Niin lähellä, mutta niin kaukana – Suonenjoen Kurkivuori

Kansallispuistot edustavat monelle sitä suojeltua luontoa, joihin hakeutumalla voi kokea elämyksiä, joita talousmetsät eivät pysty tarjoamaan. Sen ne tekevät, mutta tässä ei ole kuitenkaan koko totuus. Monesti kun paljon kansallispuistoja lähempää voi löytää pienempiä, mutta jopa antoisampia suojeltuja alueita, jotka vieläpä toisin kuin kansallispuistot, saavat usein nukkua ruususen untaan liki täysin kulkijoiden unohtamina.

Olemme kirjoittaneet lukuisia tarinoita muun muassa Haavikkolehdosta, jonka reilun 70 hehtaarin piskuinen ala tarjoaa jylhän monipuolisia, mykistävän hienoja luontoelämyksiä, joiden rinnalla ei tarvitse kansallispuistoille hävetä.

Haavikkolehdon lisäksi Suonenjoen eteläosissa on myös toinen upea suojelualue, Kurkivuori. Kohoman muoto on tuttu varmasti kaikille Jyväskylästä Kuopiooon autolla matkanneille. Tokkopa moni on kuitenkaan tehnyt tuota ohikiitävää hetkeä syvempää tuttavuutta vuoren kanssa. En ollut itsekään. Monesti olin sen kupeita viistäen kulkenut, vaan nyt pyhinä otimme Juhan kanssa asiaksemme käydä katsomassa, millainen Kurkivuori on paikkojaan.

Pysäköimme 9-tien kupeseen ja jalkauduimme kohti Kurkivuorta pienen mutta kauniin Kourujoen ylittävää siltaa pitkin. Jo ennen jokea vuori näytti metsän, joka puhutteli välittömästi. Siellä ihminen oli vieras ja järjestyksestä päättivät korkeammat voimat. Nyt ne olivat asetelleet rungot joen päälle.

Toisella puolella jokea odotti vanha ajoura, josta loitottuamme maisema muuttui tyystin. Metsä oli saanut olla rauhassa yli ihmisiän. Maapuuta oli runsaasti ja pilvisen päivän kääntyminen iltahämärään sai oman lisänsä tiheästä kuusikosta.

Kurkivuori kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Vuoren jyrkkien rinteiden väliin jää somia laaksoja ja pienialaisia soistumia. Vuoren keskiosissa on muutama pienialainen lehtolaikku, joiden kasvillisuus on pääosin hiirenporras- ja metsäalvejuurivaltaista saniaislehtoa. Laikuista eteläisimmässä kasvaa muun muassa sananjalkaa, lillukkaa, metsäkastikkaa ja metsälehmusta, joka noilla korkeuksilla on jo erityisen mainittava asia.

Lehmuksien annoimme levätä talvilepoaan. Niitä tervehtisimme jahka kesä olisi houkutellut ne taas lehteen. Sen sijaan kipusimme vuoren laelle ja laaksoon sen toiselle puolelle.