Luolaseikkailu vailla vertaa Merikarvian Sikarounikoilla

Merikarvialta tulee toistaiseksi viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä sikamainen juttu. Tosin ei mennä teurastamolle tai lähiruokatilalle, vaan paikkaan nimeltä Sikarounikot. Paikallisten suussa alueesta on kuulemma käytetty myös nimeä Pirunpaska, mutta ainakaan minulle ei ole vielä selvinnyt, onko jälkimmäisellä nimityksellä kansantarullinen tausta. Olisiko piru käynyt asioimassa kohteessa? Vai löytyykö selitys nimelle kansanlääketieteestä, jossa termi pirunpaska on tarkoittanut pirunkeltaputki (Ferula assa-foetida) -nimisestä kasvista saatavaa voimakkaalta tuoksuvaa pihkaa?

Jos tutkaillaan tuota kansantarunäkökulmaa, voisi hyvinkin pitää paikkansa, että piru olisi käynyt rykäisemässä paikalle kunnon kasan sitä itseään, mistä muistuttamaan olisi jäänyt suurikokoinen lohkareikko, jossa on haljennutta kalliota, isoa ja pienempää kivenpökälettä toistensa päällä ja lomassa, suuria railoja. Joka tapauksessa kyseessä on 20 Suomen kiinnostavimman luolan tai luolaston joukossa oleva paikka.

Sikarounikkojen retki tuli tavallaan ohjelmistonmuutoksen seurauksena hieman puskista, joten sinne lähdettiin neljän hengen porukalla melkeinpä ex tempore. Noora-Mari ja minä saimme kuitenkin Niittyniemestä lainaksi paintball-haalarit, jottemme olisi lianneet normaalisti päällämme olleita kamppeita. Ajoimme autolla Sikarounikon metsätien varteen (viitoitus Frikoskentien risteyksestä), josta ei ole kovinkaan pitkä matka itse luolastolle, ja kävellen sinne pääsee helposti. Omatoimisesti ja omalla vastuulla luolilla voi ilman muuta käydä, mutta jos haluaa opastetun kierroksen, niin Purolomien Jussi voi sellaisen järjestää.

Kallion päältä voi nähdä vain murto-osan paikasta löytyvistä rakosista ja halkeamista.

Kallion päältä voi nähdä vain murto-osan paikasta löytyvistä rakosista ja halkeamista.

Oppaana meillä oli Jussi, joka on käynyt paikassa jo monta kertaa, ja Noora-Mari muisteli myös käyneensä Sikarounikoilla joskus pikkutyttönä. Nyt olikin siis hyvä aika hankkia uusia muistoja entisten lisäksi. Itsekin olin innostunut kuin sonni ennen kesälaitumille pääsemistä, koska luolat ja louhikot ovat oikeastaan se meikäläisen lempparijuttu, ja nyt oltiin sentään sellaisessa kohteessa, että ei ihan äskeen heti samanlaista ole eikä tule.

Aloimme etsiskellä sopivaa sisäänmenokohtaa, joita on alueella vähän siellä ja täällä. Paikassa on myös geokätkö, mutta emme seurailleet sen ohjeita, vaan kömmimme omatoimisesti sieltä, mistä kulloinkin kulkukelpoinen ja riittävän turvallinen kohta löytyi. Sikarounikoilla kun saa telottua itsensä melko kevyesti, sillä syviin railoihin on helppo luiskahtaa vahingossa, mutta pois niistä ei todennäköisesti kovin helposti ja nopeasti pääse.

Tästä voisi yrittää.

Tästä voisi yrittää.

Jussi meni ensin, koska tunsi paikan meistä parhaiten. Itse sujahdin perässä, ja loput retkueestamme tulivat sitten katselemaan vähän kauempaa, sillä monta henkeä ei ensimmäiseen luolaan mahtunut kerralla.

DCIM103GOPRO

Otsalamppu on luolissa oikeastaan pakollinen vakiovaruste. Ja mitä tehokkaampi, sen parempi. Niin on myös turvallisempaa.

Ensimmäiseen luolaan joutui jo konttaamaan, joten haalari oli onnistunut valinta. Tosin vielä vettähylkivämpi materiaali ja ehkä polvisuojat olisivat saattaneet olla paikallaan. Haalarin alla minulla oli kuitenkin suhteellisen paksut ulkoiluhousut, joten kosteus ja kylmyys ei päässyt läpi. Luolissa seikkaillessa on sekin nimittäin otettava huomioon, että pyrkii pysymään kuivana ja lämpimänä.

Sikarounikoiden luolasto ei ole yhtenäinen, vaan osa luolista on umpiperiä, kun taas joistain luolista pääsee siirtymään toisiin – tai ainakin jonkinlainen reikä luolien välillä on. Seuraavaan luolaan jouduimme menemään ulkokautta. Se oli ensimmäisen pesämäisen luolan sijasta suurempi pystyrakoluola, johon tuli valoa sekä suuaukon että katon suunnasta ainakin osittain.

Tässä luolassa mahtuikin jo (melkein) seisomaan.

Tässä luolassa mahtuikin jo (melkein) seisomaan.

Luolan pohjalla oli kuivuneita lehtiä ja pienehköjä kivenlohkareita. Useamman metrin pituisen luolan perälle on mentävä matalana, mutta sinne pääsee melko helposti, kun taas joihinkin muihin paikkoihin pääseminen vaatii jo hieman fakiirin taitoja.

Otsalampun valossa luolan kammiosta näkee vain pienen häivähdyksen.

Otsalampun valossa luolan kammiosta näkee vain pienen häivähdyksen.

Minulla on sellainen paha tapa, että odotutan muita ainakin silloin, kun kyseessä on tällainen paikka. Muu mitalikolmikko oli jo siirtymässä eteenpäin, kun vielä itse olisin jäänyt kurkistelemaan kolosiin. Jo huudeltiin, joten oli siirryttävä seuraavan luolan luokse. Se oli taas aivan toisenlainen, mutta nöyrtymistä sekin edellytti. Käytännössä juuri mihinkään niistä luolista, joissa me kävimme, ei pääse pystypäin.

Lohkareiden alta on ryömittävä, jos mielii parhaat paikat nuohota.

Lohkareiden alta on ryömittävä, jos mielii parhaat paikat nuohota.

Jo tässä vaiheessa tuli varmasti meille kaikille selväksi, että nyt on kyse jostakin poikkeuksellisen erikoisesta paikasta – ainakin, jos luolien määrästä ja kunkin luolan ominaispiirteistä on kyse. Kaikki kun ovat aivan erilaisia keskenään. Noora-Mari, joka harrastaa vähän kaikkea ja innostuu nollasta sataan parissa sekunnissa uusista lajeista, tuntui ottavan uuden vaihteen päästessään meikäläisen perään luolien uumeniin. Sitten nimittäin päästiin semmoiseen kohtaan, jossa jo vähän tarvittiin kikkailua läpi pääsemiseksi.

Tässä oli ehkä meidän reissumme vaativin sompailu, mutta läpi päästiin ehjinä.

Tässä oli ehkä meidän reissumme vaativin sompailu, mutta läpi päästiin ehjinä. Alakulman kännykkä ja taskulamppu oli varattu nopeita somepostauksia varten.

Piti näyttää tietysti rohkealta ja asiantuntevalta luolien konkarilta, joten luonnollisesti kampesin itseni eräästä rakosesta, jonka päällä oli laakea kivi kiilautuneena ja alla terävähköreunainen lohkare. Siitä pyrin menemään selälläni, joka ei välttämättä ollut ehkä paras asento, mutta säästyivätpähän nahkasaappaat jalassa suoritettujen armeija-aikaisten juoksulenkkien takia pilalle menneet polveni. Noora-Mari tuli uskollisesti samaan tyyliin perässä.

Luola olisi jatkunut vielä oikealle useita metrejä, mutta sinne ei ollut oikein kiva yrittää nyt, eikä ollut enää kovasti aikaakaan. Meitä huudeltiin taas (kuinkahan monetta kertaa jo), että alkakaahan tulla jo! Siksi pitikin alkaa tehdä ulostautumiselkeitä, joka olikin suoritus sekin, sillä ylöspäin keskellä louhikkoa avautunut uloskäynti vaati hieman jo avustettuakin kiipeämistä. Noora-Mari pääsi takaisin kivikaudelta sivistyksen pariin, itse möngin perästä.

Pää näkyy jo!

Pää näkyy jo!

En ihmettele yhtään, että Sikarounikot ovat olleet jo vuosikymmeniä sitten monen seikkailuhenkisen teinin suosikkikohde. Luolissa menisi aikaa vaikka kuinka, ja aina tuntui olevan jotakin löydettävää ja kurkisteltavaa. Olipa hyvä, että meillä oli ne haalarit, sillä kyllähän kosteissa koloissa tahtoo väkisin kamppeet tahriintua. Eli ykköset päällä ei ehkä kannata maan matosta leikkiä.

Luolaretkestämme jäi muuten Noora-Marille sen verran nälkä, että hänpä päätti tulla paikalle vielä myöhemmin uudestaan. Tosin siinä päätöksessä saattoi osavaikuttimena olla toivomukseni, että voisikohan luolista saada vielä lisää (ja eittämättä parempia) kuvia. Nooralla-Marilla oli mukanansa Eero ja Veera, ja seuraavat kuvat ovatkin heidän ottamiansa tai he niissä Noora-Marin lisäksi näkyvät. Ajateltiin sitten pistää vähän lisää fiilistä peliin.

Back to the Sixties, eli silloin ei pelailtu otsalamppujen valossa (välttämättä).

Back to the Sixties, eli silloin ei pelailtu otsalamppujen valossa (välttämättä).

Öljylamppujen (tai vallan myrskylyhtyjen) kanssa luoliin meneminen onkin ihan toisenlainen juttu, kun ajatellaan tunnelmaa. Pimeänä syysiltana saattaisi jopa pelottaa. Vaikka päivä paistoikin ulkona täydeltä hamaralta, niin sisällä ei ilman keinovaloa olisi tullut juurikaan mistään mitään.

Mikä mahtava seikkailupaikka!

Mikä mahtava seikkailupaikka!

Uskaltaisin sanoa, että sellaiselle, joka ei ole koskaan Sikarounikoilla käynyt, paikka jää varmasti lähtemättömästi mieleen. Itselleni jäi mahdoton hinku päästä ihan ajan kanssa tutkimaan ja kuvaamaan luolia, mutta asun sen verran etäällä Merikarvialta, että ihan pian paikkaan tuskin pääsen. Ehdottomasti kyllä menen, jos ja kun Merikarvialla päin liikun seuraavan kerran. Suosittelen vilpittömästi tutustumaan paikkaan joko ihan luolien vuoksi tai sitten geokätköilyn näkökulmasta! Menkääpäs, liikkukaa varovasti, muistakaa turvallisuus, pitäkää paikat siistinä, ja ehdottomasti jakakaa omat kuvanne Instagramissa häsällä #sikarounikko !

PAIKKA KARTALLA

ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6869006  E 215196

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.