Syrjäiset sienimaastot ja Kuuselan hiidenkirnut

Pitkän matkaa toistakymmentä hyvää sienipaikkaa olen onnistunut löytämään ihan vain karttoja tutkimalla. Uudenmaan alueella perusteellinen ennakkotutkimus on jopa pieni välttämättömyys, ilmeisimmät ja tunnetut paikat kun houkuttelevat paikalle koko joukon muitakin. Siksi pitää olla ovela ja viitseliäs. Pienet, sopivasti tieltä näkymättömästä paikasta löytyvät ja sopivan hankalan maaston saartamat metsäsaarekkeet ovatkin vuodesta toiseen antaneet hyvää satoa. Tällainen kohde oli myös tällä kertaa vuorossa.

Niinpä kohta olin rämpimässä läpi taimikonryteikön vattupuskia väistellen. Kolmesataa metriä heinää lakoon huiskittuani vaihtui taimikko vanhaan sekametsään. Laskeuduin rinnettä alas laakson pohjalle puron varteen, paikkaan, joka kahtena edellissyksynä oli antanut varmaa ja runsasta saalista. Mikä parasta, siellä en muista koskaan kohdanneeni toista kulkijaa tai edes jälkiä.

Kosteus ja lämpö olivat tehneet tehtävänsä, ja sieniä oli noussut kuin sananlaskussa konsanaan. Maasta puski kantarelleja, herkkutattien toinen, ehkä kolmas sato, rouskuja, rykelmittäin vaaleaorakasta ja suppilovahveroa aivan mattona. Viimeksi mainittu tosin oli monin paikoin vielä turhan pientä, mutta kosteimmista kohdissa hyvinkin keruukokoista.

Vasuun kertyi kaikkiaan kymmenisen litraa suppilovahveropainotteista saalista, minkä jälkeen oli pakko luovuttaa kuljetuskapasiteetin rajojen tultua vastaan. Kokonaisuutena voin todeta, että sienitilanne on vähintäänkin hyvä, ellei erinomainen. Saa nähdä, mitä tämänpäiväiset ja huomiset kohteet antavat.

Kotimatkalla pistäydyin vielä tarkastamassa kaksi karttaan merkattua hiidenkirnua, siitä ikävää, että kumpikin oli niin lähellä kotia, että niihin ei koskaan ollut tullut lähteneeksi vasiten, mutta niin kaukana, ettei jalkapelillä mentävälle reviirille osuneet. Ensimmäinen oli näyttävä, vetten kaarevaksi hioma jyrkänne ja auki hioutunut muoto, ei varsinainen kirnu. Toinen taas sellainen oli, harvinaisesti tasaisella sijainnut, mutta pienehkö ja hoitamaton. Jos muutoin sattuu suunnalla olemaan, niin kannattaa poiketa katsomassa.

Kartta kalliomuodolle. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6688421 E 353017
Kartta kirnulle. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6688649 E 351405

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.