Siellä, mihin ei miehen pidä mennä – Rautalammin Pirunpesävuorella

Emäpitäjänä tunnetun Rautalammin syrjäisissä kolkissa, vaikea kulkuisten taivalten takana kohoaa ylväänä vuori, johon liittyy aivan erityinen tarina perimätietoa. Tuon vuoren salaisuuksista halusimme ottaa selvää ja pääsiäisenä tuo selko päätettiin ottaa. Melkoinen seikkailu siitä tulikin. Vaan palataanapa hetkeksi aivan alkuun.

Vielä 1940-luvulla Pirunpesävuoren kupeella oli ollut puukaukalo, johon paikalliset olivat vieneet uhrinsa. Vaikka uhripaikkoja tunnetaankin kaikkialta Suomesta, on Pirunpesävuoren uhrikaukalo ainoa tietämämme laatuaan. Siihen oli laskettu lihaa, maitoa, viljaa ja kalaa – mitä milloinkin oli saatu. Uhrin myötä toivottiin väkien, tonttujen ja maahisten olevan suosiollisia myös jatkossa.

Vaan aikaa kului ja sittemmin uhriperinne jäi siihen uskovien ja siitä tietävien myötä unholaan. Vain ohut säie, yksittäisten ihmisten mielissä säilynyt kertomus on säilyttänyt edes pienen kipinän ikiaikaisesta tavasta. Vaan vuori ei ole ollut tyytyväinen. Jos se oli vaikea pääsyinen ennestäänkin, niin 2010 kesällä vuorne väki päätti estää sen unohtaneita ihmisiltä pääsyn luokseen kokonaan.

IMG_1593

Tuohon esteeseen törmäsin vuotta myöhemmin, kun ensimmäisen kerran paikalle kiinnostavan nimen ja karttaan merkatun luonnonsuojelualueen perässä suuntasin. Paikan jylhyys ja ylevä kiviseinä tekivät heti lähtemättömän vaiutuksen. Kuin harmaa vaitelias jättiläinen kohosi vuoren seinä ja sen takaa, läpi lakikuusikon kajastivat ilta-auringon punaisiksi taittuvat säteet.

Näkyä katselin ne minuutit kun nöyrryin. Pimeän selkään ei autonkokoisten lohkareiden ja niiden välissä olevien turvemättäiden ja avoveden sekaan pitäisi lähteä. Muuten ehkä olisin asiaa harkinnut, mutta tuon itsessään vaateliaan yhdistelmän päälle oli vielä sikinsokin kaatunut ikivanha kuusikko. Edessä oli kolmen elementin panssari- ja mieseste, jonka korkeuserot olivat pahimmillaan neljän-viiden metrin luokkaa.

Koska aika kultaa muistot, kävin toteamassa saman uudelleen seuraavana kesänä. Tällä kertaa käännyin, koska olin taivaltamassa yksikseni. Tämä paikka oli niitä, joihin en ilman kaveria lähtisi.

Kolmanteen yritykseen vaihdoin taktiikan aivan toiseksi. Kevättalvella kantava hanki auttaisi ainakin osaltaan lähestymisessä, samoin jäätyneet vesipoterot tarjoaisivat puiden ja lohkareiden väistelyyn tukevamman kamaran astua. Mukaan lähti Judinin Jussi. Ja koska ensimmäisten reissujen lähestymisreitti oli pitkä ja auraamaton, syntyi päätös lähestyä Pirunpesävuorta pohjoisen kautta. Siellä kartalla kiemursi melko lähelle ajouran merkki.

IMG_1591

Metsäsuksien tai lumikenkien tärkeys tuli huomattua hyvin nopeasti taivalta vuorelleppäin tehdessä. Lonksuvan lainassa olleen nahkasaappaan livetessä siteestä, katosi puoli miehenmittaa hangen uumeniin välittömästi. Suksen päällä pysyessä eteneminen oli lähes verovaapata. Tiheämpää metsää, talousmetsää, suota ja notkelmaa etenimme kunnes vastaan tuli myrskyn jäljet. Tästä eteenpäin matka oli harvempien näkemä. Ei lienee ollut sattuma, että alue oli päätynyt luonnonsuojelualueeksi, liekkö siinä suojeltiin myös hölmöjä metsän ostajia. Sillä tästä eteenpäin ei kuljettaisi tämän maailman metsäkoneilla.

pirunpesävuori (11)

Sukset ja lumikengät oli viisainta jättää ja aloittaa varovainen lähestyminen kohti vuoren juurella olevaa valtavaa lohkaretta. Oli lumi peittänyt laakson kauniisti ja se teki siitä myös yhtä vaarallisen. Yhtenäinen lumipeite näytti tietysti verkkokalvolla kauniilta auringon siitä kimpoillessa, vaan etenemisen kannalta olennaisinta oli arvata mitä odottaa sen alapuolella. Peitto kun roikkui kaatuneiden puiden ja lohkareiden päällä juuri niin houkuttelevasti jalalle käydä. Ensimmäisestä mahdollisesta kohdasta kiinni vuoren juureen ja lopulta sitä pidemmälle emme päässetkään. Sen verran paljasti vuori kuitenkin helmoistaan, että muutamaa miehen mentävään luolaan pääsimme kurkistamaan.

Ensimmäiset vihjeet luolista olivat pääjyrkänteestä itään sijainneen jyrkkämän juurella, jossa viisimetrinen lohkare oli haljennut kahteen osaan. Näiden välissä oli kapea luola, jonka käymäkelpoisuutta pääsi ihastelemaan vain kotvan matkan päästä. Suuret kivet ja niiden välissä lumipeitteen alla piilotelleen petolliset kolot tekivät etenemisestä liian vaarallista. Ja näyttipä kurkatessa halkeaman pohjalle olevan vielä toista metriä pudotusta.

pirunpesävuori (5)

Halkeaman vieressä puolestaan oli perin kummallinen lohkare. Suurten voimien edessä sen hahmoon oli tullut rakoja, mutta mikä kummallista, näytti veden ja ilman yhteispeli jatkaneen kiven kurittamista syövyttäen siihen omituisia koloja. Tafoniksi moisia ilmestyksiä kutsutaan. Toisissa niissä ihan miehen mentävä luola sisällä, mutta tällä tapauksella oli siihen asteeseen vielä tuhansien vuosien odotus edessään.

pirunpesävuori (6)

Pääjyrkänteen alla odottikin sitten lohduton näky. Sen että olimme sen ylvästä muotoa ja valtavia mittasuhteita päässeet ihailemasta oivalsimme, että se, mikä näytti edessä olevalta tasaiselta maastolta, oli pirullisilla mittasuhteilla varustettu ryteikkö, jonka läpi pääseminen näytti mahdottomalta. Koska runkojen alta pilkotti tukevan näköistä jäätä siellä täällä, päätimme kuitenkin kokeilla, josko taival yli kymmenen metriä kanttiinsa olevan lohkareen luokse ottaisi onnistuakseen.

Onnistuihan se. Kohta kipusimme sen vasemman kyljen vierestä. Ensin löytö oli pettymys. Niiltä sijoilta ei mitään mainittavampaa tuntunut löytyvän. Yhden pienemmän lohkareen alla näytti olevan luolamainen tila, mutta sinne pääsyä ei silmä yhyttänyt.

IMG_1594

Ennen poistumista päätin kurkistaa vielä perimmäisessä nurkassa olevaan pieneen koloon. Sieltä takavasemmalle kurkiestaessani olisin saattanut lentää persuuksilleni silkasta hämmästyksestä, ellen olisi ollut jo valmiiksi ryömimäasennossa. Jossain kaukana pilotti valo! Samalla hetkellä pääsin manaamaan heikkoa päätäni. Lähdön hetkellä olin mukamas muistanut kaiken oleellisen, mutta niin vain otsa- ja taskulamput olivat 350 kilometriä etelämpänä kuin minä. Onneksi kännykästä oli välttäväksi avuksi ja pääsin ihastelemaan onkalon syvempää olemusta.

pirunpesävuori (14)

Noin metrisen leveämmän tunnelin jälkeen oli kapeampi, ryömittävissä oleva suuaukko, jonka jälkeen luolan lattia myös laskeutui hieman alemmas. Siellä tila jatkui n. 50-70 senttiä korkeana ja leveni selvästi. Yli 30-senttistä tilaa riitti leveyssuunnassa 2-3 metriä. Vastakkaisessa päässä kajastaneeseen valoon oli matkaan hyvästi yli kymmenen metriä. Nelisentoista sinne saattoi olla, lohkareen ulkomitoista päättelimme sen. Vastakkaisen puolen suuaukko oli selkeästi pienempi, mutta ryömittävissä sekin. Sen luona avautunut onkalon pää oli puolestaan hieman suurempi, samoin kapeinta kohtaa ulkopuolella edeltänyt tunneli oli parisen metriä pitkä. Polvisuojien, kypärän ja vastaavien puutteessa jätimme läpiryömimisen tapahtumaan sitten sinä kuuluisana toisena päivänä…

Tämän jälkeen hieman ylempänä, vasemmalla näkyi lohkareiden välissä rako, josta pääsisimme eteenpäin. Siitä ahtauduimme miehissä yksi kerrallaan ja edessä oli kuin pieni paratiisi. Koskematon tasainen tasanne kallioiden syleilyssä pienen lipan alla. Sen yläpuolella roikkuivat vanamot ja kalliota vasten kaatuneet kuuset piilottivat paikan tehokkaasti. Tasanteen vieressä aukesi pieni, 3x2x2 metrinen luola, jossa olisi pitänyt kovemmankin sateen.

pirunpesävuori (17)

Keskellä paratiisitasanteen takaseinää oli lohkareessa kolmeen suuntaan aukeava rako, joka näytti juuri ja juuri läpäistävissä olevalta. Läpihän siitä oli kokeiltava, ruskeasta kivestä. Jussi änkäytyi ensin maanrakoon.

pirunpesävuori (20)

Kohta ylempää kuului innostunut huudahdus. Ylhäällä aukesi avarampi tasanne, josta lähti kaksi luolaa, toinen oikealle yläviistoon ja toinen vasemmalle alaviistoon. Mittaa näillä oli suunnilleen saman verran kuin alempana tasanteelta auenneella.

IMG_1605

Jussin pujoteltua tiensä takaisin kiersimme vielä lipan reunusta länteen päin, toiselle, matalalle tasanteelle. Sen jälkeen eteneminen estyi. Me olimme kääntyvät takaisin kiemurtelemaan, pujottelemaan, ylittämään ja alittamaan esteitä jonnekin sinne, missä odottivat ensin reput, sitten sauvat ja lopulta lumikengät ja sukset. Matkalla löytyi vielä sopiva rako ryömiä katsomaan ihan ensimmäisenä kivenraosta pilkottanut onkalo, joka se osoittautui lattialtaan puoliksi vedenpeittämäksi, mutta hyvinkin luolan kriteerit täyttäväksi.

Pieneltä matkalta olimme siis onnistuneet löytämään viisi uutta luolaa, jotka kaikki olivat ennestään dokumentoimattomia ja yksi mitoiltaan vielä varsin merkittävä. Kun niihin yhdistyy vielä paikan yleinen tunnelma ja siihen liittyvät tarinat, sujui paluu matka haltioituneissa tunnelmissa. Eikä sitä vähentänyt se tieto, että Pirunpesävuoresta oli edelleen vasta neljäsosa tutkittuna. Tutkimattomissa osissa saattaisi odottaa vielä ties mitä. Kyllä Suomen luonto pystyy tarjoamaan aitoja seikkailuja ja löytämisen riemua!

Loppuun täytyyä selväsanaisesti varoittaa. Pirunpesävuori on myös selkeästi haastavin retkipaikka,johon reissumme on vienyt. Paikka ei sovellu lapsille, huonokuntoisille tai -jalkaisille. Paikalle ei pidä lähteä yksin, eikä ilman kokemusta vaativassa maastossa liikkumisesta.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6936364 E 491026

Teksti ja kuvat: Antti Huttunen ja Judinin Jussi.

1 reply
  1. Tuomo Kesäläinen
    Tuomo Kesäläinen says:

    Mikäli paikalle on jätetty ruokauhreja ja kaukalo on ollut paikalla vielä 1940-luvulla on varmasti elossa väkeä joka muistaa edelleen tarkempia yksityiskohtia. Siinä on nuo tilat Riihelä, Kuusela ja Lähdeoja jotka on varmaan olleet jo tuolloin olemassa ja joiden uhripaikka kalliolla on ollut? Kävittekö haastattelemassa tilojen väkeä, mikäli jonkun talon vanha isäntä on edelleen mukana maallisessa menossa niin tietoa varmasti olisi. Usein näistä asioista myös puhutaan perheiden sisällä, joten myös nuorempi isäntä varmasti tietää mitä näin lähellä on tehty.

    Ruokauhrien antoa liittyy lähes kaikkii Suomalaisiin juhliin, vapusta pääsiäiseen ja joulusta laskiaiseen. Joka juhlalle on ollut omat uhriruuat, kiehtovaa on esimerkiksi selvittää miksi laskiaisena syödään tänä päivänäkin hernerokkaa.

    ”Laskiaiseksi keitetään liharokka perunoista ja siansorkista. Rokka syödään illalliseksi mäenlaskusta tultua. Rokkaa syödessä ei saanut siankynsiä eikä muita luita viskoa pöydänalle, vaan luut oli koottava seulaan, joka oli sitä varten tuotu pöytään.

    Emäntä vei siankynnet, luut, akanoita sekä suolaa pussissa kylpemisen ajaksi saunan portaiden juuren. Kun ne olisvat olleet siellä 3 vuorokautta otettiin ne talteen. Luut vietiin saunaan joka lauantai seuraavan 9 viikon ajan, niin että luita tuli käytettyä 9 kertaa.

    Uhriaterian jäännöksillä oli erityinen voima tuottaa menestystä varsinkin karjanhoidolle, ennenkaikkea edistämään sikaonnea,”

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Tuomo Kesäläinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.