivaiheilla olevasta jylhästä kalliosta, Senatsbergetistä eli Senaatinvuoresta. Nousu kalliolle on jyrkkä, ja siten myös reitin vaativin osuus. Kallion päältä avautuu henkeäsalpaava näköala Kemiönsaaren metsäiseen sydämeen sekä merelle. Kallion päältä löytyy myös laavu tulentekopaikkoineen sekä näköalatorni, joten retkelle kannattaa varautua eväin. Polttopuut on muistettava ottaa mukaan kallion juurella sijaitsevasta polttopuuvajasta. Senatsbergetin itärinteen jyrkänteeltä löytyy myös kallioon kiinnitetyt ankkurit yläköysikiipeilyä varten.

Senatsbergetin jylhä maisemia. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

4. Ruukinkävely

Reitti 3,5 km
Kulkuaika 1–2 h
Helppo reitti

Taalintehtaan rantamakasiinit. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Ruukinkävely johdattaa Taalintehtaan kylän mielenkiintoiseen historiaan, mutta myös nykypäivään. Reittiä ei ole merkitty kylälle, vaan sisältö on toteutettu sähköisenä tarinakarttana, jossa on mukana kuvia ja videoita historiaa ja nykypäivää elävöittämässä. Reitille on suunnitteilla myös opastauluja, mutta rakennusten historia avautuu parhaiten tarinakarttaa lukiessa.

Taalintehtaan ruukkihistoria on muovannut kylälle ihan omanlaisensa tunnelman, ja Museovirasto on luokitellut keskusta-alueen merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kylällä riittää tarinoita menneistä ja kylän erityinen huumori tulee esiin talojen erikoisissa nimissä: Taalintehtaalla ei ole temppu eikä mikään kävellä Siperiasta Honolulun kautta Hollywoodiin! 

Kylän vanhat hiiliuunit. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

5. Koko perheen puuhapolku

Frisbeegolfia 18-väyläisellä metsäradalla, kanoottimelontaa järvellä, merikotkan bongailua jäällä, sadepäivä kirjastossa pelaillen… Mitä kaikkea Taalintehtaalla voikaan tehdä! Tämä puuhapolku ohjaa perheet erilaisten aktiviteettien pariin, tulitpa sitten kesällä tai talvella.

Kokoperheen puuhapolku vinkkaa myös luontopoluille. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Koko perheen puuhapolku on toteutettu täysin mobiilisti tarinakarttana eikä tiettyä reittiä ole määritelty. Voit valita aktiviteeteista ne, jotka kiinnostavat eniten tai kiertää ne kaikki! Tosin silloin kannattaa varata useampi päivä aikaa, sillä tekemistä riittää ympäri vuoden!

Melontaa Masuunijärvellä. Kuva: Sanna-Mari Kunttu

Sijainti: N=6662370, E=249611 (ETRS-TM35FIN)

Jutun kirjoittaja Sanna-Mari Kunttu on koordinoinut luontopolkuhanketta.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.