Ruuat hiihtovaellukselle

Hiihtovaellukselle voi ottaa ruokia vähän erilaisella ajatuksella kuin rinkkareissulle. Paino ei ole enää oleellisin asia, koska tavarat kulkevat ahkiossa. Energiaa kuitenkin kuluu ahkiota vetäessä, joten kaloreita on hyvä kerätä mukaan. Ruoka myös säilyy hyvin, koska hyvät hiihtokelit ovat yleensä vähän pakkasen puolella.

retkiruoka-1

Seuraavassa on kahden hengen ruuat viiden vuorokauden hiihtoreissulle. Reitti kulkee Kebnekaisen tunturimassiivin ympäri, joten koviakin nousuja on luvassa ja energiaa kuluu. Ruuat on jaettu eri ryhmiin. On aamiaiset, lounaat, päivälliset, iltapalaherkut ja legieväät. Legieväillä tarkoitetaan hiihdon välissä pidetyillä tauoilla nautitut naposteltavat.

Aamiaisella toinen meistä syö kaurapuuroa hillolla ja toinen marjakiisseliä itse paahdetulla muromyslillä. Kyytipojaksi on pikakahvia ja monivitamiiniporetta. Hapankorppujen päälle voi turauttaa tuubista mätitahnaa.

retkiruoka-1-2

Lounaat syödään joko ruokatermoksesta tai suoraan pussista. Pataruoka valmistuu ruokatermarissa aamupäivän hiihtämisen aikana, kun aamiaisella lisää ainekset ja kuuman veden termokseen muhimaan. Pata-aineksiin laitamme proteiinin lähteeksi soijarouhetta tai papuja. Vaihtelua tuomaan on yhdelle päivälle nuudeleita ja lämmin kuppi-keittoaineksia. BlåBandin retkiateria taas on tuhti ja helppo, siihen lisätään vain kuuma vesi ja odotellaan kymmenisen minuuttia.

retkiruoka-1-3

Kun teltta on jo pystyssä ja on aikaa vähän pidempäänkin kokkailuun, saa ruoka olla jo vähän monimutkaisempaakin kokattavaa. Kaikkiin ruokiin lisätään ehtaa meijerivoita antamaan lisää kaloreita. Lisää maistuvia kaloreita saa paahdetusta sipulista, kuivatusta kananmunasta ja kuivatusta feta- ja sinihomejuustosta.

Ruokina mukaan lähtee:

  • Rakettispagettia venäläisten savustettujen kilohailien ja kuivatun tomaattikastikkeen kera. Päälle voi ripauttaa reilusti parmesaanijuustoa.
  • Rakettispagettia vihreän peston, (kuivattujen) aurinkokuivattujen tomaattien ja juustojen kera.
  • Pitaleipiä kikherne-fetajuusto-porkkana-purjo-tomaattisosetäytteellä.
  • Paneroituja kanapihvejä, lisukkeeksi riisiä ja hedelmäistä currykastiketta, aurajuustoa.
  • Pastaa kermakastikkeessa, soijarouhetta ja kuivattua kananmunaa, juustoa.

retkiruoka-1-4

Herkutteluherkkuja, iltamässytyksiä ja jälkiruokia, eli kaloreita:

  • Inkivääriteetä, suklaacappuchinoa (lisää vain vesi), inkiväärilastuja veden maustamiseen, venäläistä villiyrttiviinaa yömyssyksi.
  • Kaurapaistosta kuivatuista omenoista ja raparpereistä, lisäksi vaniljakastiketta.
  • Kinuskitäytteisiä suklaakeksejä, suklaakaurakeksejä, Fazerin sinistä, Reese´s-makeisia, tikkareita.
  • Chilipähkinöitä, suolatikkuja.
  • Voissa paistettuja pullasiivuja mansikkahillon kera.

retkiruoka-1-5

Legieväinä jokaiselle päivälle pussillinen suolakaloja ja yksi pieni suklaapatukka. Koko reissun ajaksi pussillinen sekalaisia pähkinöitä ja kuivattuja marjoja plus taskussa kulkee pötköt glukoosipastilleja.

retkiruoka-1-7

Vararuokina mukaan lähtee Bulletmealeja, Blåbandeja ja keittoa.

retkiruoka-1-6

Hiihtovaelluksella energiankulutus voi olla jopa 5000 kaloria päivässä. Helppoja ja hyviä kalorinlähteitä perusruuan lisäksi ovat muun muassa voi, suolaiset pähkinät, sipsit, keksit, suklaa, juusto, hillo ja niin edelleen.

Suolan tarve kannattaa ottaa huomioon, koska lumesta sulatettu juomavesi ei sisällä mitään hivenaineita ja hiihtäessä elimistön suolat kulkeutuvat hien mukana ulos. Äkillinen rasitus voi aiheuttaa suonenvetoja, joten mukaan kannattaa varmuuden vuoksi ottaa myös magnesiumsitraatteja.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.