Siilinjärven kivoilla harjuilla: Patakukkula-Tarinaharjun luontopolku, 4,5 km

Patakukkulan-Tarinaharjun alue kuuluu valtakunnalliseen harjujensuojeluohjelman alueeseen. Se sijaitsee todella lähellä Siilinjärven keskustaa ja on helposti saavutettavissa. Reitti on vaihteleva ja siinä on melkoisesti korkeuseroja, mutta pieni ponnistelu kannattaa – reitti on monipuolinen ja luonto on monimuotoista.

Patakukkulan-Tarinaharjun luontopolku Siilinjärvellä
Päivämäärä: 6.5.2020
Luontopolkumiehen reittinumero: 121
Reitin pituus: 4,5 km
Kohokohdat: Hienot harjut, Huosiaisen suppalampi, korkeuserot
Parkkipaikka: Kantatie 77, Siilinjärvi (noin 300 m vitostieltä kohti Maaninkaa). Paikka kartalla
Opasteet/kyltit: Erinomaiset
Jalkineet/varusteet: Harjuilla on kuivaa, mutta suppalammen rannalla hieman kosteaa, vedenpitävät jalkineet plussaa.
Keskivaativa reitti
Ei tulipaikkaa

Päätin viettää keväisen retkipäivän Kuopion seudulla ja valitsin päivän ohjelmaan kolme luontopolkua. Ensimmäinen reittini oli Patakukkulan–Tarinaharjun luontopolku, joka sijaitsee hyvin lähellä Siilinjärven keskustaa. Löysin parkkipaikan helposti Maaninkaa kohti lähtevän kantatien laidasta. Parkkipaikka on todella suuri, ja sen yhdessä kulmassa on hyvä opastaulu, jossa on sekä kartta että infoa luontopolusta.

Luontopolun viitat, puiden maalimerkit ja rastit ovat kaikki selkeän violetteja.

Parkkipaikalta violetti viitta ohjasi leveälle urheiluväylälle.

Olipa yllätys, että täällä oli vielä jonkin verran luntakin, ilmeisesti tässä hiihdetään talvisin ja pakkautunut lumi ei ollut vielä kaikin paikoin sulanut.

Urheiluväylältä siirrytään noin 400 metrin kävelyn jälkeen kapeammille poluille. Harjumaisemista aletaan laskeutua kohti Huosiaisen lampea. Reitti kääntyy vasemmalle, mutta tässä kohtaa voi tehdä lisälenkin kiertämällä lammen.

Sympaattinen Huosiainen on noin 40 metriä lähtöpaikkaa alempana. Lammen kierto on noin 500 metrin mittainen, ja polku kulkee aivan rantoja pitkin. Ihan hiljaista täällä ei ollut – jostain syystä kävelin valtavassa lentokoneen jylyssä, näin kovaa lentokonemeteliä en ollut aiemmin kuullutkaan. Karjalan lennosto taitaa pitää majaansa Siilinjärvellä, luin myöhemmin.

Lammen itärannalla on myös istuskelupaikka. Istahdin penkille juomaan aamukahvia. Katselin samalla noin kymmenen metrin päässä kahta puukiipijää, jotka kiipeilivät vierekkäisten puiden rungoilla.

Penkin takana oli kolme kuusta. Vai onko se sittenkin yksi kolmihaarainen kuusi?

Kannatti pitää tankkaustauko, sillä lammen jälkeen noustaankin sitten takaisin harjulle. Hetkessä ollaan yli 50 metriä korkeammalla. Melkoinen nousu. Noin kahden kilometrin kohdalla tullaan golfkentän laitaan. Tässä oli suosikkirastini: ”Älä golfauta itseäsi!”.

Seuraavalla rastilla suositeltiin mittaamaan, montako askelparia tulisi sadalle metrille (joka oli taas sitä seuraavalle rastille). Olihan se kokeiltava, 65 askelparia. Harjumaisema jatkuu yhä.

Kunnes saavutaan tämän luontopolun eteläisimpään pisteeseen noin kolmen kilometrin kohdalla. Reitti laskeutuu harjulta alas ja lähtee harjun koillisreunaa pitkin takaisin päin. Jostain syystä tuli hieman alppirinteen kävelyn tunnelmaa – eikä tilannetta parantanut jäinen reitti. Jouduin turvautumaan jopa nelivetoon ihan hetkeksi, jotta selvisin jäisistä kohdista ohi.

Yllättäen lähdetään jälleen nousemaan ylöspäin. Täältä löytyy hauskannäköinen taukopaikka, joka paljastuu viereisessä infotaulussa Tarinaharjun sairaalan entisen huvimajan perustuksiksi.

Hetken päästä ollaan reitin korkeimmalla kohdalla. Nousua Huosiaisen lammelta tänne Tarinaharjun laelle tuli noin 70 metriä. Ylitin jäisen hiihtobaanan (jossa olisi yhä voinut hiihtää sadan metrin spurtteja) ja saavuin näköalapaikalle, josta voi katsella Siilinjärven suuntaan.

Takana on melkein neljä kilometriä kävelyä. Hetken päästä polku palaa leveälle hiihtolatu/ulkoiluväylälle, ja muutaman sadan metrin alamäen jälkeen takaisin parkkipaikalle.

Kävelyyni kului aikaa noin puolitoista tuntia. Luontopolkuosuuksilla en tavannut muita ihmisiä, ulkoilureiteillä sen sijaan kävi kuhina – tai ainakin voi sanoa, että niitä käytetään ilmeisen ahkerasti. Reitti oli hyvin merkitty, enkä tainnut ottaa yhtään harha-askelta kävelyni aikana. Pidin harjuosuuksista kovasti – samoin violeteista rastipisteistä, joissa oli mielenkiintoista ja yllättävääkin tietoa. Mukavan mittainen ja sopivan haastava reitti kovine nousuineen! Lopuksi harjuselfie!