Ruskavaelluksella Korouoman rotkolaaksossa, Posio

Toimituksen edit: Pirunkirkon silta on purettu 9.6.2021. Koivukönkäältä ei siis ole enää yhteyttä pitkälle vaellusreitille. Lue lisää täältä.

Syksyllä 2016 koitti se odotettu hetki, kun poikaystäväni kanssa vihdoin pääsimme toteuttamaan ensimmäisen viikonlopun pituisen vaelluksen. Kohteeksi olimme alunperin kaavailleet Karhunkierrosta, mutta aikataulullisista syistä johtuen vaihdoimme kohteeksi Korouoman rotkolaakson reitin Posiolla.

Korouoma sijaitsee Posion kunnassa, noin 100 kilometrin päässä Rovaniemeltä. Korouoman rotkolaaksoon pääsee kolmesta paikasta. Rovaniemen suunnalta lähin aloituspiste on Koivukönkään lähtöportti, Posion suunnalta puolestaan Lapiosalmi. Pituutta polulla näiden kahden välillä on noin 27 kilometriä. Mikäli kohteena ovat jääputoukset tai Koronjään 5 kilometrin pituinen rengaslenkki, lähtöpaikkana toimii Saukkovaara.

Viikonloppuvaellu Korouoman rotkolaaksossa pähkinänkuoressa

Reitti: Koivuköngäs – Lapiosalmi – Koivuköngäs, edestakainen reitti
Yöpymiset: Pajupuron autiotupa ja Koivulammen laavu
Lähtö: Perjantaina noin klo 19.00 Paluu: Sunnuntaina noin klo 19.00
Päivämatkojen pituudet: Perjantai 10 km, lauantai 28 km, sunnuntai 15 km. Yhteensä 53 kilometriä.

Varusteet: Rinkat, makuupussit ja -alustat, trangia, ruokailuvälineet, puukot, otsalamppu (1 kpl, big mistake!) tulitikut.
Vaatteet: Alus- ja välikerrastot, hupparit ja collegehousut, 2 x urheilusukat + villasukat, ulkoiluhousut, Haglöfs -kuoritakit, vaelluskengät, kaulahuivit, pipot ja hanskat.

Muonat: Puurohiutaleita, kiisseliainekset, kana-nuudelikeitto, valmis lohikeitto, 2 x kana-makaronikeitto, 2 x kuivaretkimuonaa (Tikka Masala ja curry-turskaa), leipää, juustoa ja metvurstia, pähkinöitä, Mars-patukoita ja omenoita, vettä.

Koivukönkäältä Pajupuron autiotuvalle

Lähdimme Rovaniemeltä kohti Posiota syyskuisena perjantaina määränpäänä Korouoman rotkolaakso. Saavuimme Koivukönkään parkkipaikalle hieman ennen kello seitsemää illalla –  auto parkkiin, rinkat selkään ja eikun matkaan!

Polku oli heti alkumatkasta helppokulkuista ja saavuimmekin ensimmäiselle laavulle ja nähtävyydelle muutaman sadan metrin patikoinnin jälkeen. Kyseessä oli itse Koivukönkään jylhästi humiseva putous Kurttajoessa.

Koivuköngäs on nelimetrinen ja yksi Suomen nuorimmista vesiputouksista, sillä sen syntyajankohta sijoittuu vuoteen 1893. Tarina kertoo, että tässä kohtaa Kurttajokea oli rakennettu veden kulkua säätelevä uittopato eli tammi. Kurttajoen tammivahdit kuitenkin humaltuivat eräs yö niin tuiskeeseen, että Kurttajoen vesi pääsi murtamaan padon, ja näin ollen muuttamaan koko joen kulkua pysyvästi. Vanha joenuoma on edelleen nähtävissä Kurttajoen länsipuolella. Tämä on upea, loivasti laskeva humiseva putous – kannattaa käydä katsomassa!

Koivukönkään jälkeen matka taittuu metsäisessä maastossa kohti rotkolaakson reunaa, ja seuraavaksi saavuimme Pirunkirkon laavulle, noin kaksi kilometriä lähdön jälkeen. Tällä kohtaa saa jo ensimakua Korouoman pystysuorista seinämistä ja niitä vuoraavista lohkarekasoista.

Pirunkirkon jälkeen polku lähtee myötäilemään verkkaisesti lipuilevan ja mutkaisen joen uomaa. Muutama sata metriä kuljettuamme polku haarautui saman pituisiksi ylä- ja alareiteiksi. Yläreitti oli kuvailtu haastavammaksi, joten päätimme aikataulusyistä johtuen kulkea menomatkalla tasaista alareittiä pitkin. Sekä ylä- että alareittien pituudet ovat noin kaksi kilometriä.

Yhteensä noin kuusi kilometriä taivallettuamme saavuimme Kanjonilaavuille. Tästä eteenpäin reitti kulkee Koronjää-rengasreitin toista puoliskoa myötäillen vajaa kaksi kilometriä, jonka jälkeen se erkanee kapeaksi metsäpoluksi. Sitä kuljetaan reilu kaksi kilometriä, kunnes saavutaan Pajupuron autiotuvalle. Kaiken kaikkiaan ensimmäisen illan matkaksi tuli yhteensä reilut 10 kilometriä.

Reitti on pääsääntöisesti hyvin helppokulkuista aina Kanjonilaavuille asti. Siellä pysähdyimmekin hetkeksi ja pohdimme ankarasti, olisko meidän ollut järkevintä pysähtyä siihen yöksi. Ilta alkoi nimittäin hämärtää jo tosissaan, mutta paukkuja ja haluja olisi vielä riittänyt jatkamaan matkaa eteenpäin. Niinpä, huolimatta valon vähenemisestä, jatkoimme eteenpäin kohti Pajupuron autiotupaa.

Tämä ratkaisu osoittautui jo Koronjään reittiosuudella varsin haasteelliseksi, sillä pimeys nieli meidät sisäänsä pikkuhiljaa. Reitti alkoi kulkea kumpuilevien pikkuharjujen päällä, mutta selvästi huomasi, että tämä päiväretkikohteenakin suosittu osuus oli hyvin hoidettu – uudet nyörikaiteet antoivat tukea jyrkimmissä nousuissa ja laskuissa.

Pian emme nähneet enää kanjonin jylhiä reunoja, pimeys terävöitti kuuloaistia ja Korouoman kuuluisien vesiputousten vaimea humina ja lorina kertoivat matkan etenemisestä. Vesiputousten kohdat oli merkitty kylteillä, mutta otsalampun valossa ei näkynyt kanjonin seinämiä. Viimeisimmän vesiputouksen jälkeen reitti teki vielä viimeisen jyrkän laskun ja nousun, ennen kuin Pajupurolle jatkava osuus erkaantui oikealle.

Tästä eteenpäin reitti kulki edelleen harjuisessa maastossa, pikkuisten purojen ja kivisten osuuksien poikki. Amatöörimäinen mokamme napata mukaan vain yksi otsalamppu todistautui todelliseksi virheeksi näiden petollisten polkuosuuksien kohdalla. Loppujen lopuksi kaivoimme esiin kännykän taskulampun ja mietimme, ettei matkaa voi olla enää paljon jäljellä!

Usko meinasi loppua kesken, mutta viimein, hitaan ja varovaisen taivalluksen jälkeen, säkkipimeän rotkolaakson pohjalla, edessämme nökötti Pajupuron autiotupa. Tupa todellakin oli autio ja vieraskirjan viimeisin merkintä osoitti, että kulkijoita oli ollut vain pari päivää aikaisemmin yöpymässä tuvalla. Kaminaan sytytetty tuli lämmitti kolean tilan pian ja ulkona lämmitimme trangiassa pikaisesti iltapalaa.

Kaiken kaikkiaan matkaan kului aikaa noin neljä tuntia lähtöpaikalta.

Pajupurolta Lapiosalmelle ja paluu Koivulammen laavulle

Aamu valkeni kuulaana ja raikkaana. Mikä autuus onkaan kuunnella hiljaista heräilevää luontoa – pikkulintujen löpertelyä puissa ja läheisen puron pehmeää solinaa.

Kokkasimme trangialla maukkaan aamiaispuuron ja lämmittimme termokseen lohisoppaa myöhempää ruokailua varten. Meikämandoliini otti eräoppaan elkein haltuunsa kahvinkeiton trangiapannulla, jonne tyhjensin puolet kahvipakkauksesta. Kävikö mielessä, että viiden litran nokipannulla kahvinkeitto on hieman eri kaliiperia kuin alle litran trangiapannulla? No ei käynyt.

Saimme kuitenkin kahvinkeittoni tuloksena lorotettua tymäkkää purunsekaista eräespressoa kuksien pohjalle ja irvistellen kumosimme ne kitoihimme. Jostain syystä tämän seuraksena menetin kahvinkeitto-oikeuteni loppumatkalle.

Pajupuron autiotuvan ympäristö oli viihtyisä. Alueella on ulkokeittiö, tulirinki, ulkohuussi ja puuvaja. Läheinen pikkujoki oli kaivertanut hiekkaiset törmät jyrkiksi, joten pientä taitelua vaati löytää hyvä astioiden huuhtomispaikka. Sen tehtyämme ja tuvan puuvarastot täytettyämme kiskoimme rinkat jälleen selkään ja matka jatkui.

Tämän päivän tavoitteena oli taivaltaa aina Korouoman toisessa päässä sijaitsevalle Lapiosalmen lähtöpisteelle, ja sitten takaisinpäin ja yöpyä teltassa tai jollakin laavulla Pajupurosta Lapiosalmelle päin. Pajupurolta noin 4,5 kilometrin tasaisen niittymaisemia ja loivia harjuja halkovan matkan jälkeen saavuimmekin seuraavalle mahdolliselle yöpymispaikalle, Koivulammen laavulle. Se nökötti niin kauniilla paikalla peilityynen lammen rannalla, että päätimme saman tien tähdätä sille yöpymään.

Koivulammelta taivalsimme metsän läpi Koronlatvajärven rannalle, jonka viertä polku jatkoi eteenpäin. Pysähdyimme aivan järven toisessa päässä, korkeilla kallioilla ihastelemaan upeaa järvimaisemaa ja syömään välipalaa. Aivan alapuolellamme sijaitsi Koronlatvajärven laavu, mutta sille emme poikenneet, vaan jatkoimme matkaa syvien harjukuoppien halki ja jyrkkien hiekkarinnenousuja jälkeen eteenpäin.

Kilometri Koronlatvajärveltä polku ylittää metsäautotien, joka voi toimia siis myös lähtökohtana Korouoman reitille. Tien ylityksen jälkeen reitti kulkee edelleen hiekkapohjaisessa maastossa, mutta polulla on myös tosi paljon kiviä. Reitti mutkittelee tieltä noin 700 metriä, kunnes saavutaan humisevan pikkujoen ja siinä olevan kivikkoisen kosken rannalla sijaitsevalle Aimojärven laavulle.

Tämän jälkeen reitti kipuaa harjujen laelle ja jatkuu kivikkoisena ja jyrkkärinteisenä eteenpäin. Molemmilla puolilla metsän läpi välkkyvät järvet kertovat jo itsessään kuinka monipuolinen Korouomaa halkova reitti on. Alkutaipaleen jyrkät rotkoseinämät vesiputouksineen muuttuvat kauniiden niittymaisemien jälkeen erilailla jylhäksi harjumaisemaksi järvien keskellä.

Noin 5,3 kilometrin loppumatka taittui järvien keskellä mutkittelevalla polulla, kunnes saavuimme Lapiosalmen lähtöpisteelle. Alueella on laavut, ulkohuussit, laituri ja tulipaikat ja siellä pistimme poskeemme omenat sekä kouralliset pähkinöitä.

Lepohetki tuli tarpeeseen, ja onnittelimme itseämme talsitusta taipaleesta. Korouoma päästä päähän oli todellakin ollut maisemiltaan ihastuttava. Koko matkan aikana vastaamme ei ollut tullut kuin yksi retkeilijäporukka, ja Koronlatvajärven laavulla olimme nähneet muutaman retkeilijän aamutoimilla.

Lapiosalmen pisteellä oli pari henkilöä kuvaamassa mainosvideota alueesta, ja mekin pääsimme edustamaan filmille reipasta retkeilyhenkeä. Tosin reippaudesta ei ollut omalla kohdalla juurikaan jäljellä muuta kuin rippeet – edellisenä kesänä niksauttamani nilkka oli tosissaan alkanut vihoitella, ja matkanteko oli ollut aikamoista raahustamista. Pari kilometriä ennen Lapiosalmea siemailtu lohisoppa sai kuitenkin sisun palaamaan takaisin jäseniin, ja näin ollen viimeinen riuhtaisu tuli toteutettua.

Ai niin, mutta eihän tämä edes ollut vielä tämän päivän lopetus. Meillä oli edessä nyt sama matka Lapiosalmelta kohti Koivulammen laavua! Lapiosalmella hetken levähdettyämme, päivänä aikataulu alkoi kuitenkin painaa päälle ja kohosimme jälleen uuteen nousuun. Paluumatkan eteneminen oli aika verkkaista, aurinko paistoi lämpimästi ja viileähkö syysilma tuntui kirpeänä iholla. Pysähtelimme useasti mutustamaan evästä, hengähtämään ja ähisemään rasituksesta sykkiviä reisilihaksia.

Pienissä retkeilyuupumuspähinöissä teimme toisen amatöörimäisen mokan yrittäessämme oikaista yhdestä kohtaa kohti Koronlatvajärven näköalapaikkaa. Tässä kohtaa oli tuo vihoviimeinen monttu, joka oli koristeltu jyrkillä hiekkarinteillä. Nokkeluuksissamme ajattelimme, että hei, miksipä emme kiertäisi kepein askelin kyseistä montunpohjaa sen yläreunoja pitkin toiselle puolelle. Joku toinenkin oli ilmeisest saanut tämän saman ajatuksen, sillä tallaantunut polku antoi viitteitä siitä, että samaa missiota oli yritetty aikaisemminkin. Harmillisesti tämä osoittautui turhaksi yritykseksi, sillä polku vei hakkuuaukiolle, jossa emme enää olleet varmoja suunnasta. Nöyrinä retkeilijöinä palasimme jälkiämme takaisin ja kokemaan jyrkän kauniin monttuelämyksen uudestaan. Ai reisiparat!

Punnerrettuamme itsemme Koronlatvajärveä koristavien jylhien kallioiden päälle pidimme viimeisen evästauon. Tästä ei ollut enää kuin muutama kilometri takaisin Koivulammen laavulle. Ilta-aurinko alkoi painua mailleen, joten pitkää pysähdystä emme pitäneet. Sukkuloimme kallioilta alas Koronlatvajärveä myötäilevälle rantapolulle, jonka varrella pysähdyimme täyttämään vesipullot solisevasta purosta.

Hämärtyvä ilta ja pimeä metsä saivat loppumatkan tuntumaan erityisen pitkältä. Aloimme jo ihmetellä tuleeko se laavu koskaan vastaan ja lopulta kaivoimme jälleen otsalampun esiin. Väsymys meinasi pistää pinnan kireälle, mutta helpotus oli suuri kun tulimme viimein Koivulammen laavulle vievän polun haaraumaan. Koikkelehdimme viimeiset metrit vetisten mättäiden läpi pienelle saarrekkeelle, jolla laavu lepäsi.

Pimeys nieli meidät jälleen täysin ja otsalampun valossa sahasimme ja pilkoimme puita nuotiota varten. Tuli lämmitti mukavasti ja trangialla valmistimme kuivamuona-ateriasta illallisen. Laavulla eikä koko matkalla Lapiosalmelta ollut tullut vastaan ristinsielua. Öinen metsä, ilman viileys ja nuotion savuinen tuoksu ovat todellista sielun lepoa. Kaukana kaikesta, rankan fyysisen suorituksen jälkeen, vatsa täynnä ja lämpinämä – mitä muuta se ihminen tarvitseekaan?

Koivulammen laavulta putousten ja yläreitin kautta takaisin Koivukönkäälle

Viimeinen päivä, viimeinen ponnistus! Heräsimme jälleen raikkaaseen syysaamuun Koivulammen laavulla. Saareketta ympäröivä peilityyni vesi heijasti upeasti ruskan väriloistoa ympärillämme. Valmistimme puuroaamiaisen ja keitimme kana-makaronikeitot termokseen. Aamukahvi maistui erityisen hyvältä – ehkäpä johtuen kauniista ympäristöstä, ehkäpä siitä, että en ollut päässyt vaikuttamaan asiaan.

Rauhallisten aamutoimien jälkeen sanoimme hyvästit tälle rauhan tyyssijalle ja palasimme polulle nokka kohti Pajupuroa ja Koivuköngästä. Lihakset kolottivat vielä edellisen päivän suorituksesta, mutta vertyivät pian taas uuteen iskuun – ainakin väliaikaisesti.

Matka Pajupurolle taittui metsä- ja niittyosuuksilla polveilevalla polulla. Eräniityt ja niiden reunoilla osittain romahtaneet tai pystyssä olevat heinäladot kertovat tarinaa alueen menneestä historiasta. Korouoman jyrkät seinämät alkoivat jälleen kohota ympärillämme. Pysähdyimme Pajupuron autiotuvan tulipaikalla pikaisesti haukkaamaan evästä ennen kuin jatkoimme matkaa.

Oli kuin uusi elämys kulkea ensimmäisen illan säkkipimeydessä käveltyä osuutta valoisaan aikaan. Mättäiden ja purojen läpi kulkeva polku oli kapea ja vaati tarkkaa askellusta. Saavuimme Koronjään rengasreitin pätkälle ja vesiputousosuudelle. Vesiputouksia on tällä kohtaa paljon, muun muassa Mammutti, Sininen putous, Ruskea virta ja Jaska Jokunen.

Nämä vesiputoukset ovat erityisen suosittuja talvella, sillä jäätyessään ne muodostavat mainioita jääkiipeilykohteita. Näistä voit käydä lukemassa lisää Retkipaikan Upen kirjoittamasta artikkelista Korouoman jääputouksella. (Toim. huom: Retkipaikan lukijat äänestivät nämä jääputoukset vuoden retkipaikaksi 2015!) Jääkiipeilyä haluaisin vielä itsekin kokea Korouomassa – sen verran upeat maisemat ovat jo syysaikaankin!

Sunnuntaina Koronjään rengasreitillä näimme muutamia retkeilijöitä ja Kanjonilaavun taukopaikalla oli suorastaan ruuhkaa. Rengasreitti onkin varmasti mainio päiväretkikohde niin suuremmille porukoille kuin perheillekin. Itse aloimme olla jo sen verran piipussa tässä vaiheessa, että emme meinanneet rinkkoja jaksaa vääntää selästä irti. Hörpimme lounaskeittoa termoksesta, lepuutimme jalkoja ja rupattelimme mukavia muiden retkeilijöiden kanssa.

Ei auttanut kuin jatkaa matkaa kohti Koivuköngästä. Mutkittelevaa joenuomaa seuraileva polku saapui ylä- ja alareitin haarautumiskohtaan ja kuten aiottua, lähdimme kipuamaan kohti kanjonin lakea. Kohde ylhäällä oli osuvasti nimetty Julmakallioksi, ja julmaa meno olikin. Jyrkkä nousu pisti puuskuttamaan, reidet itkemään ja hien virtaamaan uudella voimalla. Polku oli jyrkkä, kivinen ja juurakkoinen, joten suurta varovaisuutta tulee noudattaa erityisesti väsyneillä jaloilla.

Reitti ei helpottunut kanjonin yläreunalle päästyämme, vaan jatkui louhikkoisena ja vaikeakulkuisena pitkin reunamaa. Pysähdyimme useaan otteeseen lepäämään ja palauttamaan voimaa kehoon, kunnes taas lähdimme hivuttautumaan eteenpäin.

Erityisesti mieleen painui osuus jyrkässä, mättäisessä rinteessä kapealla polulla, kiertäen kanjonin reunaa eteenpäin. Tämä yläreitti ei tosiaan ole heikkohermoisille tai korkeanpaikankammoisille!

Saavuimme lopulta, ikuisuudelta tuntuneen taivaltamisen jälkeen, Julmakallion laavulle. Loikoilimme totaalisen uupuneina siellä penkeillä lasittunut katse silmissämme, mutta kaikki tuntui olevan juuri sen arvoista. Maisemat olivat upeat! Ruskaluonto ja sen väriloisto näkyi henkeäsalpaavalla voimalla alapuolella komeilevassa rotkolaaksossa, jonka oranssinkeltaisia niittyjä halkoi mutkitteleva tummavetinen joki. Kaikki ponnistelut tuntuivat olevan tämän hetken arvoisia!

Lopulta käskytimme itsemme takaisin liikkeelle, ja paluu alapuolella sijaitsevan kanjonin pohjalle alkoi. Aivan ennen loppua alamäki muuttui auringon harmaannuttamiksi portaiksi, joiden näköalatasanteelle pysähdyimme vielä kerran ihailemaan maisemia. Rappusten laahustaminen alas oli väsyneille jaloille sekin kova ponnistus, mutta loppujen lopuksi pääsimme maan tasolle aivan Pirunkirkon liepeille.

Pirunkirkon laavulla pysähdyimme vielä kerran popsimaan viimeiset suklaapatukat virtaa antamaan. Väsymys ja viime päivien matkanteko aiheuttivat hysteerisisä naurunpyrsäkhdyksiä – emme voineet uskoa kuinka väsyneitä olimme ja kuinka kauan tämän viimeisen päivän lyhyt etappi oli meiltä vienyt!

Hyväntuulisina jatkoimme matkaa kohti Koivuköngästä. Matka taittui joutuisasti pitkospuita ja suo-osuuksia pitkin Kurttajoelle. Laskeuduimme Koivukönkään laavulta vielä joen rantaan katsomaan pauhaavaa köngästä ja pesemään kädet ja kasvot kylmässä koskivedessä. Tämän jälkeen oli jäljellä enää muutama sata metriä parkkipaikalle ja sehän sujui meiltä ilman kommelluksia.

Korouoman rotkolaakso on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka! Reitti Koivukönkäältä Lapiosalmelle on monipuolinen ja vesiputoukset kesällä sekä talvella hienoja nähtävyyksiä. Itselle mieleenpainuvinta oli juuri rotkolaakson osuus aina Pajupurolle asti, ja sekin voi toimia hyvänä edestakaisena reittivaihtoehtona, mikäli Lapiosalmelle taivaltaminen ei mahdu suunnitelmiin.

Vaellusreitin hiljaisuus oli yllättävää – olisi voinut luulla, että reitillä olisi ollut paljon enemmän kulkijoita. Suosittelen reittiä lämpimästi kanssaretkeilijöille – jylhät rotkon seinämät ja valtavat lohkarekasat ovat todella näkemisen arvoisia!

Koivukönkään parkkipaikan kartta. Tasokoordinaatit  N=7341280.914314463, E=520492.89662892633.

Vierailun ajankohta 9.-11.9.2016

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.