Saaristomeren korkein saari – Högland, Kemiönsaari

Pitkään haaveilemani reissu Höglandin saarelle pääsi vihdoin alkamaan. Höglandin saari sijaitsee Saaristomeren kansallispuistossa ja sieltä löytyy Saaristomeren korkein kohta. Aloitimme matkamme Paraisilta ja lähdimme matkaan aivan mahtavassa, lähes pilvettömältä taivaalta paistavassa auringon valossa.

Taakse jää Parainen, edessä häämöttää Saaristomeren kansallispuisto.

Taakse jää Parainen, edessä häämöttää Saaristomeren kansallispuisto.

Lähdimme matkaan isäni veneellä. Ilma oli mitä parhain veneilyyn, ja kannella tarkeni pelkällä T-paidalla. Kaunis saaristo alkoi näyttää jo syyskuun värejään.

hogland-4-of-19

Veneily on mitä parhainta hyvällä säällä. Meri on kaunis, mutta joskus myös salakavala. Aina pitää varautua nopeisiin säänmuutoksiin, joita syksyn aikana usein tuleekin. Tämän saimme taas kokea, kun edessä alkoi näkyä merisumua. Maisemat katosivat ja näkyvyys oli välillä lähes nollassa.

Höglandin saaren tulipaikka on kauniilla rannalla.

Höglandin saaren tulipaikka on kauniilla rannalla.

Höglandin saarelle saapuessaan saa olla tarkkana karikkojen kanssa. Vene kannattaa jättää laiturille niin, että muutkin mahtuvat. Kuvassa on esimerkki, miten ei kannata tehdä.

Rannalta löytyy kaunis tulipaikka ja torppari Johannes Anders Vesterbergin torpan rauniot. Saaren historia on mielenkiintoinen, ja siitä voi lukea lisää opastauluista paikan päällä.

Höglandin saaren korkeimmalla kohdalla on näkötorni.

Höglandin saaren korkeimmalla kohdalla on näkötorni.

Saaren suurin vetonaula on komea näkötorni. Tornista näkee pitkälle merelle. Merisumu alkoi onneksi jo hälvetä, ja mekin saimme kokea upean näkymän Saaristomeren ylle.

Tornissa viihtyisi tuntikaupalla merta ihaillen.

Saaristomaisemaa tornista nähtynä.

Saaristomaisemaa tornista nähtynä.

Saaren ympäri kiertää myös kaksi lyhyttä luontopolkua, mitkä ehdottomasti kannattaa kävellä läpi. Saarelta löytyy monipuolista luontoa ja paljon tutkittavaa.

hogland-12-of-19

Toinen lyhyempi luontopolku kiertää vanhan torpan ympäri ja pidempi reilun kilometrin pituinen polku kulkee näkötornin kautta saaren ympäri. Luontopoluilla on hyvät opastaulut, jotka kertovat saaren historiasta ja torppareiden elämästä. En kerro enempää, käykää itse tutkimassa.

Kartta saaresta. Sijainti: N=6672684, E=239536 (ETRS-TM35FIN).

(WGS-84): N60° 06,50′ E22° 18,7′

Retki tehtiin 11. syyskuuta 2016.

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Tuomas Honkala Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.