Saatko singottua liiturin pesäkoloonsa? Haltiassa voit kokeilla millaista on olla liito-orava

Oletko joskus käynyt Suomen luontokeskus Haltiassa? Jos olet, tiedät, että suuren ja komean rakennuksen puusta rakennetut tilat ovat suurimmaksi osaksi valoisia ja ilmavan avaria. Kuitenkin valtava rakennus kätkee sisäänsä myös todella salaperäisia paikkoja, joita kannattaa käydä tutkimassa. Voit ryömiä esimerkiksi karhun talvipesään tai sujahtaa sotkan munaan! Juuri tällä hetkellä voit askeltaa myös hämärään yömetsään kokemaan, millaista on olla liito-orava.

Yöni liito-oravana

Näyttelyyn astuessa pimeys imaisee ihanasti mukaansa. Silmien kestää hetken aikaa tottua, ja tunne on lähes sama kuin oikeassa yöllisessä metsässä: yhtä aikaa levollinen ja silti hiukan jännittynyt. Mikä kumman pauke tilan perältä kuuluu? Sinne ei vielä näe, mutta jollakin kuuluu olevan ihan erityisen hauskaa.

Heti näyttelyn alussa saa harteilleen vetää liito-oravaviitan, ja yö liito-oravana voi alkaa.

Näyttelyn mustilla, tunnelmallisesti valaistuilla seinillä on upeita kuvia liito-oravista eikä voi olla miettimättä, miten mitään noin suloista voi olla olemassa. Vaikka hopeinen, pehmoisen pörröinen nappisilmä sulattaa sydämet, ei näyttely jää pelkäksi pintaliidoksi – tarjolla on paljon mielenkiintoista tietoa liito-oravasta, joka pienestä koostaan huolimatta kirvoittaa mahdottoman suuria tunteita. Tiesitkö, että liituri voi liitää jopa 70 metrin matkan?! Voikohan sellainen lentää vahingossa vaikka naamaan?

Naaraan reviiri on 8 hehtaaria, mutta uroksen jopa 60. Liito-oravan leikkipapanaa siirtämällä jokainen näyttelykävijä voi ilmaista, haluaisiko liito-oravan omaan metsäänsä asustelemaan ja millaisia tunteita se herättäisi.

Puunrungot nousevat korkeuksiin hämärässä näyttelytilassa, ja kettuperhe katselee ohikulkijoita. Matkan edetessä perältä kuulunut pauke voimistuu. Kuuluu lapsen naurua. Mitä ihmettä siellä tapahtuu?

No siellähän singotaan liito-oravia. Pehmoleluliiturin voi ladata jättimäiseen ritsaan, ja sitten pitää tähdätä mahdollisimman tarkasti – osuuko otus pesäkoloonsa vai mäjähtääkö päin puuta? Homma on vaikeampaa kuin miltä näyttää, kannattaa käydä itse kokeilemassa!

Näyttelyn lopuksi kannattaa vielä istahtaa Kino Haltian penkeille hieman lepuuttamaan jalkoja ja nauttimaan Benjam Pöntisen upeista liito-oravaotoksista ja -tarinoista valkokankaalla.

Yöni liito-oravana -näyttely on avoinna koko kesän joka päivä kello 10–18 välillä. Näyttely ulottuu myös Haltian ulkokentälle Nuuksio Pitkäjärven rantaan, jossa päätä on ihana tuulettaa Nuuksion tuulissa hämärän ”yöretken” jälkeen. Ulkonäyttelyssä voit tutustua liito-oravan urbaanielämään.

Haltiaan pääsee bussilla 245 (A/K) Espoon keskuksesta. Samalla reissulla kannattaa tutkia luontokeskuksen kaikki näyttelyt ja herkutella lounasta tai vaikka iltapäiväkahvit ravintola Haltian ihanalla terassilla. Tarkista ravintolan aukioloajat ja lisätiedot oheisesta linkistä.

Putiikista voi hankkia muistoksi liito-oravapehmolelun, Nuuksio-kangasmerkin – jossa liituri luonnollisesti komeilee – tai muita ihania retkeily- ja luontoaiheisia tuotteita. Tiesitkö muuten, että Haltiasta voi vuokrata myös retkeilyvarusteita?

Lue lisää

Yöni liito-oravana, Suomen luontokeskus Haltia

Liito-oravan seikkailuviikko 22.–28.6.2020, tapahtuman Facebook-sivut

Suomen luontokeskus Haltia Retkipaikassa

Haltian päänäyttely

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.