Säkylänharjun Kankaanjärvi on orsiveden täyttämä suppa

Niin sanottu Pikkulapin harjureitti kulkee keskeisellä osaa Lounais-Suomen ainoaa yhtenäistä harjujaksoa Säkylänharjun-Virttaankankaan alueella. Kävin paikalla vuonna 2011 ja uskomatonta kyllä, se oli maisemallisesti melkein kuin olisi oikeaan Lappiin olisi mennyt!

SONY DSC

28 kilometriä pitkä harjureitti on toteutettu Alastaron, Oripään, Säkylän ja Vampulan yhteistyönä. Harjureitti on talvella hiihtäjien ja kesäisin patikoijien suosiossa. Virttaankankaalla, Alastaron moottoriurheilukeskuksen läheisyydessä sijaitsee myös kaunis Kankaanjärvi.

SONY DSC

Kankaanjärvi on Natura 2000 -verkostoon kuuluvan Säkylänharjun harjukuopassa noin 15 metriä ympäristöään alempana oleva kirkasvetinen suppajärvi, joka on syntynyt jääkauden seurauksena. Mannerjään vetäytessä hiekan sisään on jäänyt valtava jäälohkare, jonka sulamisen myötä on muodostunut suppa. Ajan saatossa harjusta on valunut hiekkaa ja soraa suppaan niin, että laajasta kuopasta on enää nähtävissä Kankaanjärven painanne.

SONY DSC

Kankaanjärvi on orsivesijärvi eli järven pinta on noin 8 metriä pohjavedenpintaa ylempänä. Sen syvin kohta on noin 10 metriä ja pinta-alaa järvellä on 0,6 hehtaaria. Siinä ei ole tulopuroa eikä laskuojaa, vaan Kankaanjärvi saa vetensä ympäröivältä orsivesialueelta ja sateesta. Vettä puolestaan poistuu haihtumalla ja suotautumalla maaperän läpi.

SONY DSC

Järven rannat ovat kuluneet voimakkaasti ihmisten auringonoton ja vapaa-ajanvieton seurauksena. Alueen kasvisto, johon kuuluvat muun muassa lampaannata, rönsyrölli ja jänönsara, on kärsinyt huomattavasti. Maanomistaja, Alastaron kunta, on kieltänyt moottoriajoneuvojen käytön kuvaan merkityllä Natura-alueella.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6768272 E 264320

2 replies
  1. Petri Mikkola
    Petri Mikkola says:

    Kävin Harjureitillä ja Kankaanjärvellä viime kesänä. Hieno ulkoilureitti ja ainakin kolme laavua polkujen varrella. Lähellä oleva Myllylähde ja siellä oleva turvekammi ovat myös ehdottomasti katsastamisen arvoisia..
    Kankaanjärvi on kaunis ja viihtyisä. Pari juttua hieman häiritsi eräjärvimäistä tunnelmaa. Läheisen moottoriradan meteli kuului erittäin hyvin. Sekin hieman otti kupoliin, että kun tuon ”kraatterin” pohjalta nousi, niin joutui heti golf-kentän viereen. Pikkuseikkoja kuitenkin kokonaisuuden kannalta.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.