Seikkailua Venäjän rajalla – Koitajoen eteläinen kierros

Koitajoki on noin 200 kilometriä pitkä joki ja se mutkittelee Suomen ja Venäjän alueilla laskien lopulta Pieliseen. Koitajoen varrella on useampikin retkeilyalue, Luontopolkumies suuntasi aivan Venäjän rajan pintaan, lähes Suomen itäisimmälle pisteelle. Koitajoen eteläinen kierros kulkee avarien ja upeiden suoaukeiden, valoisien mäntykankaiden ja Koitajoen rantapenkereiden maisemissa.

Koitajoen eteläinen kierros Ilomantsissa
Päivämäärä: 17.8.2018
Luontopolkumiehen reittinumero: 34
Reitin pituus: 4,5 km
Kohokohdat: Erämaa- ja suomaisemat, rauhallisesti virtaava Koitajoki
Opasteet ja kyltit: Hyvät. Yksi epäselvä kohta (koska kiersin reitin väärin päin)
Parkkipaikka: Lakonkankaan parkkipaikka, Niemijärventien päässä. Kymmenkunta autoa mahtuu. Paikka kartalla
Varusteet/jalkineet: Pari kosteaa kohtaa ja vähän pitkospuissa reikiä. Silti jalat säilyy varmasti kuivina lenkkareillakin, jos niin haluaa.
Helppo reitti
1 autiotupa ja 1 laavu tulipaikkoineen

Elokuinen perjantaiaamu. Olin Ilomantsissa ja minulle suositeltiin kävelypaikaksi Koitajokea, ja valitsin kävelyretkeni kohteeksi Koitajoen eteläisen kierroksen. Ilomantsista oli matkaa noin 40 kilometriä, ja viimeiset 15 niistä hiekkatietä, joka lopulta kapenee melkeinpä mökkitieksi. Toivoin, ettei autoja tulisi vastaan. Rajavartioston rakennuksia ja rajavyöhykekylttejä riitti, joten piti toivoa myös, että pysyy Suomen alueella! Onneksi navigaattori vei minut oikeaan paikkaan. Parkkipaikalla oli yksi auto ja kaksi nuorta retkeilijää, jotka olivat lähdössä koko viikonlopuksi Koitajoen patikkareiteille. Juteltiin hetki, ja sanoin lähteväni ympyräreittiä myötäpäivään, jotta tulisin heitä vielä vastaan. No, tässä kohdassa oli reitin ainoa tenkkapoo: kaikki reitit näyttävät lähtevän oikealle kohti Lakonkankaan laavua. Uskoin kuitenkin katsomaani karttaa ja läksin suoraan eteenpäin. Vilkaisin vielä luontoon.fi -sivulta, miten reitti olisi merkitty. Oranssein ympyrämerkein. Sellainen löytyi parinsadan metrin päästä, joten uskoin vihdoin olevani oikealla reitillä.

Metsätie vaihtui kapeaksi poluksi aika pian. Ensimmäinen kilometri minun taipaleellani oli sekametsää. Ohuita riukumaisia mäntyjä ja koivuja.

Pikkuhiljaa siirryttiin vanhempaan metsään, jossa oli myös kelopuuta. Aurinkoisena aamuna valoa riitti, nautin tästä maisemasta todella paljon.

Puolentoista kilometrin kävelyn jälkeen alkaa upea suo-osuus. Suota jatkui melkeinpä silmänkantamattomiin. Pitkospuut olivat melko hyvässä kunnossa. Ihmettelin suokasveja – niitä en tuntenut läheskään kaikkia. Juolukkaa, lakkaa ja karpaloa sentään löysin muiden kasvien joukosta.

Kahden kilometrin kävelyn jälkeen saavutaan sitten Koitajoelle ja Hanhikosken autiotuvalle. Minulle oli juuri hehkutettu Koitajoen erinomaisuutta melontareittinä – nyt katsoin, että melontaa häiritseviä kiviä oli näkyvissä suorastaan joka puolella. Uskoisin, että jokiuomassa oli ilmeisesti harvinaisen vähän vettä tänä kuivana kesänä.

Istahdin kahvitauolle. Autiotuvan palvelut olivat hyvät, makuusijan ja tulipaikan lisäksi paikalta löytyy käymälä ja puukatos täynnä puita.

Jatkoin kävelyä. Koitajoen vartta kävelin Lakonkankaan laavulle. Reitti kulkee todellakin aivan joen rantaa pitkin. Vasemmalla puolella joki, oikealla pilkottaa suomaisema. Tai toisinpäin, jos reitin kulkee oikein päin. Koin olevani kapinallinen, kun kävelin reittiä väärään suuntaan. Jossain kohdassa kuulin joelta loiskahduksen – naureskelin miettiessäni, oliko se majava, purotaimen vai rajavartija.

Vähän ennen Lakonkankaan laavua nuori retkeilijäpari tuli vastaan. Kertoivat juoneensa aamukahvit laavulla. Kyselin, mihin asti aikoivat perjantain aikana patikoida, tavoite oli kuulemma Polvikoski parinkymmenen kilometrin päässä.

Samoissa maisemissa ihmettelin myös tätä. Puussa roikkui läpimitaltaan noin 25–30 sentin kokoinen, harmaa pallo – toki ampiaispesän tyyppinen, mutta enpä mennyt asiaa lähemmin tutkimaan.

Lakonkankaan laavulla en pysähtynyt muuta kuin kuvaamaan laavun. Matkaa oli jäljellä enää 700 metriä, joten jatkoin suoraan eteenpäin.

Vielä yksi mäntymetsäosuus (jossa todella paljon mustuneita puunrunkoja, ilmeisen suuri metsäpaloalue tässä kohdassa) ja yksi suon ylitys leveine pitkospuineen. Pitkospuiden välistä pilkotti hauskasti lakan lehtiä.

Pitkospuiden jälkeen lähtöpisteessä. Takana 4,5 kilometriä kävelyä, aikaa meni puolitoista tuntia. Kaksi retkeilijää minun lisäkseni. Pari kosteaa kohtaa ja vähän pitkospuissa reikiä, mutta jalat säilynevät kuivina lenkkareillakin, jos niin haluaa. Mukava reitti ja jälleen kerran: haluaisinpa käydä ihailemassa tätä keväällä, kun Koitajoessa on enemmän vettä. Varmasti vielä vaikuttavampi elämys. Suomaisemasta pidin erityisen paljon nytkin!

Sijainti: N=6978364.629, E=728357.339 (ETRS-TM35FIN)
GEO: lat=62.868947175054515, lon=31.5088489398636

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Luontopolkumiehen muita reittejä lähistöllä:
Kuikan kierros Petkeljärven kansallispuistossa
Harjupolku Petkeljärven kansallispuistossa
Pirhun kierto Ilomantsissa

2 replies
  1. Päivi Lehtinen-Tahvanainen
    Päivi Lehtinen-Tahvanainen says:

    Mahtava juttu ja mahtavia syyskuvia reitin varrelta! Kiitos! Tämä patikointireitti kulkee tosiaan tuon itäisen Koitajoenpätkän viertä ja pätkä on myös elämyksellinen melontareitti, Keväisin ja kesäisinkin yleensä riittää hyvin vettä, mutta nyt syksyllä on kovin matalalla Koitajoen vesi ja kiviä on paljon näkyvissä. Jos ensi kesäkauden aikana kiinnostaa meloa tuo joen pätkä, eikä omia vehkeitä ole, niin meiltä KoiHu:lta löytyy ja myös valmis melontapakettikin tälle pätkälle. Tämä on hyvin erityinen melontapätkä – keskellä ei mitään. Tervetuloa!
    https://koihu.com/…/melontaseikkailu-itarajan-tuntumassa-2…/

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Päivi Lehtinen-Tahvanainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.