Syksyn viimeinen päivä Kittilän Perhejärvellä

Viimeisinä hetkinä ennen tukevaa lumipeitettä ehätimme kulkea Tepaston luontopolun Perhejärven kodalle. Olin yrittänyt kulkea polun ennenkin, mutta edellisellä kerralla olivat hyttyset ajaneet minut paluumatkalle ennen aikojaan. Nyt pakkaset olivat tehneet hyttysistä selvää, ähhähää!

Polku alkaa virallisesti alakoulun pihalta, siitä on kyltti oikein ison tien vieressä. Mutta me kävelimme alkumatkan kelkkareittiä ja yhytimme polun noin sen puolivälistä (kartta).

Polku näytti tältä:

Niin, hyväkuntoinen poronpolku lähinnä, mutta oikein kotoisa. Polku on merkitty, joten sitä on myös helppo seurata. Kyseessä on lähinnä entinen luontopolku, sillä luonto on tehnyt selvää kaikista polun varrella olevista opastetauluista. Niistä on enää rippeet jäljellä.

Maa routi ja aurinko paistoi komeasti kun olimme liikkeellä. Säikeinen jää rouskui kenkien alla.

Metsätaipaleen jälkeen tulimme kauniille avaralle suolle. Joku oli mennyt siellä mönkijälläkin, on siinä mahtanut sievästi ilmaistuna turve lentää.

Suomaan nimi on Isovuoma ja pitkittäissuunnassa näytti kulkevan kelkkareitti. Levikin häämötti kaukana horisontissa. Lohi- Kuiva- ja Hanhivaara kohoavat suokentän laidoilla.

Suon yli vei pitkospuut, joskin luonto oli ominut niitä itselleen jo takaisin. Puut olivat jopa märkyydestä ja jäästä huolimatta silti ihan hyvät kulkea, ilman niitä emme olisi lähteneet edes yrittämään eteenpäin.

Luonnon koristelemat pitkospuut.

Ihana pieni tuuli puhalsi aukealla. Perhejärvenkumpu kohosi edessämme. Polku olisi kiertänyt sen, mutta me päätimme suunnata suoraviivaisesti kummun yli. Risteyskohdasta löysimme vanhan karhunloukun. Siinäkin vieressä on joskus ollut kunnon infokyltti, mutta nyt teksti oli tipotiessään.

Neliskanttisen puurakennelman katto oli romahtanut ja pohjalla lepäsi kasa suuria kiviä. Olikohan karhu saanut ne niskaansa, vai onko rakennelma pettänyt ajan saatossa?

Perhejärvenkummun ylitettyämme saavuimme yksityistielle. Tie oli upeassa kunnossa, leveä ja hieno. Mutta autolla ei sinne ole asiaa, ajokieltomerkki ja puomi pitävät siitä huolen. Kävellen on siis mentävä, ja silloin kodalle kertyy matkaa koulun pihalta neljä kilometriä.

Kävelimme tietä pitkin kodalle vielä muutamansadan metrin matkan. Kota oli kaunis ja hyvässä kunnossa, puuvajassakin oli paljon puita ja nurkat on pidetty siisteinä. Mies viritti jälleen tulen sillä aikaa kun minä suuntasin rantaan katselemaan maisemia.

Perhejärvi oli kaunis ja sininen. Se nautti selvästi viimeisistä aurinkoisista syyspäivistä, tiesi varmaan, että kohta lumi ja jää peittävät sen taas puoleksi vuodeksi.

Keskipäivä.

Jää oli alkanut jo hiljalleen peitellä veden pintaa.

Ei ristinsielua missään.

Herkuttelimme makkaralla hetken aikaa ja pakkasimme taas kamppeemme. Mietimme paluumatkan reittiä samalla kun pyyhimme viimeiset sinapit suupielistä. Päätimme kävellä tietä pitkin takaisin kylille, jossa auto meitä odotti. Ihan vain siksi, että näkisi lisää uusia maisemia.

Ilta alkoi jo ilmoitella itsestään. Hiiripöllö sinkosi kuin sukkula metsän kätköistä tien yli kiitäen ja hävisi jonnekin puiden lomaan. Astelimme metsätietä rauhassa ja ihmettelimme kaikkea mahdollista ja mahdotonta mitä tien vierellä näkyi. Ojat olivat jäässä ja pitihän jään paksuus tarkistaa kiveä hiukan viskaamalla.