Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla on kiehtova paikka täynnä historiaa

Sain tilaisuuden vierailla Loviisan kauniissa kaupungissa ja kaupunkin edustalla Svartholman saaren merilinnoituksessa. Retkipaikalla on aiemmin esitelty Svartholman maalinnoitus. Tämä merilinnoitus kuuluu samaan meripuolustusasemien sarjaan kuin Suomenlinnakin, ja Svartholman merilinnoitus rakennettiin aikoinaan toimimaan yhteistyössä mantereen puolella olevan linnoituksen kanssa ja torjumaan Loviisanlahtea päin mahdollisesti mereltä tulevia hyökkäyksiä Ruotsin vallan aikaan 1700-luvulla.

Loviisahan on Konnevedeltä suhteellisen miehekkään ajomatkan päässä, ja sen lisäksi, että olin suunnitellut kahden pysähdyksen taktiikan, piti katsoa ennalta myös miten Loviisasta pääsee Svartholmaan ja mihin aikaan. Svartholman ja Loviisan Laivasillan välillä liikennöi Suomen Saaristokuljetus -niminen laivafirma useamman kerran päivässä säästä riippuen. Eli kovalla tuulella voi olla, että paatti ei liikahda satamasta, mutta Saaristokuljetuksen sivuilla on luonnollisesti aikataulujen lisäksi yleensä ajantasainen tiedote, kulkeeko kuljetus vai ei.

Laivasilta on suosittu paikka aivan Loviisan keskustan kupeessa.

Laivasilta on suosittu paikka aivan Loviisan keskustan kupeessa.

Ensimmäinen kyyti Laivasillalta lähtee klo 11, mutta siihen en ehtinyt, kun jäin matkan varrelle seikkailemaan. Jäipähän sitten aikaa seuraavaan, klo 13 lähtöön, tutustua nopeasti itse Loviisan kaupunkiin ja Laivasillan palveluihin. Laivasillalla on mm. merenkulkumuseo, jossa on esimerkiksi hienoja pienoismalleja vanhoista laivoista, vanhaa esineistöä sekä erittäin näpeän näköinen realistinen jäljennös kapteenin kabinetista.

Kyllä kapteenin kelpasi.

Kyllä kapteenin kelpasi.

Koska reissupäivänä oli loistava sää, ja aurinko paistoi täydeltä laidalta, oli oletettavissa, että veneilijät ja muut kesämatkailijat olisivat sankoin joukoin liikkeellä. Niin myös hyvän vinkin heitti Laivasillan infopisteen kaveri, joka sanoi, että laiturille kannattaa tulla hyvissä ajoin, koska ensimmäiseen kyytiin oli niin kova tunku, että kaikki eivät mahtuneet mukaan. Otinpa hänen neuvostansa onkeeni ja varmistin, että ehdin kävellä Loviisan keskustasta takaisin satamaan, etten myöhästyisi toisesta lähdöstä.

Saaristokuljetuksen M/S Maria -alus lähti ajallaan kohti Svartholmaa ja kulki pitkin kaunista Loviisan rannikkoa noin 40 minuutin ajan. Alukseen mahtuu enimmillään 80 henkeä, mutta suositus on puolet siitä. Aurinkoisena tiistaipäivänä matkustajia oli jokaiselle vuorolle, ja mikäpä olikaan istuskella joko laivan kannella tai sisällä katselemassa hienoja merimaisemia. Itse katsoin parhaaksi pysytellä sisällä, sillä käsivarret olivat jo sen verran aurinkoa itseensä imeneet, että en halunnut nahkaani enempää polttaa.

M/S Marian matkanopeus on n. 8 solmua eli n. 15 km/h.

M/S Marian matkanopeus on n. 8 solmua eli n. 15 km/h.

Svartholman saari näytti varsin kutsuvalta kauempaakin, ja näin, että siellä on hyvin runsaasti kasvillisuutta, jonka seasta itse linnoitusta hädin tuskin huomaa. Linnoitus on kuitenkin rakennettu pääosin jo 1748–1760 välisenä aikana, ja sen jälkeen paikassa ovat moneen kertaan vaihtuneet niin asukkaat kuin kasvillisuus. Eversti Augustin Ehrensvärdin suunnittelema säännöllinen ns. bastionilinnoitus rakennettiin alun perin Ruotsin laivaston tukikohdaksi ja suojaamaan Venäjän vastaista rajaa, minkä jälkeen se on ottanut vastaan tuulen ja tyrskyjen ohella mm. venäläisten miehityksen 1808, englantilaisen laivasto-osaston tykistön tuhoisan moukaroinnin lähes 50 vuotta myöhemmin ja lukuisia vankeja historiansa aikana, vaikka varsinaiseksi vankilasaareksi se ei koskaan muodostunut.

Tällä kertaa linnoitus kuitenkin otti vastaan laivalastillisen matkailijoita, jotka pääsivät heti laivasta astuttuaan valitsemaan suunnan vaikkapa joko kohti saaressa toimivaa Café Svartholm -nimistä ravintolaa, linnoituksen suojissa olevaa sen historiasta kertovaa näyttelyä tai linnoituksen ulompien kivimuurien vieressä saaren kiertävää polkua, jota pitkin saattoi vapaasti kulkea. Svartholmassa järjestetään myös opastettuja kierroksia suomeksi ja ruotsiksi sekä tarvittaessa myös englanniksi.

Svartholmassa vierailee runsaasti väkeä eri puolilta maata ja ulkomailtakin.

Svartholmassa vierailee runsaasti väkeä eri puolilta maata ja ulkomailtakin.

Svartholman merilinnoituksessa jyhkeiden kivimuurien sisäpuolella on synkkiä käytäviä ja holveja, joissa kylmänkostea tunnelma vaikuttaa luihin ja ytimiin, ja voi melkein kuvitella olevansa joku vankityrmässä viruva raukka, jolla ei ole omien kynsiensä lisäksi juuri muuta järsittävää kuin pieni leivänkannikka, jos joskus sitäkään. Myös sotilaat, joita oppaan mukaan oli parhaimmillaan linnoituksessa 700, kärsivät vilun ja tautien lisäksi usein nälästä ja mm. keripukista. Onneksi nykyään tilanne on toinen, sillä ainakaan saaren ravintolassa ei nälkä – eikä kyllä janokaan – pääse yllättämään.

Kuulinpa, että joissakin näistä holveista majailisi jonkun raukan luuranko, mutta enpä törmännyt itse siihen.

Kuulinpa, että joissakin näistä holveista majailisi jonkun raukan luuranko, mutta enpä törmännyt itse siihen.

Myöskään mitenkään erityisen tilava ei Svartholma ollut, ja varsinkin tykistöllä oli hankaluuksia saada kalusto mahtumaan millään ilveellä ampuma-aukkoihin, jotka oli siis nähtävästi jostakin syystä tehty liian pieniksi. Muun muassa siitäkin syystä, ja sotilaiden terveyden ja taistelutahdon vähitellen huvetessa venäläisillä ei ollut kovinkaan suurta haastetta valloittaa linnoitusta itselleen 1800-luvun alussa.

Svartholman linnoituksen laaja sisäpiha on toiminut aikoinaan mm. sotilaiden harjoituskenttänä, ja silloinkin lienee otettu asentoa ja poistuttu taakse oikein urakalla. Sisäpihan reunalla on katettu alue, jonka suojissa on pahasti rapistunutta tiilimuurausta, josta osaa on restauroitu viimeksi 1998. Linnoituksen kunnostustyöt aloitettiin kuitenkin jo vuonna 1937, ja varsin pitkälle raunioitunutta aluetta raivattiin ja korjailtiin enemmänkin 1960-luvulla. Kokonaan linnoitusta ei ole missään vaiheessa entisöity.

Vasemmalla osittain restauroituja sisämuureja. Yksi linnoituksen oppaista käppäilemässä hoitotöihin.

Vasemmalla osittain restauroituja sisämuureja. Yksi linnoituksen oppaista käppäilemässä hoitotöihin.

Koska olin ottanut teltan mukaani aikomuksena yöpyä saaressa, katsoin järkevämmäksi ryhtyä sen pystytykseen ja jättää retkivarusteeni telttaan, sillä mitään erillistä säilytyspaikkaa retkeilijöiden tavaroille saaressa ei ole. Leiriytymiseen tarkoitettu paikka on saaren itäpäässä, yhden alueen kolmen tulipaikan läheisyydessä. Itäpään lisäksi tulipaikka on heti tilausliikennelaiturin ja uimarannan vieressä, josta löytyy myös ulko-WC, sekä saaren eteläpuolella. Samalla suunnalla on myös näköalatasanne, josta onkin varsin hulppeat näkymät.

Tasanteelta näkee hyvin myös linnoituksen jykevät rantavallit.

Tasanteelta näkee hyvin myös linnoituksen jykevät rantavallit.

Joissakin kohdin rantavallien päällä pääsee myös kävelemään, ja niille voi nousta eri paikoissa olevia portaita pitkin. Merituuli on melkoisen voimakasta vallien päällä, mutta niiden sisäpuolella on paikka paikoin varsin tyyntä. Tosin saaren eteläisen reunan tulipaikka kärsii tuulesta aika lailla, mutta eivätpähän ötökätkään jaksa kiusata. Alueella kiertäneiden matkailijoiden puheissa kuului, että moni juhannus on vietetty saarella telttaillen ja nuotiolla istuskellen.

Sen lisäksi, että Svartholmassa käy ”julkisilla” väkeä runsain mitoin, paikka on ilmeisen suosittu myös veneilijöiden keskuudessa. Siitä osoituksena olivat lukuisat vierasvenelaituriin ankkuroineet purje- ja moottoriveneet, joita näytti olevan myös ainakin Virosta. Jotkut veneilijät saattavat käydä Svartholmassa vain syömässä ja nauttimassa maisemista, mutta moni myös yöpyy veneessään. Mitään muuta majoitustilaahan saaressa ei ole, ainakaan toistaiseksi.

Vieraslaiturilla riittää vilskettä.

Vieraslaiturilla riittää vilskettä.

Puhutaanpa hetki vielä säästä, koska sitä pitää kehua ihan pelkästään sen vuoksi, että oikeasti lämpimät ja aurinkoiset päivät ovat olleet tänä kesänä kortilla. Onneksi se perinteinen ”sinisen repun kirous” ei toteutunut tälläkään kertaa, sillä iltamyöhäiseen saakka ilma oli sangen mainio ja lämmin. Olin siis ähvännyt teltan pystyyn melkein saman tien, kun saareen saavuin, joten iltasella oli väen vähettyä mukava kellahtaa makuualustalle huilimaan ja keittelemään pienet iltasopat tulipaikalla.

Jos olisin ollut metsäretkellä, olisin todennäköisesti luottanut risukeittimeen, mutta perinteinen Trangia polttonesteellä osoittautui saaressa osuvammaksi valinnaksi juurikin tuon tuulen takia. Laittelin lisäksi silti nuotioon tulet, ja mikäs oli laitellessa, sillä puuhuolto toimi, ja puutkin olivat kuivia. Muita tulistelijoita ei paikalle saapunut, luultavasti siksi, että lämpimän kupin sijasta ravintolan pizza- ja muut annokset maistuivat paremmin. Oma retkibudjettini oli tarkoituksella keveä, mutta nuudeleiden ja pussikeittojen lisäksi oikeastaan muuta en tarvinnutkaan, sillä fyysisesti reissu ei ollut millään tapaa rasittava.

McKinley Manitu III piti pintansa taas kerran.

McKinley Manitu III piti pintansa taas kerran.

Yötä myöten tuuli voimistui ja alkoi sataa, mutta olin onnistunut valitsemaan teltan paikan sen verran hyvin, että tuuli ei juurikaan telttaa temponut. Sadekin pysyi hyvin ulkopuolella, makuupussissa tarkeni yllättävän hyvin, eivätkä sisäteltta tai varusteet olleet erityisen kosteita aamullakaan sateen jatkuessa edelleen. Yö sujui hyvin rauhallisesti, sillä muutamaa yöllistä lepakkojen perässä hiippailijaa lukuun ottamatta kukaan muu ei teltan lähistöltä kulkenut tai ainakaan saanut kevyttä pintaunta nukkuvaa hereille.

Jos tuuli olisi yltynyt vaaralliseksi tai olisi alkanut ukkostaa, olisi pitänyt ehkä kömpiä vanhaan vankityrmään suojaan kuulemma siellä majailevan varsin luisevan kaverin seuraksi. Mitään hätää teltassa ei kuitenkaan ollut, ja sainpa aamusella hetkellisen poudan aikana kamppeet kasaan ja teltan takaisin säkkiin. Heräsin sen verran aikaisin, että kukaan muu saaressa omissa veneissään yöpyjistä ei ollut liikkeellä, joten sain kaikessa rauhassa kierrellä saarta taas kerran ja katsella merelle.

Laivalaiturin vieressä rauhallisesti keinahdellen parvi valkoposkihanhia.

Laivalaiturin vieressä rauhallisesti keinahdellen parvi valkoposkihanhia.

Svartholman saari oli vielä n. 1,5 vuotta sitten Museoviraston hallinnassa, mutta se on nyttemmin siirtynyt Metsähallitukselle. Saaren hoidosta kuitenkin vastaa Loviisan kaupunki, mutta Metsähallituksella on vahva ajatus saaren kehittämiseksi mm. leirintämahdollisuuksien osalta. Vaikka toinen reissupäivä valkeni harmaana ja sateisena, olivat omat tunnelmani silti aurinkoiset, koska näin hienossa paikassa vierailen mielelläni.

Svartholma on avoinna vielä elokuussa, joten sinne ehtii vielä joko järjestetyillä kyydeillä tai omalla veneellä, jos sellaisen omistaa. Olipa kulkuväline mikä tahansa, paikka on käymisen arvoinen, ja se sopii myös lapsille, sillä alueelta löytyy niin leikkipaikka kuin köysiliuku, ja myös pieni seikkailu nimeltään ”Svartholman kadonneet kansiot”.

Tarkempia tietoja Svartholmasta ja sen historiasta sekä koordinaateista merenkulkijoita varten löytyy mm. Metsähallituksen ja VisitLoviisan sivuilta.

KARTTA

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.