Suomalaiset hullaantuivat retkeilystä! Retkipaikka tsemppaa luontoon tarjoamalla kohdevinkkien lisäksi kursseja, varustevuokrausta ja opastusta

Hyviä uutisia: yhä useampi suomalainen on rakastunut retkeilyyn! Tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiviään juhliva Retkipaikka on saanut seurata suomalaisen retkeilykansan heräämistä aitiopaikalta. Retkipaikan kävijämäärät ovat kasvaneet huimaa tahtia jo ennen koronaa, ja kun pandemia sai suomalaiset retkipoluille ennennäkemättömän innon vallassa, pomppasi myös Retkipaikan lukijakunnan koko – eikä se osoita hiipumisen merkkejä, päin vastoin.

Kotimaan kukkaan puhjennut retkirakkaus on huomattu muuallakin kuin meillä Retkipaikassa. Metsähallitus uutisoi tiedotteessaan, että kansallispuistojen käyntimäärissä on noustu uudelle tasolle. Metsähallituksen mukaan viime vuonna Suomen kansallispuistoissa vierailtiin vähän yli 4 miljoonaa kertaa ja retkeilyalueilla 559 800 kertaa, mikä vuoteen 2019 nähden tarkoittaa peräti 25 prosentin nousua. Eikä alamäkeä ole näköpiirissä!

Retkipaikan perustaja Antti Huttunen iloitsee suuresti tästä suomalaisissa roihahtaneesta retkirakkaudesta.

– Retkipaikka on 10 vuoden ajan ollut keskeisesti mukana tuomassa esille luonnossa liikkumista ja muun muassa kansallispuistojen mahdollisuuksia. On ollut uskomattoman hienoa nähdä, kuinka jatkuvasti uudet ihmiset löytävät luonnon ja sen hyvää tekevät vaikutukset elämäänsä, Huttunen sanoo.

Retkipaikan kävijämäärä ja kansallispuistojen kävijämäärä ovat kasvaneet samassa suhteessa.

– Retkipaikkaa lukee nyt vuosittain 1,2 miljoonaa eri käyttäjää. Kasvu on ollut tasaisen reipasta jo ennen koronaa, sitten korona teki siihen harppauksen ylöspäin ja kävijämäärät ovat jääneet kutakuinkin sille tasolle, Huttunen kertoo.

Suomen luonto- ja retkeilykeskus Haltia on Retkipaikan tukikohta Suomen 3. suosituimman kansallispuiston, Nuuksion, kupeessa. Kuvassa Antti Huttunen.

Vastuullisesti retkipoluille

Monessa kotimaan luontokohteessa on nähty mieleenpainuvan runsaita kävijämääriä sitten koronapandemian alun. On käynyt ilmi, ettei retkietiketti ole ollut kaikille tuttu.

Valtavien lukijamääriensä ansiosta Retkipaikalla on loistava asema paitsi kannustaa aloittelijoita retkiharrastuksen alkuun, myös edistää vastuullista retkeilyä. Vastuullisuusteemoja nostetaan sivuston artikkelivirrassa tasaiseen tahtiin, mutta työtä tehdään myös käsinkosketeltavammin suoraan kentällä esimerkiksi Retkipaikan tukikohdassa Suomen luonto- ja retkeilykeskus Haltiassa Nuuksiossa.

– Sitä mukaa kun olemme innostaneet ihmisiä luontoon, olemme myös kasvattaneet viestintää vastuullisesta retkeilystä eri keinoin. Järjestämme monenlaisia ohjattuja retkiä ja kursseja, vastaamme asiakkaiden kysymyksiin niin paikan päällä Haltiassa kuin puhelimitsekin ja annamme neuvontaa myös esimerkiksi välinevuokrauksen yhteydessä, Huttunen luettelee.

Retkeilymaailmassa vastuullisuus kattaa paitsi täydellisen roskattomuuden, sääntöjen mukaisen tulistelun sekä lemmikkien kiinnipidon kansallispuistoissa ja muilla suojelualueilla, myös muun muassa kulutukseen liittyviä kysymyksiä.

– Olemme laajentaneet Haltian varustevuokraamon tarjontaa huomattavasti, jotta ihmisten ei tarvitse ostaa kaikkea omaksi voidakseen nauttia retkeilystä sujuvasti. Henkilökuntamme neuvoo tarvittaessa varusteiden käytössä ja antaa samalla vinkkejä vastuullisuuteen, koskien esimerkiksi sitä, missä on luvallista pyöräillä tai missä voi keitellä nuotiokahvit hyvillä mielin, Huttunen kertoo.

314 500 käynnillä Nuuksio oli Metsähallituksen mukaan viime vuoden 3. suosituin kansallispuisto Suomessa. Sen edelle menivät vain Lapin kuuluisuudet Pallas-Yllästunturi sekä Urho Kekkosen kansallispuisto.

Retkipaikka järjestää erilaisia retkeilyyn liittyviä kursseja ja ohjattuja retkiä eri tasoisille retkeilijöille, myös aivan vasta-alkajille.

E-fatit ja lumikengät nousseet hitiksi Haltiassa

Metsähallituksen tiedotteen mukaan Suomen kansallispuistoissa liikuttiin viime vuonna lihasvoimin 43,6 miljoonaa kilometriä, mikä vastaa 1 087 kierrosta maapallon ympäri. Keskimääräinen patikkamatka oli 8 kilometriä ja pyöräilymatka 20 kilometriä.

”Asiakastyytyväisyys oli korkea: 4,38 asteikolla 1‒5. Asiakkaat saivat mitä tulivat hakemaan: luonnon rauhaa, ainutlaatuisia maisemia sekä hyvinvointia itselleen. Monissa kansallispuistoissa oli myös ehditty parantaa retkeilypalveluja Metsähallituksen Luontopalvelujen saaman erillisrahoituksen turvin, mikä lisäsi asiakastyytyväisyyttä. Myös Metsähallituksen kestävän luontomatkailun yhteistyöyritykset ovat kehittäneet ja monipuolistaneet palvelujaan asiakkaiden toiveiden mukaisesti, ja esimerkiksi lisänneet välineiden, kuten maastopyörien ja lumikenkien vuokraustoimintaa. Tämä näkyy lisääntyneinä asiakasmäärinä ja -tyytyväisyytenä.”

– Metsähallitus tiedotteessaan

– Meidän vuokraamossamme Haltiassa lumikengät ja sähköfätit eli sähköavusteiset läskipyörät ovat nousseet todellisiksi hiteiksi, kertoo Huttunen.

Kun asiakas vuokraa pyörän Haltiasta, asiakaspalvelu antaa hänelle toiveiden mukaisia reittiehdotuksia. Lumikenkäillä kansallispuistossa saa huomattavasti vapaammin, ja Nuuksion järviylänkö onkin runsaslumisena seutuna mitä mainioin eteläsuomalainen lumikenkäilykohde. Myös lumikenkäilijä saa Haltiasta reitti- ja kohdevinkit halutessaan.

Luonnon hyvää tekevistä vaikutuksista kannattaa nauttia vuoden ympäri, ja jos hiihto ei jostain syystä ole oma laji, niin lumikenkäily tarjoaa todella helpon ja hauskan tavan lähteä tutkimaan omia polkujaan lumiseen luontoon. Paksujen hankien ei kannata antaa olla este retkeilylle!

– Tammi–helmikuussa olemme järjestäneet ja järjestämme lumitilanteen salliessa myös opastettuja lumikenkäretkiä joka lauantai. Näin haluamme tarjota matalan kynnyksen tutustumisen lajin pariin uusille ihmisille, Huttunen vinkkaa.

– Lumikengät tuovat kulkemiseen vapautta ja seikkailun tuntua. Niiden kanssa ei kaipaa huollettua talvireittiä, vaan jokainen voi luoda omat reittinsä luonnon siimekseen.

Tutustu Haltian kurssitarjontaan: