Syysaamun valossa Sallan Pahaojankurulla

Yhä pienemmäksi ja pienemmäksi käyvä metsätie sai sorapinnalleen vasta ensimmäiset aamuauringon säteet, kun me jo rullailimme Corollalla sitä pitkin kohti metsän uumenia Suomen Sallassa.

Lähestyimme Pahaojankurua Latvajärventietä pitkin. Ajoimme tietä pitkän matkaa, mutta lopulta sen kunto huononi siinä määrin, että matkaa oli jatkettava jalan (kartta). Aivan siinä vieressä olimme edellisenä iltana tutkineet Könkäänmaan erikoisia kalliotörmiä, kunnes pimeys oli yllättänyt meidät.

Nyt valitsimme päällemme syystakit ja jalkaamme vaelluskengät. Sallan aamu oli viileä.

Pysyessämme tiellä matka taittui joutuin, mutta pian oli käännyttävä seuraamaan vasemmalle haarautunutta polkua. Polku oli todella märkä syksyn sateiden jäljiltä. Vetisimmät paikat oli kierrettävä kaukaa metsän puolelta, eikä se tiheässä risukossa ollut erityisen hauskaa. Onneksi polku yhdistyi pian UKK-reittiin. Siitä lähtien pitkospuut johdattivat hankalimpien vesien yli.

Maisemat selkenivät matkan edetessä ja pusikko muuttui kauniiksi sallalaiseksi metsäksi. Parin kilometrin taivalluksen jälkeen olimme Pahaojankurun tulistelupaikalla.

Portaat vievät kurun pohjalle.

Portaat vievät kurun pohjalle.

Tulistelupaikalla on puuvaja, mutta ei kotaa. Kota lienee paikalla joskus ollut, vain kyltti näytti jääneen jäljelle. Puuvaja sen sijaan oli tupaten täynnä puita, eli hunningolla paikka ei ole.

Paikalla ei ole näköalatasannetta. Korkeiden puiden runsaasta määrästä johtuen meidän oli hiukan hankala hahmottaa maisemaa. Tiesimme olevamme aika ylhäällä, mutta kuinka alhaalla oli kurun pohja? Vastapuolella kohoava kallioseinämä näkyi puiden välistä vain vaivoin. Metsäisyys sai jylhän paikan tuntumaan intiimiltä ja turvalliselta.

Puuportaat johdattivat meidät alas kuruun. Portaikko ei ollut läkähdyttävän jyrkkä, vaan hyvinkin ihmisystävällinen.

pahaoja-1-18

Kurun pohjalla virtasi pieni ja sievä Pahaoja. Kivien ja kallioiden yli virtaava oja oli mitä viehättävin katsella ja tutkailla.

Iso kelo oli humpsahtanut lepäilemään ojan päälle. Kyllä sillä olikin siinä kaunis paikka pötköttää, kuunnella vettä ja ihailla syysaamun nousua. Kelot ovat minusta upeita metsien veistosmaisia henkiä, vanhoja ja viisaita. Vasta viime aikoina olen saanut kuulla, että jotkut jaksavat niistäkin tapella, että pitäisikö kelot jättää metsää koristamaan vai kaataa ja viedä pois vaikkapa polttopuuksi.

Minusta keloja pitää olla luonnossa, paljon ja erilaisia. Ilman niitä metsän tunnelma olisi ihan toisenlainen. Ne tietävät niin paljon sellaista, mitä me ihmiset emme.

pahaoja-1-13

Ojaa reunustavat louhikot olivat paksun sammaleen peitossa. Askeleiden asettelussa oli hyvä olla varovainen, jotta jalka ei humpsahtanut sammalen läpi kivenkoloon.

Kiipeilin ojan vierttä edestakaisin. Kivet olivat märät ja liukkaat. Mietin, miltä paikka mahtaa näyttää keväällä sulamisvesien aikaan. Kohina lienee aika paljon voimakkaampi. Nyt veden ääni oli rauhoittavan heleä.

Ruska puki kurun kauniiksi. Kaikkialla kellersi, vesi lorisi pehmeästi ja sammalikot olivat turpeita, vihreitä ja märkiä. Vesipisarat putoilivat niskaani kallioseinämien yllä roikkuvista sammaleista ja muista kasveista.

Kivilouhikossa aukeni siellä täällä sysimustia pikku aukkoja.

Aamuaurinko valaisi kurua pehmeästi. Pahaoja ei tuntunut olevan paikalle alkuunkaan sopiva nimi.

Täytin kuksan Pahaojan vedellä. Kurkotin virtausta kohti rannalta, joka oli kaikkialta märkä ja liukas, yrittäen olla itse lipsahtamatta ojan kuohuihin.

Kuinka raikasta ja ihanaa vettä! Tulistelupaikalle pääseminen oli vaatinut pitkää nousua, ja seuraavaksi oli noustava portaat taas ylös kurusta. Vettä siinä oli syytäkin tankata. Luonnonvesi maistuu ihanalta kuksasta juotuna.

pahaoja-1-7

Pahaoja on Aatsinginhaudan eteläpäässä. Aatsinginhauta on noin 20 kilometriä pitkä, kahden vaarajonon väliin jäävä ruhjelaakso. Maanjäristykset synnyttivät laakson miljoonia vuosia sitten, minkä jälkeen eroosio on tehnyt työtään alueella. Siksi Pahaojankurussa on nähtävää myös kivien ystäville, sillä kuuleman mukaan sieltä löytyy kiintoisia, sedimenttisyntyisiä kivilajeja.

Palatessamme ylös kuukkelit ilmoittautuivat. Ne saapuivat puiden latvuksiin kovalla metelillä ja isolla porukalla, mutta kun näkivät meidän vain lipittävän vettä kuksasta, päättivät ne olla tekemättä lähempää tuttavuutta.

Pahaojankuru kartalla. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit N 7409055, E 582648.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.