Syksyinen yhden yön retki Kevon luonnonpuistoon

Syyskuussa 2015 päätin ystäväni kanssa lähteä yöreissulle Kevolle ajanpuutteen takia, kun sopivaa tilaisuutta pidemmälle reissulle ei ollut. Kevo on tunnetusti raskas kulkea, ja varauduimmekin kovaan koitokseen hyvin. Reissumme starttasi Kevon reitin Utsjoen päästä, Kenestuvilta. Alkupäässä (tai no, loppupäässä oikeastaan, riippuu mistä aloittaa) reittiä on pitkät portaat ja kivikkoinen maasto. Kuljimme läpi kauniin ruskan ja pidimme ensimmäisen tauon Silkeájan teltta- ja nuotiopaikalla.

Lähtöpaikka kartalla

Hetken lepuuteltuamme jalkojamme ja rinkkoja säädeltyämme matka jatkui tummenevan ruskan lomassa kohti seuraavaa nuotiopaikkaa. Kevolla on kätevästi 5–10 kilometrin välein teltta- ja nuotiopaikkoja, joilla on runsaasti tilaa yöpyjille. Telttapaikkoja ei ole ainoastaan nuotiopaikan läheisyydessä, vaan parinkymmenen metrin päästä löytyy lisää tampattuja telttapaikkoja. Mutta on hyvä muistaa, ettei Kevolla saa yöpyä muualla kuin sille tarkoitetulla alueella. Myös viralliselta reitiltä poikkeaminen luonnonpuiston alueella on kielletty.

Olin aivan yllättynyt että reissumme aikana vastaan tuli ihmisiä – olihan syyskuu ja maanantai. Lähestyimme ensimmäistä Koskikarapuron näköalapaikkaa. Komea näkymä aukesi Kevon alkavalle rotkoalueelle, ja alhaalta saattoi nähdä porotokan liikkuvan kohti auringossa kimmeltelevää järveä. Korkean paikan kammoista hirvitti – olikohan kukaan uskaltautunut rotkon reunalle?

Aikamme näkymiä kauhisteltuamme matka jatkui. Edessä oli hyvin epätasaista maastoa, jolla oli hankala kulkea. Ystäväni oli lähtenyt matkaan lenkkikengissä ja edelleen ihmettelen, miten tyytyväisenä ja jalkojaan loukkaamatta koko reissu sujui hänellä…

Pitkät portaat laskeuduttuamme samoilimme mäntymetsän läpi ja saavuimme ensimmäiselle joenylityspaikalle. Vastaan tullut pariskunta pelotteli syvästä vedestä, ja kauhunsekaisin tuntein valmistauduimme koitokseen. Parit rohkaisupähkinät suuhun ja menoksi! Vähän matkan päässä joki häämöttikin, otimme kengät pois jalasta ja lähdimme ylittämään jokea köysien avulla.

Tässä vaiheessa voisin suositella ihmisiä ottamaan Crocsit mukaan. Ainakin ensimmäinen (viimeinen) joen ylitys oli täynnä teräviä kiviä ja kirosin autoon jääneitä kenkiäni. Vesi onneksi ylittyi vain hieman yli polven, joten selvisimme pitkinä likkoina kuivina ylityksestä. Alkukesästä vedenylitykset voivat olla hankalia vuolaana virtaavien, veden pintaa nostavien tunturipurojen takia.

Ylityspaikalta alkoi hankalin osuus. Polku kulki kalliolla, kallion reunalla ja todella vaikeakulkuisessa maastossa. Näkymät olivat kauniit, kanjoni siinsi vastarannalla ja joessa oli muutamia hassuja saaria, joilla kasvoi satunnaisia puita. Aurinko alkoi jo pikkuhiljaa laskea, ja pimeä meinasi yllättää. Matka tuntui ikuisuudelta väsyneissä jaloissa, ja viimeinkin saapuessamme kesällä palaneen Tapiolan kammin luokse päätimme jatkaa matkaa vielä hetken aikaa.

Kun saavuimme toiselle leiripaikalle, epäsosiaalisuus iski ja päätimme matkata takaisin edeltävälle leiripaikalle – antaisimme yksin vaeltaneelle miehelle rauhan täksi yöksi. Njaggaleapmin leiripaikalla oli käteviä tasoja, joita pystyi laittamaan teltan alle epätasaisella maastolla. Paluumatka tuntui vielä pidemmältä kuin tullessa, täytin vesipullon pienessä joessa ja viimeinkin saavuime Tapiolan kammille.

Harmitti kovasti että kammi oli päässyt palamaan. Onneksi palo ei ollut levinnyt kauas, vain lähimmät puut olivat hieman kärähtäneitä. Pystytimme teltan hietalieteelle juuri ennen auringon laskua ja ryhdyimme iltapalalle. Iltapalalla koimme jänniä hetkiä, kun hiiri rapisteli pilkkopimeässä lehtiä, mielikuvitus kävi vilkkaana. Olin aivan varma, että kettu hiippailee lähistöllä. Iltapalan jälkeen jäin tiirailemaan järvelle päin otsalamppuni avulla ja näin viereisellä rannalla kahdet silmäparit. Ne nousivat ylös ja laskivat jälleen alas… Olikohan siellä poro tai joku muu eläin juomassa? Kieltäydyin kuvittelemasta pidemmälle, näky jo tuollaisenaan oli karmiva.

Yö oli yhtä meteliä täynnä. Hiiret rapistelivat teltan ulko- että sisäpuolella, ja jouduimme ajamaan yhden kaverin pois ystäväni rinkasta. Joku raapi jossain vaiheessa yötä telttaa pääni vierestä ja jokin lintu läpsi teltan kattoa siivillään. En tiedä halusivatko eläimet meidät pois paikan päältä vai kiusallaanko valvottivat koko yön. Vielä tänäkin päivänä pidän Kevolla vietettyä yötä elämäni pelottavimpana telttayönä.

Aamulla kömmimme väsyneinä ulos teltasta. Alkoi aamupalan valmistus. Njaggaleapmin leiripaikan yksinäinen vaeltaja oli lähtenyt aikaisin liikkeelle ja ohitti leiripaikkamme vaihdettuaan kuulumiset. Aamupäivä oli kauniin aurinkoinen, eikä lähestyvä vedenylitys jännittänyt ollenkaan.

Paluumatkalle lähdettiin rauhassa. Hankala maasto antoi hyvin osviittaa Kevon 63 kilometriä pitkän reitin rankkuudesta. Moniaskelmaiset portaat eivät olleet edes reitin pisimmät, silti niissä sai puuskuttaa kun kuljimme samaa reittiä pitkin takaisin. Kevon reitin kulkevalla on hyvä olla kokemusta vaeltamisesta ja raskaammista maastoista ennen kuin lähtee matkaan.

Silkeájalla ihailimme ruskan sävyjä ja pidimme pienen tauon. Autolle päästyämme laskimme rinkat helpottuneina takakonttiin, yöreissu Kevolle oli ikimuistoinen ja mukava tapa kokeilla pätkä rankempaa reittiä kahden päivän aikana.

Linkki palaneen Tapiolan kammin leiripaikalle

Juttu on julkaistu alunperin Adventureland Lapland -blogini vanhemmassa osoitteessa.

Lue myös:

Kevon ohjeet ja säännöt – Luontoon.fi

Kevon kanjoni kahdella tavalla, Utsjoki

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.