Seinävuoren rotko, Tuusniemen ihme

Pohjois-Savon ehkäpä suosituin retkeilykohde on Seinävuoren rotkolaakso Tuusniemellä. Tällä kertaa perinteinen Juhannuspäivän retkeni suuntautui sinne.

leppavirta.blogspot.fi

Seinävuoren Rotkolaakso on jylhä luontoelämys, joka on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kallionhalkeama on syntynyt alkujaan 1800–1900 miljoonaa vuotta sitten, kun peruskalliossa tapahtui siirros ja siitä jäi merkiksi ruhjelaakso.

Siitä alkoi monivaiheinen muodonmuutos ja nykyisen asunta rotko sai viimeisimmän jääkauden aikana 10 000–12 000 vuotta sitten.

leppavirta.blogspot.fi

Jääkauden aikaisen joen pohjalle muovautunut rotko on noin puoli kilometriä pitkä, 20–40 metriä leveä ja korkeimmalla kohdallaan jopa 25 metriä syvä. Sama jokin on muokannut maakuntaan myös toisen rotkon, Leppävirran Orinoron.

leppavirta.blogspot.fi

Rotkolaakson ympäri kiertää noin 2,5 kilometrin pituinen retkeilyreitti. Jos pidempää vaellusta mielii, pääsee siitä Mäkimajan ja Ahvenlammen laavujen kautta myös Kaavinkoskelle. Tuolle reitille tulee mittaa 20 kilometriä.

leppavirta.blogspot.fi

Polkujen kulumisen perusteella harva oli eksynyt rotkon pohjalle, josta paikan jylhyys tuli ihan erillälailla näkyviin. Muinainen maanjäristys on ruhjonut kalliosta irti lohkareita ja kiviä, jotka ovat edelleen nähtävissä rotkon pohjalla, joskin sammaleiden peittäminä.

leppavirta.blogspot.fi

Syvyyksissä kulkee myös sahi, eli kivien alla piilossa kulkeva puro. Kätköissä se solisee Isosta Seinälammesta Pieneen Seinälampeen.

leppavirta.blogspot.fi

Rotkon pystysuorat seinämät tarjoavat suojaa ja ne ovatkin korppien pesimäpaikkoja. Talvella noita jylhiä jyrkänteitä koristavat paannejää ja jääpuikot.

leppavirta.blogspot.fi

Rotkolaakson retkeilyyn oli panostettu. Sieltä löytyvät iso parkkipaikka, kotalaavu, esteetön näköalatasanne ja laituri, opastustaulut, puuliiteri sekä huussi. Ja porukkaahan riitti – oli nuorta ja vanhaa – lapsiperheitä isovanhempineen. Parkkipaikalla oli toista kymmentä autoa ja makkara käristyi tauotta.

Mikäs siinä. Kyllä se tällaisissa maisemissa maistuu aina hivenen paremmalta.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6972586 E 574719

Julkaistu aiemmin Leppävirtaa-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.