Salaperäisiä muinaishautoja ja kivikautisia asuinpaikkoja: retki Kirkkonummen historiaan

Tämä on muhkean kokoinen kuvaus muhkeasta retkestä, katselemaan Kirkkonummen historiaa pitkällä sihdillä. Siis aina pronssi- ja kivikausiin saakka, ammattiarkeologin johdatuksella. Retken suunnittelijana ja vetäjänä toimi arkeologi Jan Fast, kollegansa Janne Soisalon avustamana.

Retki tehtiin 5.5.2019.

Aikojen kulkijoita kaikki tyynni

Ja jälleen kerran ollaan menossa Kirkkonummen kansalaisopiston muhkeaan, kaksivuotiseen Aikojen Kulkijat III –kurssikokonaisuuteen kuuluvalle retkelle! Hyvin monien erilaisten kokonaisuuteen kuuluvien retkien, luentojen ja muiden aktiviteettien tärkein tavoite on avata luonnossa kulkijoille uusia näkökulmia sen katselemiseen ja kokemiseen. Tällä retkellä avataan meidän silmiämme näkemään lähiympäristöjemme historiaa sellaisella vähän pidemmällä sihdillä, joka ulottuu noin välille 6000–1500 eaa! Siis esihistorian ajanjaksoille, joista käytetään ammattikielessä nimityksiä kivikausi – pronssikausi.

Tämä on ryhmän takavahtina toimineen apuoppaan kyhäilemä kokonaisuus tuosta hienoakin hienommasta retkestä, kulkien läpi kaikki päivän aikana nähdyt kohteet. Niistä alla olevat kuvaukset ovat Jan Fastin käsialaa ja hänen luvallaan lainatut Janin kurssilaisille tekemästä ja ennakkoon jakamasta dokumentista.

Kursiivilla kirjoitetut kuvaukset retken tapahtumista ja fiiliksistä ovat allekirjoittaneen näpeistä.

Reitti

Retken kokoontumispaikka oli yksi kantatie 51:n vierellä sijaitseva P-alue Kirkkonummen niin kutsutussa ”kakkoskeskustassa”, missä ei ole rajoituksia pysäköintiajalle. Mikä on tärkeää, kun kyseessä ovat koko päivän kestävät ekskursiot. Ja koska olimme lähdössä kiertämään aika laajan lenkin suurenlaisen kunnan eri osissa, lähdimme retkelle kimppakyydeillä, täysillä autoilla.

1. Pappila

Kiukaisten kulttuurin asuinpaikka sijaitsee pappilan välittömässä ympäristössä, kahden puolen sen ohitse kulkevaa tietä. Etelään viettävä hiekkainen rinne. Löydöt saviastianpaloja, kiviesineitä, iskoksia.

Vuonna 2001 tehtyjen koekaivausten perusteella asuinpaikan todettiin jakautuvan kahdeksi erilliseksi pienialaiseksi asutuspesäkkeeksi. Löytökerros oli paikoitellen jopa kuudenkymmenen senttimetrin paksuinen.

Kokemuksia

Pysäköimme automme Lyanin pihaan, mistä kävelimme kauniin aurinkoisessa, mutta viileässä kevätsäässä pappilan talon ja puutarhan alapuolella rinteessä sijaitsevalle polulle. Siinä Jan kertoili tuon paikan eri kaivauksissa tehdyistä löydöistä ja mitä ammattilaiset niistä ovat päätelleet. Myös meren rannan sijainnista siinä aivan vieressä silloin kivikaudella, ihmisten asumisen ja elämisen tavoista, sekä monista muista asioista.

Heti jo siellä minusta näytti ja tuntui, että muutkin kuin minä olivat HYVIN kiinnostuneita, ellei peräti innostuneita kuulemastaan! Kysymyksiä riitti. Ja kaikkiin niihin myös vastauksia, vaikkakaan ollenkaan kaikista noin kaukaisista asioista ei tahdo voida aivan silkkaa varmuutta saada.

2. Aavaranta

Kivikautinen asuinpaikka sijaitsee Vitträskin järven pohjoisrannalla, Österbyntien eteläpuolella, hotelli Aavarannan piha-alueella, järvelle laskevassa rinteessä. Paikalla on rantametsään rajautuva nurmialue, jota halkoo valaistu lenkkipolku. Asuinpaikka on osittain rakentamisen myötä tuhoutunut. Löydöt nelisivuinen poikkikirves ja kvartsi-iskoksia.

Kokemuksia

Aavarannan laajoilta pysäköintialueilta löytyi meidän autoillemme helposti paikat, ja sitten marssimme arkeologien perässä rakennetun alueen itäpuolella olevalle kävelytielle. Siellä opimme olevamme taaskin muinaisen meren rantatörmällä, vaikka nykyään siinä lähellä liplattivatkin Vitträsk-järven aallot. Kuulimme alueen olleen mitä ilmeisimmin varhaisemman kivikauden asuinpaikka, josta löytöinä on ollut oikeastaan vain kvartsi-iskoksia, muinaisten työkalujen tekemisen jäänteinä.

Tuolla Jan myös kertoi meille kuuluisista Hvitträskin kalliomaalauksista, joiden luona vierailu oli alun perin myös kuulunut tämän retken suunnitelmiin. Mutta se oli pakko jättää väliin, koska lupaa vierailuun noilla yksityisillä mailla ei kyetty mistään saamaan.

Kun aika moni retkeläinen nosti kätensä pystyyn evästauon kannatuksen merkiksi, semmoinen meille sitten myös suotiin. Ja tosi mukavaa oli istuskella kahvieväiden ääressä siinä yhden kumpareen rinteellä, missä tuuhea kuusi suojasi aika hyytävältä lounatuulelta, ja aurinko jo kivasti lämmitteli eteläkaakon suunnalta. Mukavuuden kruunasi se, että saatiin keskustella keskenämme monista kiinnostavista paikallisen muinaishistorian asioista vieläpä niin, että pari ammattiarkeologia oli jutusteluissa mukana! Eipä ole moista luksusta liian usein ihmiselle tarjolla!

3. Brjörkhällan ja Tyriksen kivikautiset asuinpaikat

Björkhällan kivikautinen asuinpaikka sijaitsee Luomassa, noin 200 m Fasan tienhaarasta itään, Bobäckeniin laskevan puron itäpuolisen rinteen päällä. Asuinpaikka näyttää olevan Luoman aseman suuntaan vievän maantien pohjoispuolella, koska tienpenkassa oli näkyvissä liedenjälki ja samasta penkasta on löytynyt myös saviastianpaloja.

Tien eteläpuoleisen pellon yläosassa ja osin rinteessä havaittiin kivikautisia asuinpaikkalöytöjä, joiden perusteella muinaisjäännös rajattiin. Kohteen sijainti on hyvin tyypillinen kivikautiselle asuinpaikalle. Kohteen tarkempi arviointi maankäytön muuttuessa edellyttäisi koekaivauksia.

Kivikautiset asuinpaikat Tyris 1 ja 2 sijaitsevat Kirkkonummen Luomassa, Hvitträskintien ja Masalantien risteyksen pohjoispuolella, osin puutarhamaalla ja tien pientareella. Paikalla on loivasti etelään, kohti Bobäck bäckenin puronotkoa laskeutuva peltorinne, jota halkoo itä- länsisuunnassa tie Vitträskiin. Inventoinnissa 2012 maanpinta oli kasvillisuuden peitossa, mutta topografian perusteella paikka soveltuisi hyvin kivikautiseksi asuinpaikaksi ja liittynee samaan asutusvyöhykkeeseen läheisen Björkhällan kanssa. Kohteen tarkempi arviointi maankäytön muuttuessa edellyttäisi koekaivauksia. Tyris 1 ja Tyris 2 -kohteiden välimatka on alle 100 m, joten ne voitaisiin yhdistää yhdeksi muinaisjäännöskohteeksi.

Kokemuksia

No Björkhällan visiittimme ei mennyt kovin hienosti. Saimme kyllä autot sinänsä siististi parkkiin tien vieressä olevalle, erilaisten työkoneiden säilytykseen käytettävälle levennykselle, hienosti pois minkään asian tieltä. Mutta saman tien siihen pöristeli suurella traktorilla paikalle vihaisen näköinen maatalousyrittäjä. Minä menin kysymään, että ollaanko jotenkin tiellä? Mutta mies oli aivan haljeta kiukkuunsa ja veti minut traktorinsa viereen puhutteluun. Aivan aiheesta sinänsä. Sillä minä en ollut ollenkaan pannut merkille siinä levennyksellä olevaa selvää liikennemerkkiä pysäköintikiellosta ja yksityisalueesta! En ollut sitä koneiden takaa huomannut tarkistuskierroksellani toisesta suunnasta, ja nyt en sitten enää katsellut mitään, kun toisesta suunnasta tulimme. Kerroin äijälle rauhallisesti tämän typerän mokani, ajatellen jos vaikka saisimme kuitenkin luvan siihen hetkeksi automme jättää. Mutta sellaiseen mielentilaan ei positiivinen ajattelu ja keskustelu kuulu, joten pois piti lähteä.

Ajoimme sitten Luoman koulun suurelle pysäköintialueelle, missä ei mitään kieltoja ole. Siitä käveltiin pari sataa metriä kevyen liikenteen väylää takaisin Hvitträskintielle ja Luoman paloaseman vierelle, missä kuulimme siihen muinaiseen asuinpaikkaan liittyviä asioita. Aivan erilaisin silmin opin nyt katselemaan noita nykyisen Vitträsk-järven laskujoen uoman reunoja, jotka ovat olleet nekin merenrantoja silloin kauan sitten. Paloaseman takana olevassa penkassa näimme, miten hienoa hiekkamaata nuo paikat ovat. Juuri sellaista, mitä kivikauden ihmiset parahimpana asumusten paikkana pitivät. Kuulimme myös, että jopa jokeen viettävältä pellolta voi löytää muinaisjäännöksiä, jos siellä kehtaisi jonain syysaikana peltoa katsastella.

Perin hieno oli tuonkin paikan anti, eikä edellisen puuttumaan jääminen tuntunut ainakaan arkeologejamme pahemmin harmittavan.

4. Kolsarby

Kohde sijaitsee Kolsarbyn kylän alueella, Djupström-nimisen järven pohjoispuolella. Kolsarbyn asuinpaikalta on löydetty kaksi kiertäen hangattua hioinkiveä. Lehtosalon inventoinnissa (1963: 16) paikalta havaittiin kivikauden asutukseen liitettyjä kulttuurikerroksia. Kolsarbyn kallioisen mäen luoteisreunalle kaavoitetun uuden asuinalueen tieyhteys on linjattu kulkemaan Kolsarbyn asuinpaikan taustan kautta. Tämä tie, Osmussaarentie, kulkee niemekkeen laen poikki noin 30–50 m aiemmasta löytöalueesta itään. Tien länsireunan leikkauksesta tavattiin löytöjä ja merkkejä kulttuurikerroksesta noin 30–40 m matkalta. Käytännössä löytöjä on koko niemekkeen laen alueelta. Lakialueen maaperä on hiekkamoreenia. Niemekkeen reunoilla maaperä muuttuu nopeasti kosteaksi ja savisemmaksi.

Uuden löytöalueen koordinaatit mitattiin laen päältä kohdasta, josta löydettiin keramiikkaa. Astioiden palat ovat hiekka- ja orgaanissekoitteisia. Ne ovat hajonneet pieniksi paloiksi: paloissa on vain sisä- tai ulkopinta jäljellä. Yhdessä palassa on koristeluna ohut kampaleima.

Kokonaisuudessaan asuinpaikka rajautuu selkeästi korkeamman kallion (taustalla) ja niemekkeen kärjessä olevan kallion väliin jäävälle hiekkamoreenialueelle. Aiemmat löydöt ovat oletettavasti aivan niemekkeen kärjestä, jossa sijaitsee vanhoja kuoppia. Kaksi kahden puolen kiertämällä hangattua hioinkiveä (KM 5084:1 ja KM 5090) ovat todennäköisesti löytyneet tältä alueelta.

Asuinpaikan läheltä on reikäkirves irtolöytönä. Lehtosalon mukaan (1963: 75) kirves on Kolsarbyn tilan mailta, pellon yläreunasta noin 200 metriä talosta länteen. Löytöpaikka sijaitsee asuinpaikkaa hieman matalammalla korkeudella, noin 600 metriä itäkoilliseen. Kirves muistuttaa suoraselkäistä reikäkirvestä, mutta siinä ei ole varsiputkea. Lehtosalon mukaan kirves on lahjoitettu Kirkkonummen museolle. Kirveen löytöpaikalla pelto oli nurmella, eikä metsän puolelle tehdyistä koepistoista havaittu merkkejä kivikautisesta asutuksesta (vaikka maaperän puolesta kohde olisikin ollut sopiva).

Kokemuksia

Autot ajoimme nyt parkkiin Syväjärven uimarannan pysäköintialueelle, mistä kävelimme Osmussaarentietä sen korkeimmalle kohdalle. Siinä aivan tien vierellä seisten, oppaamme katselivat noita paikkoja ja maastojen muodoista, sekä alueella aiemmin tehdyistä tutkimuksista päättelivät todennäköisimpiä muinaisten asumusten alueita. Ja kun osa porukasta kehotuksesta ryhtyi hiukan katselemaan tien sorapenkkaa, eikös siitä ryhtynyt sitten hetipaikalla löytymään sellaisia

Alun perinkin olimme kaikki tienneet, että yksi tämän retken tarkoituksista on myös katsastaa paikkoja sillä silmällä, että mikä voisi olla paras AK3-kurssiin kuuluvan kesän 2020 uuden kaivauksen paikaksi. Ja nyt tässä kohtaa tuntuivat hyvin monet asiat loksahtelevan kohdilleen arkeologioppaidemme tuumailuissa. Samanlainen tunnelma tuntui tarttuvan myös kaikkiin muihin paikalla olijoihin. Niin upealta ja erikoiselta tuo paikka vaikutti, kun sitäkin nyt osasi katsella vähän toisenlaisin silmin. Selkeästi positiivisia asioita ovat tietysti myös lähellä oleva sijainti, helpot kulkuyhteydet ja uimaranta sekä suuri parkkialue vieressä.

Viimeistään tässä kohdassa retkeä tuntui, että ihan kaikki mukana olijat suorastaan puhkuivat innostusta ja kyselyitä alkoi sadella siitä vuoden päässä odottavasta uudesta kaivauksesta, sekä sinne mukaan pääsemisestä!

Takaisin autoille kävelimme aivan vieressä olevan venäläisen hautausmaan kautta.

5. Kustaa II Aadolfin Porkkalan hopeakaivos (1614-1616)

”Kustaa II Aadolfin tärkein teollisuushanke Suomessa, aikansa Talvivaara. Kun Espanjallakin oli Amerikan hopekaivokset…”

Maantien luoteispuolella sijaitsee Porkkalan hopeakaivos, 1600-luvun alusta (1000013392) ”Malmia sanotaan louhitun ainakin v. 1614-1615” (Muinaisjäännösrekisteri).

Kallion kupeeseen on louhittu noin 7,5 x 5,5 m laajuinen ja noin 3 m syvä kolo, joka aukeaa länteen, kallion juurelle. Kaikkiaan kalliota on siten louhittu enintään n. 123 kuutiota, joka vastaa viittä yhdistelmäajoneuvon (nuppi ja perävaunu) kuormaa à 40 tonnia (25 m3), yhteensä enintään 200 tonnia kalliomursketta. Laivalasteina määrä vastaisi noin 83 lästiä.

Paikalla ei ole selvästi havaittavaa sivukivikasaa, joten voidaan olettaa, että suurin osa louhitusta kalliosta on kuljetettu muualle.

Kokemuksia

Autoillemme löytyi poissa kenenkään tieltä olevat paikat Porkkalantien virallisen osuuden päässä olevan kääntöpaikan läheltä, ja me marssimme siitä metsiä pitkin tien luoteispuolella olevalle ”hopeakaivokselle”. Se sijaitsee pienen kallion luoteisreunalla, vain 25-30 metrin päässä Porkkalantiestä. Ja nuo lainausmerkit ovat käytössä siksi, että paikka aiheuttaa useimmille siellä ensi kertaa käyville jonkunlaisen hämmennyksen tunteen. Mitään niin pientä ja vaatimatonta kun ei osaa kuvitella kaivos-sanan yhteyteen.

Mutta sitten kun ryhtyy miettimään noita 400 vuoden takaisia ”louhintamenetelmiä”, asiat alkavat asettua paremmin raameihinsa. Suuria tulia siis poltettiin paljaan kallion päällä pitkään ja sitten ehkä kaadettiin kylmää vettä päälle, jotta kova kallio vähän hapertui ja lohkeili. Sen jälkeen vaan miehet lekojen varteen. Sama uudelleen, uudelleen ja uudelleen.

6. Rövars Övergård

Pronssikautiset hautaröykkiöt sijaitsevat 2 km Porkkalan kylästä lounaaseen, Tullandetiin johtavan tien länsipuolella, Byviksholmenin kohdalla, niemen poikki kulkevasta metsälinjasta hieman etelään. Kapealla harjanteella, noin 100 m merenrannasta kaakkoon on viisi röykkiötä. Röykkiöiden läpimitat vaihtelevat 7–10 metriin ja kaikissa on aarteenkaivajankuoppa.

Röykkiö 1 noin 15 m metsälinjasta, harjanteen itälaidassa, tiheässä metsikössä.

Röykkiö 2 noin 20 m edellisestä etelälounaaseen, harjanteen itälaidassa, tiheässä metsässä.

Röykkiö 3 noin 20 m edellisestä etelälounaaseen, tiheässä metsässä.

Röykkiö 4 noin 70 m edellisestä etelälounaaseen.

Röykkiö 5 noin 100 m edellisestä etelälounaaseen, metsäautotien vieressä, sen koillispuolella.

Kokemuksia

Ainakin kirkkonummelaiset tuntevat tuon paikan paremmin nimellä Vetokannaksen keittokatos. Sinne sopivat automme väljästi parkkiin, ja porukka käveli parin sadan metrin matkan hyvää polkua pitkin komean, pronssikautisten muinaishautojen rivin alkupäähän. Missä kuulimme nykyisiä tietoja ja tulkintoja hautaustapojen kehittymisestä vuosisatojen saatossa ja juuri tuon tyyppisten hautojen sijainneista asutukseen nähden, hautojen rakenteista sekä käyttötavoista.

Kuten ylhäällä paikan arkeologisessa kuvauksessa kerrotaan, nuo komeat muinaishaudat olivat tosiaan ainakin vuosikymmenten ajan erinomaisen tiheän metsikön, ellei peräti pusikon peitossa, eikä sinne juuri kukaan ikinä viitsinyt mennä. Sitten joskus ehkä 10 vuotta sitten siellä tehtiin siistejä metsänraivaustöitä, kahteenkin eri otteeseen, muutaman vuoden välein. Niiden seurauksena koko tuo alue on nykyään ihmissilmälle mitä kauneinta, harvaa, nuorta mäntykangasta, ja ainutlaatuisen hautaröykkiörivistön voi nähdä hyvin vaikka päästä päähän. Samaten niiden ohi kulkee nykyään hyväkuntoinen polku keittokatokselta Nurmijärven ulkoilualueen hiekkatielle ja luotsiaseman tielle. Meikäläisellä sattuu olemaan aika pitkä ja jo satojen vierailukertojen suhde juuri noihin paikkoihin. Niin monikymmenvuotisen sukellusuran, kuin Porkkalan Kotaparlamentinkin kautta. Niistä löytyy kiinnostuneille lisätietoa ainakin blogini artikkeleista Kotaparlamentin synnyt syvät ja Kotaparlamentti kokoontuu. Paljon tietoa itse alueesta puolestaan täältä: Porkkala-sarja, osa 1 – Vetokannas.

Tänne huipentui koko päivän kestänyt upea, muinaista paikallishistoriaa meille avannut retki. Ja mikä sen paremmin olisi voinut päättää, kuin kunnon eväshetki upean luonnon äärellä! Keväinen sääkin oli meitä ihanasti koko päivän suosinut auringonpaisteellaan, ja nyt iltapäivän tunteina keli oli jo lämmennytkin niin, että aivan rantakalliolla oli hieno istuskella huikeita merimaisemia ihaillen! Kyllä meidän kelpasi.

Sieltä kaikki autokunnat lähtivät sitten takaisin, kukin omien aikataulujensa mukaan. Meidän viimeinen autokuntamme kävi vielä paluumatkan alussa nauttimassa munkkikahvit Porkkala Cafen terassilla.

OLIPA PÄIVÄ!!!

–Kari

Juttu julkaistu aiemmin Lähierä-blogissa.