Suomenojan siirtolohkare, Espoo

Suomenojan siirtolohkare on ollut tiedossani jo vuosikaudet, mutta jostain syystä vierailu kohteella on aina siirtynyt siirtymistään. Eikä vähiten siitä syystä, että entisenä espoolaisena se oli niin lähellä, että reissut suuntautuivat pääsääntöisesti pidemmällä olleisiin kohteisiin. Lähimpiä paikkoja aina jotenkin säästelee niitä päiviä varten, kun aika on kortilla.

Kaupoilla käynti vei eräänä päivänä minut Suomenojalle. Aikataulukaan ei ollut sieltä tiukummasta päästä, joten päätin korjata tämän puutteen ja samalla katsastaa, millainen oli tämä suuri siirtolohkare, jonka alla piti olla luolamainen tila.

Parkkipaikka löyty varsin läheltä kohdetta ja läheiseltä kevyenliikenteenväylältä kiemurteli kalliota pitkin jonkinlainen poluntapainen suoraan kohteelle. Keskellä mäntykangasta oli suurehko kasvusto apinanleipäpuuta, joka kieltämättä oli varsin voimakkaassa kontrastissa ympäristönsä kanssa. Sitä tovin tuumittuani käänsin katseeni ja edessäni oli 5–6 metriä kanttiinsa ollut lohkare. Paikka oli varsin tallautunut, jonkun verran roskainen ja rauhoituksesta kertova tolkka oli irtopainoksena kiveä vasten.

suomenoja2Lohkareen kierreltyäni aloitin toisen kierroksen ja konttaillen yritin kurkistella kiven alle. Jos suuntavaistoni on oikeassa, suurin luolamainen tila oli sen lounaispuolella. Samasta kohtaa lähti pieni luultavasti läpiryömittävissä oleva tunne lohkareen alitse. Toisissa varusteissa olisi todennut tämän omakohtaisen kokemuksen kautta, mutta kirkkopuvussa päätin jättää kokeilun sille kuuluisalle toiselle päivälle.

suomenoja3Lohkare on monella tapaa helppo kohde, varsinkin lapsien kannalta. Valittettavasti luolaksi lohkareen alle jäävästä tilasta ei ole, joten liian korkeita odotuksia ei paikalle lähtiessä kannata ladata.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6671086 E 372678

7 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Seppo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.