Salaperäinen Sahajärven luonnonsuojelualue, Teijo

Sain ensikosketukseni Sahajärven luonnonsuojelualueeseen jo vuosia sitten. Olimme ihailleet Sahajärven upeita maisemia ja sen vedestä miltei pystysuorina nousevia kallioita, kun vastustamaton veden solina houkutteli meidät alas metsän siimekseen. Luonnonsuojelualue kasveineen, patorakenteineen ja raunioineen lumosi meidät täysin. Ihmetyksemme oli suuri kun luonnonsuojealueella törmäsimme mm villiintyneisiin alppiruusuihin.

Alue ei tuolloin kuulunut Teijon retkeilyalueen virallisiin reitistöihin, mutta siellä risteili polkuja. Nykyään alueen opastaulut ja polkurakenteet ovat täysin uusittuja.

sahajarvi-19

Pysäköintialue sijaitsee vuonna 1911-12 rakennetun vesivoimalan vieressä. Voimalassa on tuotettu sähköä vuoteen 1946 asti.

sahajarvi-3

Alue on virallisesti Sahajärven luonnonsuojelupuisto, mutta paikalliset kutsuvat sitä Teijon luonnonpuistoksi. Luonnonsuojelualue kuulostaa ehkä hieman vieraalta, sillä alueella on runsaasti istutettuja vieraslajeja. Tämä myös lisää alueen kiehtovuutta.

sahajarvi-11

Seutu on entistä Teijon kartanon puistoa. Vapaaherratar Fredje oli puiston ensimmäinen hoitaja ja hän on mm istuttanut alppiruusut. Vierasperäisten puulajien ja saarnimetkikön takana on myöhemmin puistoa hoitanut Ylimetsänhoitaja Torsten Rancken.

Voimalan vierestä lähtevä vasemmanpuoleinen polku johdattaa suoraan kivisille portaille jonka vieressä on rauniot, nämä ovat Kjikin sahan ja luujauhomyllyn perustukset 1700-luvulta. Aika ajoin raunioilla kasvavat puut runnovat polkurakenteita.

sahajarvi-5

Alkukesästä alueella vierailessamme iso puu oli kaatunut puron ylittävälle sillalle ja rikkonut kaiteet. Ihan kuin ilkkuen.

sahajarvi-18

Alueen vasemmalla puolella kohoavat todella näyttävät kalliot ja oikealla puolella puisto sulautuu metsään, jota hallitsevat muun muassa marjakuuset.

sahajarvi-4

Ylempänä polulla vastaan tulee iso tekolampi jonka reunustalla kesällä kasvaa kurjenmiekkoja ja kotkansiipisaniaisia.

sahajarvi-10

Sahajärveltä laskee näyttävä puro lampeen josta se jatkaa matkaansa läpi raunioiden alueen läpi.

sahajarvi-16

Kaikkialla solisee, lieneekö osasyy myös hieman vuotavan patorakenteen? Tekolampi kannattaa ehdottamasti kiertää ympäri. Kallion loppupäässä tulee vastaan ”itkevä” Itkukallio johon talvisin voi muodostua näyttäviä jääpatsaita.

sahajarvi-15

Retkeilijän kannalta tämä nykyisin täysin kunnostettu 1,3 kilometrin luontopolku on lähes täydellinen paratiisi, jonka annista voi nauttia jokaisena vuodenaikana.

sahajarvi-14

Keväisin esikot täyttävät pähkinäpensasrinteet ja purojen virtaus on voimakkaimmillaan. Kesä tuo mukanaan lähes viikakkomaisen olemuksen, jota voimistaa entuudestaan useat vierasperäiset puu- ja kasvilajit.

sahajarvi-17

Syksy taas paljastaa kasvillisuuden kätkemät pato- ja rauniorakenteet, jotka varmasti eivät jätä ketään raunioromantikkoa kylmäksi. henkilökohtaisesti odotan vielä alueen talvista maisemaa ja itkukallion valtaisia jäämuodostumia.

Lopuksi pitää vielä muistaa, että kasvien kerääminen on ehdottomasti luonnonpuistossa kiellettyä. Myös roskaamisen, tulenteon ja leiriytymisen voi jättää toisaalle. Reitti saattaa olla vuodenajasta riippuen liukas,samoin nousuja on aavistuksen mutta se soveltuu kuitenkin lyhyytensä ja valittavien polkujen osalta kaiken kuntoisille ja ikäisille retkeilijöille.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6686506 E 276717

Kuvat ja teksti: Harri Leino ja Virpi Bee

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.