Sumiaisten Orrinkolo on karunpuoleinen kortteeri

Ihan alkuun kerrottakoon, että tässä jutussa kuvat tulevat sitten enimmäkseen näiden seuraavien jaaritusten jälkeen eikä seassa, sillä tällä kerralla en aio ripotella välimatkakuvia sekaan, vaan kuvat ovat kaikki varsinaiselta käyntikohteelta, joten yrittäkää kestää.

Se on aina varsin mukavaa, kun jonkun paikan taustatietoja kysellessä selviää, että siellä ja siellä olisi semmoinen ja semmoinenkin paikka, josta en ole itse ennen kuullutkaan. Eikä aina ole välttämättä moni muukaan meikäläisen sukupolven edustaja, vaan tieto on meidän isiemme tai äitiemme ikäisillä ihmisillä, jotka ovat puolestaan kuulleet ne omilta vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan.

Eräs tämmöinen paikka on melkein Äänekosken kaupungin ja Konneveden kunnan välisellä raja-alueella Sumiaisissa, lähellä Pukarajärveä. Kun tosiaan kyselin tarkempia tietoja eräästä toisesta Sumiaisissa olevasta kohteesta, puhelinkeskustelussa tuli esiin nimi Orrinkolo. Paikalliset sen tietävät, ja on siellä moni käynytkin aikanaan, mutta jos ei käytännössä sattuman kautta puheeksi tule, saattaapi jäädä unohduksiinkin.

Orrinkolo on luola, jossa kertomusten mukaan asusteli joskus pitkän pitkä aika sitten joku Orri-niminen mies. Syystä tai toisesta, joita ei taida enää kukaan tietää, hän oli päättänyt valita varsin karunpuoleisen kortteerin isojen kivien alta ja välistä. Syynä saattoi olla virkavallan pakoileminen, joku henkilökohtainen tragedia tai ideologia tai sitten ihan mikä muu syy vaan, joka jäänee epäselväksi, koska aikaa tuosta Orrista on tainnut kulua kohta pieni ihmisikä.

Sain mukaani luolan etsintään paikallisen puukkomestarin, Antto Häyrisen, joka on paitsi varsin veleho mies puukkoja ja retkikirveitä tekemään, tietää myös paljon alueen luontokohteista. Ja tietenkin myös tästä luolasta. Rymmyyttelimme metsätietä myöten lähelle Orrinkoloa Sumiaisten suunnasta, mutta sinne pääsee myös Konneveden päästä luultavamminkin hieman parempaa tietä pitkin. Tavallisella farmarilla meno oli aseteltava varovaiseksi, sillä vähän väliä pohjassa rouhahtelivat tiellä olevat liian isot murskekivet, jotka tekivät renkaillekin varmasti gutaa.

Päättelin, että tavallista henkilöautoa on turha kurittaa liikaa tuollaisella tiellä, jos ei ole sitten maastoauto (mitä ei valitettavasti ole), joten jätimme biilin noin puolentoista kilometrin päähän suosiolla ja kävelimme siitä. Anton muistin mukaan pomppasimme sitten pusikkoon siltä kohdalta, josta Orrinkolon suuntaan pääsisi. Katsoin omasta gps-vehkeestä, että alueella on parikin pienehköä jyrkännettä, joiden luo kömmimme pitkän heinikon, varpujen, pajujen ja erilaisen muun kasvuston seassa.

Ensimmäiseltä jyrkänteeltä ei kuitenkaan sellaista koloa löytynyt, vaikka kiertelimme sitä päästä päähän ja ylhäältä alas. Jatkoimme siis toista jyrkännettä kohti, mutta Antto oli sitä mieltä, että luola ei ole enää siellä asti, koska muuten alkaisi tulla jo peltoja vastaan, joilla se ei ainakaan olisi. Olimme jo melkein luopumassa toivosta, mutta päätimme katsoa kummatkin erillämme, löytäisimmekö paikan paremmin hajaantumalla kuin yhdessä nipussa kulkemalla.

Se auttoikin, sillä pian alkoi kuulua mölinää kauempaa, jossa Antto oli. Siellä se luola kuulosti olevan. Eihän siinä sitten mitään muuta kuin ääntä kohti, mars! Ja kehvele sentään, olipa kerrassaan jännän näköinen julkisivu Orrin kortteerissa.

Vaatimattoman näköinen sisäänkäynti, josta ei ensi näkemältä uskoisi edes pääsevänsä sisään.

Vaatimattoman näköinen sisäänkäynti, josta ei ensi näkemältä uskoisi edes pääsevänsä sisään.

Joo, eipä ollunna luottamista maastokarttaan, sillä luola sijaitsee kohtalaisen huomaamattomassa paikassa, eikä siinä kohti ole kartassa mitään isompaa kökköstä merkittynä. Oli siis parempi luottaa ennen paikalla käyneen ihmisen muistiin ja pistää omaankin mieleensä, että kaikki luolat eivät välttämättä sijaitse merkittyjen jyrkänteiden luona. Ensi näkemältä kyllä vaikutti, että eihän luolaan pääse edes sisään, mutta kyllä siitä sitten miehen mentävä rakonen löytyikin.

Melkein ei taipunut enää äijä tuosta sisään tai ulos, mutta sittenkin.

Melkein ei taipunut enää äijä tuosta sisään tai ulos, mutta sittenkin.

Luolaan on  saattanut joskus päästä ihan kävelemälläkin sisään, tai sitten oviaukossa olleita eri kokoisia kivenmurkikoita oli vain alun alkaenkin ollut siinä kohdassa. Jos kuitenkin paikkaa on käytetty jonkinmoiseen pitempiaikaiseen majailuun, on herra Orri saattanut kiviä myös jollakin konstilla oviaukon eteen veivata. Joka tapauksessa reiän tukkeena oli neljä isohkoa lohkaretta, joiden väliin jollakin tapaa sai jalkansa, jotta pääsi kampeutumaan sisään.

Heti "kynnyksen" jälkeen onkin aika paljon pudotusta.

Heti ”kynnyksen” jälkeen onkin aika paljon pudotusta.

Kivien toisella puolella on melkoinen huntta, joten kannattaa olla varovainen ja miettiä, mihin tukijalkansa asettaa. Luolan pohja on kuitenkin aika syvällä. Ei mikään helppo sisäänkäynti ensikertalaiselle, mutta sisäänpä pääsin. Otsalamppu olikin välttämätön, sillä tässä tuvassa ei päre palanut eikä katkaisijasta saanut valkeaa valaisimeen.

Vanhan kansan metrimitta pelittää näissä hommissa erinomaisesti.

Vanhan kansan metrimitta pelittää näissä hommissa erinomaisesti.

Olin ottanut mukaani myös taitettavan puisen metrimitan, jollaisia käytettiin ennen uudemmanaikaisia rullamittoja. Rullamittojen kanssa tuppaa vain olemaan hermo pinnassa, kun varsinkin vanhemmat tai huonompilaatuiset mitat eivät pysy suorana, jos niillä mittaa metriä pitempiä välejä. Ne napsahtavat nurin niskoin tai kääntyvät kierteelle, joten miten siinä sitten mittaat. Vaan perinteinen taittomitta on käypä peli näissä paikoissa.

Kallio on rakoillut pitkälle maan alla.

Kallio on rakoillut pitkälle maan alla.

Mittalin, että luolan katto on noin 3 metrin korkeudella pohjasta, leveyttä on hieman vajaa metri, ja pituutta luolan ”asuinpuolella” on nelisen metriä plus sitten pari metriä vielä luolan perällä olevaa kapeaa rakoa, jonne ei laihinkaan ukko taitaisi mahtua. Luolan pohjalla on kariketta ja muuta sälpää, joka on kulkeutunut ulkoa, mutta mitään leiriytymisen merkkejä, kuten vaikkapa polttopuita tai lastuja ei näkynyt.

Varmaankin havuja on pitänyt pohjalle Orrin laittaa makuuksi, mutta nyt pohja oli paljas.

Varmaankin havuja on pitänyt pohjalle Orrin laittaa makuuksi, mutta nyt pohja oli paljas.

Valitettavasti otsalampun valo on kovin jyrkkää ahtaiden ja pimeiden paikkojen kuvaamiseen, ja pitäisikin kokeilla jonkinlaista diffuusoria tai muuta vekotinta lamppujen eteen, joka hajottaisi valon ja tekisi siitä tasaisempaa. Tosin silloin ei saa yhtä dramaattisia kuvia kuin jyrkillä valorajoilla. Virittelinkin tältä reissulta kotiin päästyäni taskulampun päähän leivinpaperista tötterön, joka pehmentää ja tasoittaa valon mukavasti. Sitä vain pitää päästä kokeilemaan seuraavaksi, ja toinen mahdollisuus on peittää myös otsalampun ledit jollakin valoa riittävästi läpäisevällä paperiviritelmällä. Mutta nyt jatkettiin vielä entisellä menetelmällä.

Luolan peräpäässä on kivihylly, jonka takaa tulee hieman päivänvaloa. Muutenkin luonnonvaloa tulee vain suuaukon suunnasta.

Luolan peräpäässä on kivihylly, jonka takaa tulee hieman päivänvaloa. Muutenkin luonnonvaloa tulee vain suuaukon suunnasta.

Erikoisia paikkoja se luonto keksii muodostaa, kuten tämäkin luola. Muita eläväisiä meidän lisäksemme ei löytynyt kuin jonkinlaisia hyttiäisiä. Ei onneksi näkynyt hämähäkkejä, kun en sellaisista oikein pidä. Kömmimme vuoron perään ulos luolasta ja katselimme vielä vähän ympärillemme, olisiko tässä kivikossa muita piilopaikkoja. Varsinaista umpiluolaa ei löytynyt, mutta jonkinlainen lippaluola kuitenkin vielä Orrinkolon lisäksi oli ulkoa päin katsoen oikealla arviolta parinkymmenen metrin päässä.

Seisomakorkeutta on riittävästi tässä lippaluolassa.

Seisomakorkeutta on riittävästi tässä lippaluolassa.

Olisi ollut mielenkiintoista tietää Orrin perimmäiset syyt paikan valinnalle. Joka tapauksessa erinomaisen hieno ja jännittävä kokemus taas kerran tämäkin, vaikka hienoudessa luola monelle hengenheimolaiselleen saattaa hävitäkin. Ehkä paikkoja ei kannata laittaa turhan tautta mihinkään arvojärjestykseen pelkästään visuaalisessa mielessä, vaan millä tahansa luolalla käynti on seikkailu jo sinänsä, ja luolat itsessään ovat eräänlaista rakentamatonta kulttuuriperintöämme, jota pitäisi kunnioittaa ja suojella. En tarkoita nyt luonnonsuojelullisessa merkityksessä välttämättä, mutta vähintään niin, että pitää paikoista huolta, ei roskaa, ei sotke, ja omalta osaltaan varmistaa paikkatietämyksen säilymisen myös tuleville polville.

Poikkeuksena aiempiin juttuloihin tässä jutussa ei ole lopussa mitään kuvagalleriaa, vaan paikasta kiinnostuneiden kannattaakin oma-aloitteisesti etsiytyä mestoille ja tallentaa aivan omat näkemyksensä paikasta niin aivojensa muistisoluihin kuin kamerankin kennolle. Kiitokseni vielä retkioppaalleni ja muillekin paikasta vinkanneille!

KARTTA

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6949656  E 459203

 

2 replies
  1. Tuomo
    Tuomo says:

    Hyvä ja tarkka kuvaus – komean oloinen paikka! Ei tosiaan kartan perusteella lähtisi tuolta luolaa etsimään. Usein käy niin, että myöhemmin oppaana ollut henkilö juttelee ”kylillä” paikallisten alkuasukkaiden kanssa ja kertoo käynnistä – joku muistaa taas jotain kuulleensa ja tarina saa jatkoa. Toivotaan siis, että Orrinkin tarina saa jatkoa ja tarkennusta!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.