Seikkailun jokamiesluokka -podcast, jakso 29: Ari Huusela – Yksinpurjehdus maailman ympäri

Neljännen kauden päätösjakson vieraana on purjehtija Ari Huusela, joka purjehti Stark-veneellään maapallon ympäri yksin. Ari oli yksin merellä yhteensä 116 vuorokautta, eli melkein neljä kuukautta. Miltä tuntui olla niin pitkään yksin ja eristyksissä maailman autioimmilla seuduilla, keskellä merten erämaata? Miltä tuntui palata kovalle maalle tuttujen ihmisten pariin kuukausien yksinolon jälkeen?

Ari oli ensimmäinen suomalainen ja ensimmäinen pohjoismaalainen, joka on päässyt mukaan Vendee Globeen – maailman kuuluisimpaan yksinpurjehduskilpailuun. Vauhti tässä yksinpurjehduskisassa oli hurja. Jos retkiveneillä mennään tyypillisesti 5–10 solmua, Imoca-luokan kilpaveneet kulkevat yli 20 solmua. Myrskytuulissa ja kymmenmetrisissä aalloissa kilpavauhti on kuluttavaa sekä veneelle ja kipparille. 34 matkaan lähteneestä veneestä 8 joutui keskeyttämään. Arikaan ei päässyt helpolla. Pahimmillaan Arin Stark-vene kävi kyljellään mastoa myöden meressä, ja kisan loppua kohden myrskyjen jatkuessa Arin usko alkoi olla todella koetuksella.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.