Ryövärinkarin lintutorni, Vaasa

Helmikuun paukkupakkasista ei ollut tietoakaan saapuessamme Risön luontopolun parkkipaikalle Vaasassa. Luontopolku itsessään on 4,9 kilometriä pitkä, mutta meidän tarkoituksemme ei ollut kiertää koko lenkkiä. Olimme tulleet päiväretkelle Vaasaan Tampereelta, ja Ryövärinkari houkutteli mielenkiintoisella nimellä tutustumisretkelle.

Parkkipaikaltä löytyi suuntaviitta ja reittiopaste.

Aikoinaan reitille ajamisen kieltänyt merkki oli vääntynyt ja unohtunut. Kuusikon reunustaman metsätien sulki suuri lohkare. Latuja ei näkynyt, mutta jäljistä päätellen reitillä oli kulkenut paljon ihmisiä kävellen sekä hevosella.

Tunnelma oli rauhallinen, viipyilevä. Olin varautunut rannikon tuuleen, mutta kuusimuurin läpi se ei päässyt puhaltamaan. Kun pakkastakaan ei ollut kuin nimeksi, reipas kävelytahti sai avaamaan hieman takkia ja riisumaan paksut hanskat kädestä.

Metsätiellä ei näkynyt merkkiäkään lintutornille poikkeavasta polusta. Ehdin jo aavistella meidän joko ohittaneen huomaamattoman sivuhaaran, kun puiden välistä pilkotti reittimerkki. Samasta risteyksestä alkoivat myös pitkospuut, joita olin osannut etsiskellä reitin kuvausten perusteella.

Risteyksen tienoilla huomasimme myös puihin kiinnitettyjä numeroita. Kymmenittäin puita oli merkitty omilla numeroillaan, joiden syytä osasimme vain arvailla. Tulimme siihen todennäköiseen tulokseen, että puiden kasvua ja hyvinvointia seurattiin jonkinlaisella kartoituksella. Paluumatkalla iltahämärä oli jo ehtinyt laskeutua, ja numeroissa oli jotakin hyvin aavemaista, mutta mennessä ne herättivät meissä lähinnä hilpeyttä.

Jos jokainen Suomen puu saisi oman rekisterinumeron, olisi niiden kiinnittämisessä melkoinen urakka.

Pitkospuut olivat jäästä liukkaat, mutta maastoa katsellen saattoi arvata niiden olevan sulan maan aikaan tervetullut kulkureitti. Metsä näytti juuri siltä, että sen maaperä olisi mukavan kostea ja juuri sopiva elinympäristö hyttysille.

Kiemurtelevat pitkospuut vaihtuivat myöhemmin kaislikkoon, ja nyt kiittelimme itseämme lämpimästä vaatetuksesta. Vaikka reitti ei avomeren jäille vienytkään, tuuli puhalsi kovaa ja kylmästi. Yleensä pääsemme saaristoon ja rannikolle vain kesäisin, joten talvinen ympäristö loi kuitenkin omanlaisensa tunnelman. Kaislojen tuoksu oli hento, mutta tuttu.

Matka tornille oli sen verran pitkä, että nuorinta kulkijaa viihdytettiin tarinoilla Vitaaliveljistä. Joidenkin tietojen mukaan Ryövärinkarin nimi olisi peräisin näiltä Itä- ja Pohjanmereltä seilanneilta merirosvoilta. Kun nimitys oli myös tuttu Heroes of the Baltic Sea -ohjelmasta, saimmekin luotua mielikuvissamme mitä hurjimpia kahakoita ja ryöstöretkiä muun muassa Korsholman linnaan.

Polun päästä löysimme tuulen tuivertaman lintutornin, jonka huipulta aukeni laaja näkymä eteläiselle kaupunginselälle. Kaislaa näytti kasvavan kaikkialla, jossakin kaukana traktori jyrisi jäätä pitkin, ja hieman lähempänä joku oli laskenut koiransa telmimään hangella.

Makkarat olisivat kyllä maistuneet!

Harmiteltuamme hetken, ettei taaskaan ollut tullut pakattua makkaraa nuotiopaikan varalle, päätimme palata omia jälkiämme takaisin lähtöpaikalle. Tulin kuitenkin vielä vilkaisseeksi karttaa ja huomasin siellä omituisen tähtimerkin. Hetken asiaa selviteltyämme huomasimme, että kyseessä oli suojeltu puu. Selkeää reittiä sen luokse ei löytynyt, mutta olihan se nähtävä.

Siinä oli kyllä männyllä kokoa.

Hieman syrjässä pitkospuilta löysimmekin mahtavan männyn, joka kohosi korkeuksiin huomattavan paksuna.

Autolle palatessamme vielä mietiskelimme, olivatko alueelle eksyneet merirosvot piilottaneet aarteitaan karikolle, ja olisiko joku paikallinen voinut vakoilla heidän puuhiaan männyn oksilla keikkuen. Niin tai näin, alueen luonto ja linnusto ovat ainakin retkeilijöille aarteita löydettäviksi.

Kartta N=7003582,522 E=232367,657

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.